Iltalypsykoneen käynnistysääni ja helppoa journalismia

Eilen kuultiin tuttu ääni, kun Juha Sipilä kertoi hallitusneuvotteluissa yllättäen ilmenneestä erilaisesta arvopohjasta. Keskeisin kiista koskee keskustan esittämiä talouteen liittyviä kynnyskysymyksiä. Keskusta edellyttää julkisen talouden tasapainottamista, kun taas ainakin vasemmistopuolueet olisivat valmiita joustamaan tiukoista raameista.

Muiden puolueiden neuvottelijat eivät ole huomanneet mitään kriisiä. Heidän mielestään Sipilältä olisi ollut ihan reilua ilmoittaa tästä kriisistä heillekin, mutta Sipilä katsoi paremmaksi kertoa asian medialle. Media puolestaan ei tunnistanut Sipilän ulostuloa vanhan keskustalaisen iltalypsykoneen käynnistysääneksi. Tuskinpa puolueensa historialliseen vaalitappioon johtaneella puheenjohtajalla on oikeasti varaa kynnyskysymyksiin, mutta ainakin omille saatiin viesti tiukoista neuvotteluista. Media tietenkin nielaisi syötin enemmän kuin mielellään.

Media tuntuukin olevan näiden hallitusneuvottelujen suurin voittaja, ja joskus alkaa tuntua siltä, että mediahan sitä hallitusta muodostaakin. En muista koskaan ennen median löytäneen tulevasta hallituksesta ja sen vielä kirjoittamattomasta hallitusohjelmasta niin paljon vikaa kuin nyt. Menot tulevat karkaamaan käsistä, verotsunami kuristaa yrittäjät ja palkansaaajat hengiltä, ja jo pelkkä vappusatanen tulee kaatamaan koko talouden.

-Eikö olisikin mukavaa, jos meillä media hehkuttelisi, että Suomeen on syntymässä hallitus, joka ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti, rakentaa ohjelmaa hyvien arvojen pohjalta ja on aidosti kiinnostunut myös vähäosaisten hyvinvoinnista?

Näin kysyi Reija Härkönen Twitterissä. Olisihan se, mutta vastaukseksi sopii Sira Moksin pilapiirros:

Rehellisyyden nimissä on todettava, että pelkkä kehuminen ei olisi mukavaa. Tietysti asioita pitää tarkastella myös kriittisesti, mutta juuri kriittisyys näyttää monilla olevan ainoa lähestymistapa. Politiikan toimittajat alkavat näyttää poliittisilta toimijoilta pukiessaan omat mielipiteensä poliittisen analyysin valepukuun.

Fb-kaverini Heikki Turunen totesi Facebookissa, että Helsingin Sanomat pelotteli 700 miljoonan veronkorotuksilla, ja muut mediat toistivat papukaijoina samaa. Ilta-Sanomat sentään kysyi pelkän kopioinnin sijaan Rinteeltä pitääkö tämä paikkansa. Eihän se pidä, mutta näin luodaan mielikuvaa SDP:stä himoverottajana.

Entä mitäpä miettii kansa? No, miettii mitä miettii, sikäli kun miettii. Fb-kaverini Rauli Suhosen mukaan poliittinen dialogi sujuu näin:

– Verotusta on kevennettävä, ei nostettava! Mieluiten pois kokonaan.
– Jos verokertymä pienenee, niin mites palvelut?
– Silloin julkisia on leikattava. Yksityinen tuottaa. Markkinat.
– Kaikilla ei ole varaa yksityisiin. Yksityissektorikin kärsii.
– Julkisen vallan on turvattava kannattavuus ja tuotot.
– Mutta silloinhan verotusta…
– Ei, ei verotusta. Paikallinen sopiminen! Rakennemuutos. Tuottavuus! Markkinat!
– Palkansaajien tulot laskisivat?
– Jos niin käy, yhteiskunta kompensoi.
– Mutta silloinhan veroja…
– Ei, ei veronkorotuksia! No, kulutusverot…
– Hintojen noustessa porukalla on vähemmän…
– Yhteiskunta…
– Silloinhan veroja…
– Eieiei… taidat olla kommunisti?

***

Tämän jutun rakenne on poikkeuksellinen ihan tarkoituksella. Olen monesti miettinyt nettiuutisia lukiessani, että toimittajan työ taitaa olla aika helppoa. Ei välttämättä tarvitse tehdä mitään muuta kuin kertoa mitä sosiaalisessa mediassa sanotaan. Kirjailija Heikki Turusta ulkomuistista siteeraten “Se sano silläkeenen, ja tämä toinen sano siihen tälläkeenen.”

Oikeassa olin, tämä on pelottavan helppoa.