Öykkäreiden sananvapaus

Keskustelu sananvapaudesta ja vihapuheen kriminalisoinnista on loputon suo, jotka jotkut rajoittamattoman sananvapauden puolestapuhujat tuntuvat tarpovan työkseen ja huvikseen. Se kävi taas kerran ilmi perjantain Sannikka & Ukkolassa, kun keskustelijoina olivat Ivan Puopolo ja Abdirahim Husu Hussein. Huomasi selvästi, kumpi heistä on kokemusasiantuntija ja kumpi idealisti.

Puopolo kannattaa ehdotonta sananvapautta pois lukien rikoslaissa rikoksiksi määritellyt asiat. Näinhän asia jo nytkin on, mutta rikoslaki ei määrittele yksittäisiä sanoja rikoksiksi, vaan kokonaisuus ratkaisee vaikkapa kunnianloukkausen tunnusmerkistön täyttymisen. Tästä olemme samaa mieltä. Rikoslaissa on monta eri rikosnimikettä, jotka keskusteluissa sijoitetaan yleiskieleen pesiytyneen sanan vihapuhe alle. Rikoslaki ei tunne sanaa vihapuhe, eikä sen tarvitsekaan tuntea, sillä muuten joutuisimme listaamaan rikoksen tunnusmerkistön täyttäviä sanoja.

Hussein saa päivittäin vihapostia aina hirttoköyttä myöten. Hän julkaisee aika ajoin sosiaalisessa mediassa saamiaan viestejä, ja ne ovat kamalaa luettavaa. Rajoittamattoman sananvapauden kannattajien mukaan niitä pitäisi vain sietää, sillä politiikassa pärjää vain se, joka kestää kovaakin palautetta. Sananvapaus on niin tärkeä arvo, että kaikkea pitäisi sietää.

Tämä ajattelu on öykkäreiden sananvapautta, joka karkoittaa politiikasta paljon väkeä. Ei tarvitse olla erityisen arka tai herkkähipiäinen saadakseen sellaisesta palautteesta tarpeekseen. Niinpä hiljaisemmat asiansa osaajat väistyvät jättäen koko kentän öykkäreille. Heiltä taas puuttuu yleensä asiaosaaminen, koska juuri sen puutetta he kompensoivat öykkäröinnillään.

Siteeraan kirjailija Marko Kilpeä:

Mitä röyhkeämpi öykkäri on, sitä hallitsevampi hän on. Kukaan ei öykkäristä pidä, mutta valtaosa haluaa pitää suhteensa häneen kunnossa. Hänen uhrikseen joutumista vältetään, ja ennen kaikkea vältetään hänen vastustamistaan. Se tekee monista myötäiljöitä. Öykkäri saa hyväksyntää mille tahansa teolleen.

Ymmärtääkseni työryhmä pohtii parasta aikaa rikoslain uudistamista vihapuheen osalta. Mielestäni nykyisellä lainsäädännöllä vähän hiottuna pärjätään kyllä aika pitkälle. Yksi selkeä uudistustarve on maalittamisessa, jonka kohteeksi yhä useammin joutuvat poliitikkojen, toimittajien, tutkijoiden ja asiantuntijoiden lisäksi myös yksittäiset poliisit, syyttäjät ja tuomarit. Maalittamisen tarkoitus on paitsi rajoittaa toisten sananvapautta, niin myös estää laillisuusvalvojia tekemästä työtään. Sitä voi sanoa jo oikeusvaltion perusteiden rapauttamiseksi, eikä oikeusvalto voi sellaista hyväksyä.

Lainsäädännön uudistamista enemmän ja nopeammin tarvittaisiin ryhtiliikettä eli vanhaa kunnon sosiaalista kontrollia. Juuri sosiaalinen kontrolli on perinteisesti pistänyt öykkärit ruotuun, mutta sosiaalisen median viidakossa se ei käy yhtä helposti kuin pienessä kyläyhteisössä. Tässä jokainen voi kuitenkin tehdä oman osansa. Voimme sanoa öykkärille, että tuo ei ole sopivaa. Jos ja kun hän ei usko, niin voimme jättää hänet öykkäröimään yksin. Puoluejohtajat voisivat sanoa omilleen, että nyt turvat tukkoon, ja eduskunnan puhemies voi tarvittaessa tehdä saman hillityimmin sanoin. Presidentikin voisi ärähtää jotain.

Tiedän tämän olevan toiveajattelua. Niinpä öykkäröinti jatkuu ja öykkärit ottavat vallan. Heitä tulee koko ajan lisää, koska öykkäröinti on helpompaa kuin asioihin perehtyminen ja asiallinen keskustelu.

Kuten aluksi sanoin, niin tämä on loputon suo. Lakiesityksiä odotellessani aion edelleen olla sitä mieltä, että sanavapaus oikeuttaa olemaan julkisesti tyhmä öykkäri. Se oikeuttaa myös sanomaan tyhmää öykkäriä tyhmäksi öykkäriksi.