Taas on petetty
Parin viime päivän uutisista ja erityisesti politiikan erikoistoimittajan titteliä käyttävien poliittisten propagandistien kolumneista on käynyt ilmi, että taas ovat demarit pettäneet kaikki vaalilupauksensa. Tämä niin sanottu uutisointi on ollut niin tehokasta, että vanha kiusanhenkeni ”Karri KT” eli eräs Mikko sai taas kerran päähänsä vaatia minua tilille asiasta.
Minä en ole SDP:n tiedottaja enkä toimi valtakunnanpolitiikassa, mutta voinpa vastata. Näitä heikolla ymmärryksellä ja parin päivän poliittisella muistilla varustettuja kun tuntuu olevan paljon, ja politiikan toimittajat ruokkivat heitä koko ajan aiheuttaen heille ähkyä ja ilmavaivoja.
Aloitetaan taas kerran eläkeläisten pettämisestä eli siitä kuuluisasta vappusatasesta. Sehän on tyypillinen esimerkki siitä, miten valheesta tulee toistamalla totuus. Vappusatasta ei koskaan ole luvattu antaa kerralla, vaan asteittain useamman vuoden aikana. Jos ette usko, niin lukekaa vielä kerran Antti Rinteen vappuna 2018 pitämä puhe täältä. Tämä puhe pitäisi oikestaan tulostaa, kääriä rullalle ja syöttää jokaiselle toimittajalle, joka on kirjoittanut vappusatasen kutistumisesta. Ei se ole kutistunut, vaan ensimmäinen korotus on jo tulossa.
Katsotaanpa hoitajien ja sairaiden pettämistä. Hallitusohjelmaan on kirjattu 0,7 hoitajamitoitus, ja ministeri Krista Kiuru on luvannut lakiesityksen tulevan eduskunnan käsittelyyn joulukuussa. Hoitajamitoitus siis saadaan viimeinkin kirjattua lakiin. Se olisi saatu sinnne jo vuonna 2014, jos silloinen pääministeripuolue kokoomus ei olisi sitä estänyt. Viime keväänäkin muut sitä halusivat, mutta Petteri Orpo puhui desimaaleista hoitajien sijaan.
Lakiin saadaan hoitajamitoituksen lisäksi myös hoitotakuu, mutta molemmat yhdessä vaativat lisää koulutettua henkilöstöä ja ennen kaikkea rahaa sen henkilöstön palkkaamiseen. Terveellä järjellä varustettu ymmärtäisi, että missään ei ole koulutettua lääkäri- ja hoitajavarastoa, josta heitä voitaisiin palkata kerralla. Vaikka olisikin, niin mihinkään ei ole varastoitu rahaa heidän palkkaamiseensa. Näin suuren uudistuksen läpiviemiseen tarvitaan ylimenokausi, jonka aikana hoitajia ja lääkäreitä koulutetaan ja palkataan lisää niillä rahoilla, joita veroilla kerätään.
Kummallisinta on, että juuri hoitolupauksen pettämisestä ja siitä vappusatasesta huutavat vastustavat kaikin tavoin verotusta. Kaikki olisi pitänyt saada jo eilen, mutta vielä huomennakaan ei haluta maksaa mitään.
Entäpä sitten Postin työntekijöiden pettäminen? Posti on osakeyhtiö, joka toimii osakeyhtiölain mukaisesti. Koska se on valtion omistama, niin sen toimintaa valvotaan omistajaohjauksella. Viime hallituskaudella Posti aloitti sopimusshoppailun varhaisjakelun työntekijöillä, ja nyt sitä aiottiin jatkaa. Sipilän hallitus ei puuttunut enempää sopimusshoppailuun kuin johdon palkitsemiseenkaan, vaan hyväksyi kaiken. Kun Rinteen hallituksen omistajaohjausministeri Sirpa Paatero on puuttunut asiaan, niin sitä pidetään työntekijöiden pettämisenä.
Kolme kuukautta istunut hallitus ei ole vastuussa edellisten tunaroinnista, vaan yrittää parhaansa mukaan korjata tilannetta. Kun syitä ja seurauksia ei ymmärretä ja poliittinen muisti on yhtä heikko kuin ymmärrys, niin on helposti uutisoinniksi naamioidun poliittisen propagandan vietävissä. Silloin lupausten pitämisestä tulee lupausten pettämistä.
