Näin luodaan kohua

Mediakritiikin oppitunniksi käy hyvin kaksi Iltalehden tänään julkaisemaa uutista. Ensimmäisessä haastateltiin sisäministeri Maria Ohisaloa, ja toinen saatiinkin sitten kysymällä perussuomalaisten Riikka Purran mielipidettä ensimmäisessä uutisessa kerrottuun. Tässä kävi niin, että lehti rakensi olkiukon, jota hakkaamaan Purra pyydettiin.

Ensimmäisen uutisen otsikon mukaan Ohisalo olisi sanonut turvapaikan hakemisen olevan sellainen perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle. Itse jutun haastattelussa Ohisalo ei sano mitään sellaista. Hän sanoo vain, että oikeus hakea turvapaikkaa on perusoikeus, kuten se Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaan onkin. Yhden perusoikeuden toteutuminen ei syrjäytä muita perusoikeuksia, kuten lehti otsikossa väittää Ohisalon sanoneen.

Virheellinen otsikointi tarjoiltiin Purralle kritisoitavaksi, ja tietenkin hän tarttui tarjoukseen. Tässä vaiheessa ketään ei enää häiritse se tosiasia, että ensimmäinen juttu ei pidä otsikkotasolla paikkaansa. Toimittaja laittoi sanoja Ohisalon suuhun.

Ohisalo ei myöskään puhunut mitään turvapaikan saamisen oikeudesta, koska sitä ei häneltä kysytty. Jos olisi kysytty, niin tietenkin hän olisi sanonut, että sellaista oikeutta ei ole. Vain hakeminen on perusoikeus, ei saaminen. Nyt Purra pääsi sanomaan tämän tosiasian ikään kuin uutena tietona.

Näin tehdään uutisia ja saadaan kansa klikkailemaan. Siinä sivussa voidaan tehdä selvää puoluepolitiikkaa uutisoinnin varjolla. Journalistin ohjeiden mukaan otsikolle on oltava sisällössä katetta, mutta nyt otsikko ei vastannut sisältöä.

Mediakritiikin lyhyt oppitunti päättyy tähän. Älkää antako vedättää itseänne.

***
Tätä juttua ei voi kommentoida. Lukekaa kommentoinnin sijaan laiskanläksynne.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)