Rikkaat, köyhät ja demokratia

Suomen rikkaimman promillen mielestä köyhät ovat itse syyllisiä köyhyyteensä, työttömät ovat laiskoja vetelyksiä, joilta pitää ottaa tuet pois ja demokratiakin on huonosti toimiva järjestelmä. Itse he pitävät itseään parempana väkenä, joka on ansainnut kaiken saamansa, vaikka se olisi perittyä. Näin kerrottiin eilen.

Näin on kerrottu ennenkin, itse asiassa jo hyvin kauan. Sääty-yhteiskunnassa arvojärjestys oli ihan virallinen tapa luokitella ihmisiä, ja sijoittumisen asteikolle ratkaisivat syntyperä ja peritty varallisuus. Sääty-yhteiskunta katosi teollistumisen mukana, kun varallisuus jakaantui uudelleen. Ylimmäksi luokaksi noustiin pelkästään varallisuuden perusteella. Vasta demokratia antoi köyhillekin mahdollisuuden vaikuttaa.

Yhteiskunnallista ymmärrystä muiden asemasta löytyy vain samalla tasolla tai vain muutaman portaan päässä oleville suuntaan tai toiseen. Yleensä sieltä ylimmältä portaalta löytyy ymmärrystä vain vertaisille, mutta keskiluokkaa siedetään. Hehän sentään turvaavat veroillaan myös rikkaimman eliitin tarvitseman järjestäytyneen yhteiskunnan omaisuudensuojineen, oikeuslaitoksineen ja poliiseineen.

Keskiluokka puolestaan on aina pyrkinyt jäljittelemään ylimmän luokan tapoja ja asenteita. Siksi ei ole mikään ihme, että niin moni keskiluokkaan kuuluva pitää köyhyyttä köyhien omana syynä ja työttömiä sohvalla lojuvina yhteiskunnan elätteinä. Puutteellisen ymmärryksen lisäksi heitä pelottaa myös mahdollisuus pudota itse alimmalle portaalle.

Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin köyhät ja rikkaat etääntyvät toisistaan yhä kauemmaksi. Jos valta on ylimmällä luokalla, kuten se useimmiten on, niin alimpiin luokkiin kohdistuva kontrolli kovenee kaikin tavoin. Se näkyy köyhien saamien tukien tiukkana valvontana ja vaatimuksina lopettaa ne kokonaan. Se näkyy myös rikoksista annettujen rangaistusten ankaroittamisena, kuten Heikki Ylikangas ja Jukka Kekkonen opettivat oikeushistorian luennoilla jo 1980-luvulla.

Suomessa tulo- ja varallisuuserot lähtivät kasvuun, kun vuonna 1993 ansio- ja pääomatulojen verotus eriytettiin. Suurituloisten tuloja alettiin muuntaa lievemmän verotuksen pääomatuloiksi. Kasvu huipentui 1990-luvun lopulla ja alkoi hiljalleen tasaantua 2010-luvulle tultaessa. 1990-luvulla repäistyt tuloerot ovat kuitenkin yhä olemassa ja entisestään kasvaneina. Pienituloisuus ja tulottomuus ovat muuttuneet köyhyydeksi.

Samaan aikaan meillä on nousussa äärioikeisto, jota moni köyhäkin kannattaa. Köyhille äärioikeisto tarjoaa näennäisen mahdollisuuden syyttää omasta köyhyydestä maahanmuuttajia ja erityisesti turvapaikanhakijoita. He ovat köyhälle samanlainen halveksunnan kohde kuin he itse ovat rikkaimmalle promillelle. Äärioikeisto vastustaa demokratiaa ihan samalla tavalla kuin kaikkein rikkaimmatkin.

Rikkaat katsovat olevansa itseoikeutettuja johtamaan maata, koska ovat rikkaampaa ja parempaa väkeä. Äärioikeistolaiset katsovat olevansa oikeutettuja johtamaan maata, koska ovat ainoita isänmaallisia. Jos rikkain promille saa kaiken vallan, niin saamme heittää hyvästi demokratialle ja palaamme sääty-yhteiskuntaan. Jos rikkain eliitti ja äärioikeisto löytävät yhteisen sävelen, niin päädymme rahan ja pienen puolue-eliitin diktatuuriin. Tästä on esimerkkejä historiassa, ja historia näyttää toistavan itseään parasta aikaa joissain Euoroopan maissa.

Onneksi demokratiassa jokaisen ääni on samanarvoinen.