Elinkautinen karenssi

Ikuiseen karenssiin 2006-12 tuomitut ovat yhteiskunnan silmissä niin pahoja rikollisia, että heidät tuomittiin vuoden 2017 alussa annetusta armahduksesta huolimatta ensin viiden kuukauden lisärangaistukseen. Lex Lindström I ja II toivat heille elinkautisen, joka päättyy vasta heidän saavuttaessaan vanhuuseläkeiän.

Ikuinen karenssi on tiettävästi minun keksimäni nimitys työttömyysturvalainsäädännön viime vuosien synkimmälle episodille. Joulukuussa 2005 työttömyysturvalain 8 lukuun lisättiin vähin äänin uusi 4a §, joka määritteli uusiksi 500 päivää työmarkkinatukea saaneen pitkäaikaistyöttömän aseman ns. kieltäytymistilanteissa. Määräaikaisen karenssin sijaan hän menetti kokonaan oikeutensa saada työmarkkinatukea. Oikeus palautui vasta viiden kuukauden palkkatyössä, työkokeilussa, työelämävalmennuksessa tai työharjoittelussa olemisen jälkeen.

Tästä muutoksesta ei juuri tiedotettu eikä varoiteltu, joten ikuinen karenssi tuli yllätyksenä. Kieltäytymisen tulkinta jäi yksin työvoimaviranomaisille, eikä valittaminen auttanut.

Näin elettiin kuusi vuotta, eikä kukaan tiedä ikuisen karenssin saaneiden määrää. Vuoden 2012 heinäkuun alussa lakia muutettiin uudelleen ja ikuisesta karenssista luovuttiin. Käyttöön otettiin taas määräaikaiset karenssit.

Lain siirtymäsäännökset määräsivät kuitenkin kaikki ennen 1.7.2012 ikuiseen karenssiin tuomitut jatkamaan rangaistuksensa kärsimistä vuoden 2016 loppuun saakka. Jos henkilön katsottiin kieltäytyneen työstä 30.6.2012, niin karenssi oli ikuinen. Seuraavana päivänä kieltäytynyt selvisi kolmen kuukauden karenssilla. Pahiten tämä tietenkin rankaisi niitä, joille oli annettu karenssi jo vuonna 2006. Heille siirtymäsäännökset tiesivät kymmenen vuoden turvautumista toimeentulotukeen.

Siirtymäsäännökset lupasivat armahduksen kaikille vuoden 2017 alusta lähtien. Armahdus ei kuitenkaan tullut vielä voimaan, vaikka TE-toimistojen antamien työvoimapoliittisten lausuntojen mukaan työmarkkinatuen maksamiselle ei ollut estettä. Kela määräsi heille viiden kuukauden mittaisen odotusajan.

Sitten säädettiin Lex Lindström I, jonka tarkoitus oli turvata ennen 1.9.1956 syntyneille pitkäaikaisesti työttöminä olleille ja vaikeaan työmarkkinatilanteeseen joutuneille toimeentulo eläketuella jo ennen vanhuuseläkkeen alkamista. Säädettiin vielä Lex Lindström II, joka koski ennen 1.9.1958 syntyneitä.

Arvasitte oikein. Kumpikaan laki ei koske ikuisessa karenssissa olleita.

Lex Lindström I:n mukaisen eläketuen myöntäminen edellytti, että henkilö oli ollut oikeutettu työmarkkinatukeen 31.8.2016 ja että hänelle oli maksettu työmarkkinatukea aikavälillä 1.9.2010 – 31.8. 2016 vähintään 1250 päivältä.

Lex Lindström II:n mukainen tuki edellyttää, että henkilö on ollut oikeutettu työmarkkinatukeen 31.8 2018 ja että hänelle on aikavälillä 1.9.2012 – 31.8.2018 maksettu työmarkkinatukea vähintään 1 250 päivältä.

Ikuisesta karenssista vasta vuoden 2017 alussa vapautuneiden tukipäivät eivät riitä kummassakaan tapauksessa. He saivat oikeuden työmarkkinatukeen vuoden 2017 alusta, mutta eivät tukea ennen kuin viiden kuukauden odotusaika oli kulunut.

Tämä voi äkkiä lukien tuntua vaikeaselkoiselta, mutta tiivistetään. Lex Lindström I ja II edellyttävät, että päästäkseen nyt ennenaikaiselle eläkkeelle ikuisessa karenssissa olleen olisi pitänyt saada työmarkkinatukea, joka häneltä oli rangaistukseksi evätty. Koska hän ei ollut vaadittuna aikana tukeen oikeutettu eikä sitä saanut, niin nyt hän ei pääse eläkkeelle.

Lyötyä lyödään vieläkin, kuten Keijo Nevaranta kertoo Facebookissa.

Ikuinen karenssi on ikuinen ongelma, koska ilmeisesti yksikään päättäjä ei ole koskaan siihen perehtynyt. Pitäisi viimeinkin säätää sellainen laki, jolla ikuisen karenssin jatkuvasti esille putkahtelevat seurannaisvaikutukset eliminoitaisiin lopullisesti.