Tämän todisti taas kerran ”Karri KT” eli muuan Mikko K, jota olen monta kertaa pyytänyt lopettamaan sähköpostien lähettämisen. Seuraavan sähköpostin jälkeen julkaisen hänen nimensä ihan kuvan kanssa.
Se on varmaan se viime lauantainen kun näiden muistin nollaa. Joka viikko aloitetaan puhtaalta pöydältä.
Kyllä tämän kansan medianlukutaito on helvetin huonolla tolalla.
Ja sitä käytetään häikäilemättä hyväksi.
Olen muuten lopen kyllästynyt ihmisiin, jotka hokevat ulkomuistista jotain puolitotuutta ikään kuin totuunena ja puolustelevat lähes loputtomasti epäeettisesti toimivia jätti firmoja. Puolitotuuksia latelevaa mediaa.
Samalle porukalle ei myöskään teetä mitään vaivaa syyllistää köyhää kaikesta maailman pahasta. Poliitikot varsinkin oikeistopuolueissa ja populisteissa myös käyttävät tätä härskisti hyväksi syyllistämällä kaikkein köyhimmät ihmiset milloin mistäkin vaikka on matemaattinen mahdottomuus, että köyhien vastuu esim. vaikkapa Suomen velkaantumisesta on senttiäkään sen enempää kuin minkä osuuden köyhät saavat rahaa. Köyhin miljoona suomalaista saa noit 6% kaikesta Suomeen tulevasta rahasta. Eli köyhin 1/5 suomalaisista saa 6% tuloista. Varakkaampi 4/5 Suomalaisista ottaa sitten 94%. Koko potti minkä Suomessa jaetaan tuloja (kun kaikki tulot palkat, osingot, tulonsiirrot ja eläkkeet lasketaan yhteen) vuosittain on noin 200 miljardia, josta köyhin miljoona saa 12 miljardia ja varakkaampi 4 miljoonaa suomalaista saa 192 miljardia euroa.
Ironista on vieläpä se, että suurin osa köyhyydestä johtuu vieläpä asioista mihin itse ei voi vaikuttaa kuten sairastumisesta tai erilaisista sopimuksista tai lakipykälistä joilla turvataan paremmassa asemassa olevien edut, jotka sitten sulkevat ison osan ihmisistä näiden etujen ulkopuolelle tavalla tai toisella. Kumpaankaan ei juuri voi vaikuttaa ja jos sattuu olemaan lähes yhteiskunnan marginaalissa elävä köyhä niin vielä vähemmän. Jos esim. rikkaat tekevät sopimukset jotka takaavat, että rikkaat omistavat suurimman osan kaikesta rahaa tuottavasta tällä maapallolla niin on sanomattakin selvää, että suurin osa ihmisistä jää omistusten hyödyn ulkopuolelle. Sivistysvaltiossa verotus ja tulonsiirrot sentään yrittää tasata tästä järjestelystä väistämättä aiheutuvia ongelmia, mutta tämä sama porukka haluaa tästäkin eroon. He tuntuvat haluvan sitä, että köyhät kuolevat jos ihan suoraan sanotaan tai ajetaan asemaan jossa köyhälle saa tehdä mitä vaan pikku rahasta. Eli he ajavat tilannetta missä rikas saa raiskata köyhien lapsia kuoliaaksi, tappaa köyhia ja heidän lapsiaan muutamaa kymppiä tai leipäpalaa vastaan.
Yritäppä yhtään kirjottaa jostain törkeästäkin epäkohdasta niin aina on joku kertomassa miten mikään köyhän kokema epäoikeuden mukaisuus ei ole mitään. Miten kaikki sopimukset ja käytännöt jolla kaikki maapallon luonnonvarat ja niiden hyödyt siirretään pienelle joukolle rikkaita ovat vain oikein. Varsinkin Suomessa tälläisiä ihmisiä tuntuu kasvavan joka puolella joka ei osaa miettiä asioita yhtään eikä syitä eikä seurauksia tai sitten ovat sellaisia, että kiusaavat ihan huvikseen köyhiä kun se on helppoa ja valtion pitäisi sitten heidän mielestään vielä helpottaa sitä kiusaamista kurittamalla köyhiä siihen päälle tai vähintään tekemässä sen kurittamisen heille helpommaksi.