Asiajournalismin paluu
Olen vuosien varrella kritisoinut uutisoinnin laatua, ja mielestäni ihan aiheesta. Vuosikausia olemme saaneet lukea jostain esille kaivetuista laiskoista elämäntapatyöttömistä, jotka vain lojuvat kotisohvilla runsaita tukia nauttien. Heidän tarinoissaan on ollut sellaisia aukkoja, että juttujen todenperäisyys on epäilyttänyt. Myös työntekijöitä turhaan etsineet työnantajat ovat usein paljastuneet vain osatotuuden kertojiksi.
Viime aikoina taas on puhuttu paljon hoitajamitoituksesta, ja äänessä on ollut lähinnä oppositio. Tiedätte nämä jutut siitä, miten laki tulee voimaan vasta keväällä 2023 ja miten hoitohenkilökuntaan ruvetaan laskemaan mukaan myös muuta kuin hoitotyötä tekevät. Rinteen hallituksen lakiehdotusta on pidetty silmänkääntötemppuna.
Nyt Iltalehden Hanna Gråsten kertoo erinomaisesti taustoitetussa artikkelissaan, että kyseessä onkin kokoomuksen silmänkääntötemppu. Tämän minkäkin olen kertonut jo useampaan kertaan, mutta katsotaan vielä kerran tämän tarinan pääkohdat.
Sipilän hallitus aikoi laskea hoitamitoituksen suositusta nykyisestä 0,5:stä 0,4:ään, mutta luopui kritiikin takia aikeestaan. Sen sijaan vanhustenhoidosta leikattiin 33,5 miljoonaa euroa ja vanhusten ympärivuorokautisen hoidon laatusuositusta muutettiin siten, että hoitajamitoitukseen voitiin laskea mukaan muitakin kuin varsinaiseen hoitotyöhön osallistuvia.
Nyt oppositio kritisoi Rinteen hallitusta siitä, että se säätää mitoituksen 0,7 ensimmäistä kertaa lakiin ja rajaa mitoitukseen mukaan laskettavia tiukemmin. Laki myös tulee voimaan jo ensi kesänä, ja sen mitoitus on sitova. Sen voi alittaa kevääseen 2023 asti vain siinä tapauksessa, että riittävästä hoidosta kyetään huolehtimaan, ja silloinkin mitoituksen on oltava vähintään 0,5.
Kesti monta viikkoa ennen kuin tämä asia saatiin kunnolla selvitetyksi, mutta onneksi se nyt kerrottiin kaikille. Sen sijaan kesti monta monituista vuotta kertoa, että yli viisikymppisten työttömien työllistymismahdollisuudet ovat heikot. Viime päivinä tämäkin asia on kerrottu, ja jo oli aikakin. Taloussanomat kertoo kokemuksia, jotka ovat kohderyhmän työttömille arkea, mutta joita ei ole haluttu uskoa. On ollut paljon helpompi uskoa työttömiä työhaluttomiksi työn välttelijöiksi, kun lehdissäkin niin on sanottu.
Tekee mieli sanoa Tuntemattoman sotilaan Lahtista mukaillen, että eivät työttömät laiskoja ole, kyllä sen on tunnustanut jo iltapäivälehtikin.
Hämmästykseni oli suuri kun luin Iltalehden kolumnin, vihdoin analyysi perustui faktaan. Kommentointipalstalla yritettiin joidenkin toimesta palauttaa keskustelua toiseen suuntaan. Koska Gråstenin kirjoitus on tyhjentävä, jää niistä kuitenkin jäljelle vain älämölö.
Ehkäpä käy vihdoin kuten Keisarin uudet vaatteet -sadun lopussa, joku lopulta sanoi, ettei keisarilla ole vaatteita lainkaan. Viime vuodet on vakavissaan puhuttu totuuden jälkeisestä ajasta. Sellainen on kuitenkin mahdottomuus. Ennenmmin tai myöhemmin valheet kasvavat niin paksuiksi, että lopulta niiden takia kaikki valheen myötäilijät joutuvat myöntämään totuuden, etteivät joutuisi naurunalaisiksi.
Kirjailija Karl Kraus (1874-1936): ”Mitä paremmin jutut on kirjoitettu, sitä vaarallisempia ne ovat!”
(https://blogit.apu.fi/antiaikalainen/mies-joka-toivoi-huonompaa-journalismia/)
Ei yksi pääsky kesää tee. En edelleenkään palaa iltapäivälehtien lukijaksi koska suurin osa sisällöstä on sellaista jonka tuottamista en halua olla maksamassa.
Lukijat eivät maksa tai ole asiakkaita. Sidosryhmät (omistajia ja liike-elämää lähellä olevat tahot ja mainostajat) ovat maksavia asiakkaita, ja sisältö näkökulmineen räätälöidään yhteistyökumppanien tarpeiden mukaan.
Lehdistö on olemassa sitä varten, että yleinen mielipide muokataan sopivaksi omistavan luokan pyrkimyksille.
Lukijat ovat tuote, jota asiakkaat tavoittelevat.