Ankeuttajat

Kun eilen olin ennättänyt julkaista jutun setämiesten tuskasta, niin jo pari tuntia sen jälkeen Ilta-Sanomien Seppo Varjus tietämättään alleviivasi sanomani kirjoittamalla sisäministeri Maria Ohisalosta kalmanvaaleana jääprinsessana. Tuskinpa kovin moni enää sen jälkeen jaksoi lukea koko jutun sisäministerin työssä odotettavissa olevista ongelmista. Sisäministerihän oli asetettu paikalleen nuorena, vaaleana ja politiikassa kokemattomana naisena, jota vaarat vaanivat.

Aikoinaan nousi kova meteli, kun Keskon pääjohtaja sanoi pääministeri Mari Kiviniemeä kokovartaloministeriksi. Nykyisin polittiset kommentaattorit voivat ihan hyvin perustaa kolumninsa naispoliitikkojen ulkonäköön, ja siitä närkästyvä on tosikkomainen ankeuttaja. Pitäähän näitä nuoria naisia saada luonnehtia setämiehen silmiin ja mieleen ensiksi tulevilla kuvauksilla, koska punavihreä hallitus nyt joka tapauksessa on kokematon.

Tosin ei ole, vaan keskimäärin jopa kokeneempi kuin edeltäjänsä. Rinteen hallituksessa aiempaa ministerikokemusta on kaksi kertaa niin monella ministerillä kuin Sipilän hallituksessa, ja keskimääräinen kokemus kansanedustajana toimimisesta on 9,3 vuotta, kun Sipilän hallituksessa se oli 7,6 vuotta.

Mutta ei anneta tosiasioiden häiritä, sillä kritiikin aihetta riittää. Ei tarvitse kuin ottaa hallitusohjelma kouraan ja ruveta lukemaan sitä alusta epäonnistumisen mahdollisuuksia etsien. En rupea antamaan ohjeita, sillä poliittiset kommentaattorit kyllä tietävät, että tärkeinä on olla löytämättä yhtään onnistumisen mahdollisuutta.

Tärkein peruste on tietenkin se, että hallitusohjelma nojautuu pitkälle talouskasvuun. Sellainen ohjelma on alttiimpi riskeille kuin edellisen hallituksen menoleikkauksille perustunut ohjelma. Leikkaukset onnistuivat hyvin, ja se on ihan yleisesti tulkittu tärkeimmäksi syyksi talouden elpymiseen. Tosiasiassa talous elpyi maailmanlaajuisesti ilman hallituksen leikkauksia, jotka vain hidastivat kasvua leikkaamalla köyhimpien jo valmiiksi heikkoa ostovoimaa.

Nyt joku sanoo, että minähän ankeutin koko viime hallituskauden ajan ihmisten mieliä kertomalla niistä leikkauksista ja työttömien kyykytyksestä. Se on ihan totta. Aloitin kritiikin heti hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen, sillä vasta silloin meille kerrottiin tulevista kipeistä leikkauksista. Ne kaikki toteutuivat jopa odotettua kipeämpinä. Jonkunhan niistäkin piti yrittää kertoa, kun lehtien poliittiset kolumnistit keskittyivät kehumaan hallituksen erinomaisuutta ja leikkauksien tehoa.

Tämä ei tietenkään sovi kaikille lukijoilleni, sillä jotkut käyttävät aikaansa mieluummin vian etsimiseen minusta kuin niistä asioista, joista kirjoitan. Tämä sopii tietysti ulkonäkökeskeiseen nykymaailmaan, jossa ministereiden lisäksi myös bloggaajat ovat oman ulkonäkönsä summa. Kuivan kesän oravalta näyttävä yli kuusikymppinen bloggaaja ei tietenkään voi tajuta, että tasa-arvon nimissä naiset pitää pakottaa roskakuskeiksi tai paskasukeltajiksi sen sijaan, että he hakeutuisivat näihin hyviin ja tarpeellisiin ammatteihin omasta halustaan.

Jotta kaikki pääsevät trendikkäästi arvostelemaan minun ulkonäköäni, niin julkaisen toissapäivänä otetun kuvan. Ihan sukupuolen, ulkonäön ja yleisen olemuksen perusteellahan nykyisin saa parhaan käsityksen jokaisen kyvyistä ja taidoista. Ei tuommoinen ukko ainakaan voi tietää ja ymmärtää mistään mitään.