Itse aiheutettu ongelma
-Tilanne on paradoksaalinen: Halla-ahon kirjoitukset ovat niin poikkeuksellisia, että niistä on pakko puhua, mutta samalla niiden poikkeuksellisuus on tehnyt niistä puhumisen vaikeaksi. Vaikeutta lisää, että erityisesti oikeistopopulistit yrittävät järjestelmällisesti horjuttaa median asemaa syyttämällä sitä politikoinnista. Kiusaus katsoa muualle on siksikin ollut suuri.
Näin kirjoittaa Saska Saarikoski tänään laajasti levinneessä kolumnissaan, ja on epäilemättä oikeassa. Halla-ahon vanhat tekstit ovat olleet kaikkien näkyvillä aina, ja niistä on puhuttu aika ajoin. Eniten varmaan puhuttiin silloin, kun Halla-aho tuomittiin KKO:ssa, ja sunnilleen yhtä paljon niistä puhuttiin kesällä 2017, kun puolueen tuore puheenjohtaja ei kelvannut hallitukseen jatkamaan edeltäjänsä työtä.
Nyt vaalien alla taas puhuttiin, mutta hyvin vähän suhteessa muuhun Halla-ahoa koskevaan uutisointiin. Tekisi mieli sanoa, että perussuomalaisille suorastaan pedattiin vaalimenestystä. Menestystä ennustettiin toistuvasti, kun taas erityisesti SDP:tä ja Antti Rinnettä vähäteltiin. Kaikki Rinteen sanomiset nostettiin tikun nokkaan ja niitä käänneltiin monelle mutkalle. Mediassa kirjoiteltiin silkkoja valheita lihan verottamisesta ja autoilun kieltämisestä. Joskus tuntui siltä, että mediataloissa suorastaan pelättiin SDP:n vaalivoittoa, ja sen torjumiseksi tehtiin kaikki mahdollinen.
Halla-ahon ei tarvinnut sanoa tai tehdä paljon mitään. Ei hänen oikeastaan ole koskaan tarvinnut sanoa tai tehdä paljon mitään, sillä media tuntuu olevan sitä kiinnostuneempi, mitä vähemmän hän sanoo. Samanaikaisesti hänen puolueensa äänekkäimmät puhuvat jatkuvasti median puolueellisuudesta ja politikoinnista. Punavihreät toimittajat sortavat perussuomalaisia, sanotaan vähän väliä.
Semmoista se on kiukuttelijan kanssa. Jos hänen annetaan kiukutella ja yritetään olla hänelle mieliksi, niin hänestä tulee tyranni. Medialla alkaa nyt olla sellainen ongelma, että pitäisi osata olla kriittinenkin, mutta ei oikein tohdita, koska seurauksena on kiukuttelua. Se kiukuttelu ei välttämättä jää puoluejohdon ja median tasolle, vaan voi konkretisoitua hyvin ikävästi maalittamisena ja vihapostina.
Voin kertoa ihan omasta kokemuksesta, että niin siinä käy. Olen kritisoinut Halla-ahon sanomisia, ja olen kritisoinut myös hänen edeltäjänsä Timo Soinin sanomisia ja erityisesti tekoja hallituksessa. Joka ikinen juttu on aiheuttanut vihapostin ryöpyn. Asia on oikeasti niin, että ei saisi sanoa.
Nyt on tilanne se, että perussuomalaiset on toiseksi suurin puolue, ja se asia on vain hyväksyttävä. Medialla on ollut menestyksen kasvussa merkittävä rooli, joten media joutuu nyt miettimään tulevaisuutta. Tehdäänkö niitä söpöjä kokkausjuttuja vai kyselläänkö puoluejohtajan uusista sanomisista? Niistä vanhoista ei enää kannata kysellä, koska se mahdollisuus jätettiin käyttämättä jo kauan sitten. Kiusaus katsoa muualle oli liian suuri.
***
Tätä juttua ei voi kommentoida kolmesta eri syystä.
- Arvaan palautteen laadun.
- Olette taas ruvenneet käyttämään blogiani yleisenä keskustelupalstana.
- Minulla on muutakin tekemistä kuin satojen kommenttien moderointi.
