Kenellä on valta?

Nyt kun keskustan liikemiehet ja uskonnolliset setämiehet ovat Juha Sipilän johdolla ja iltapäivälehtien avustuksella saaneet kostonsa ja päässeet Antti Rinteestä eroon, niin seuraavaksi on vuorossa ulkoministeri Pekka Haavisto. Hänen ympärillään pyörii nyt samanlainen kohina kuin Rinteen ympärillä.

Jahti alkoi jo maanantaina, kun Ilta-Sanomat väitti Haaviston yrittäneen aloittaa salaisen operaation al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten lasten tuomiseksi Suomeen konsulinkyydillä ja vieläpä käskeneen virkamiehet junailemaan operaation omissa nimissään ja virkavastuulla.

Asia eteni nopeasti ulkoasiainvaliokuntaan, joka selkein äänin 10-3 katsoi saadun selvityksen riittäväksi ja hyväksyi valtioneuvoston ja siis myös ministerin toimintalinjan. Päätös löytyy täältä. Presidentti Sauli Niinistö  sanoi ensin, että hän ei ole ollut tietoinen al-Holin leiriin liittyvästä päätöksestä. Koska tämä tulkittiin tietenkin presidentin pitämiseksi pimennossa, niin Niinistö joutui täsmentämään, että hän ei ole päätöksestä tietoinen, koska tällaista päätöstä ei ole.

Tämä ei tietenkään riitä savustamisen aloittaneelle Ilta-Sanomien politiikan toimittajalle, vaan nyt hän on saanut käsiinsä ministeriön sisäistä kirjeenvaihtoa, joka lehden mukaan todistaa suunnitelman olemassaolosta ja ministeriön virkamiesten ahdingosta.

Maan presidentti siis kertoo selkein sanoin, että mitään päätöstä ei ole tehty, mutta lehti antaa ymmärtää muuta. Toisen on pakko puhua muunneltua totuutta, mutta en tiedä kumpi niin tekee. Minä luotan presidentin sanaan sen verran, että kyllä lehden on nyt todistettava omat väitteensä. Lehti ei kuitenkaan ole löytänyt päätöstä, joten se puhuu asian valmistelusta ikään kuin se olisi jo tehty päätös.

Itse asia on vaikea, sillä leirillä on todistettavasti alaikäisiä Suomen kansalaisia, joilla perustuslain mukaan on oikeus palata kotimaahan kaikissa tilanteissa. Asian keskiössä on konsulipalvelulaki, joka ei anna selkeää ohjetta tällaiseen tilanteeseen. Sen 16 §:ssä sanotaan, että jos asianomaisen henkilökohtaisen turvallisuuden suojaaminen edellyttää, edustusto voi avustaa evakuoinnin järjestämisessä kriisialueelta lähimmälle turvalliselle alueelle tai kotimaahan. Evakuoinnin ja kotiuttamisen järjestämiseen ryhdytään ainoastaan asianomaisen suostumuksella.

Kun laki on näin niukka, niin eipä ole helppo toimia lain mukaan. Yhtä vaikeaa on rikkoa lakia, kuten nyt Haaviston väitetään tehneen. On vaikea keksiä tilannetta, jossa evakuointi olisi lainvastainen. Pikemminkin evakuoinnista kieltäytyminen voisi tulla tutkittavaksi virkavelvollisuuden rikkomisena. Missään tapauksessa pelkkä asian valmistelu ja erilaisten toimintatapojen pohtiminen ei voi olla lainvastaista. Vasta päätös voi olla vastoin lakia, mutta mitään päätöstä ei ole tehty.

Tämä tosiasia ei estä lehteä eikä varsinkaan perussuomalaisia ottamasta “laittomuuksista” kaikkea irti. Eräs perussuomalaisten nuorten hallituksen jäsen ja kaupunginvaltuutettu on tehnyt sosiaaliseen mediaan statuspäivityksen, jossa väittää Pekka Haaviston päättäneen kuljettaa ISIS terroristeja Suomeen.

Tämä tarina leviää, vaikka kyseessä on selvääkin selvempi valhe, joka perustuu uutisten väärään tulkintaan. Joidenkin valehteleminen on ilmeisesti suotavampaa kuin joidenkin toisten, ja vain valehtelun tarkoitus ratkaisee.

Joku sanoi sosiaalisessa mediassa jo muutama päivä sitten, että ehkä Suomen perustuslakia pitäisi muuttaa siten, että valtiovalta kuuluu iltapäivälehdille, joita edustavat politiikan erikoistoimittajat.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (73)
  1. Teemu Heinola
    4.12.2019, 10:28

    Kuis se menikään että radio on maailman kahdeksas ihme? Entä tv tai internet? Tai paperiset mediat? Taitaa se mielipiteiden ja ajatuksien ohjaus olla sitten se maailman viimeinen ihme.

  2. Tämä Iltalehden “politiikan toimittaja” se varsinainen Nostradamus on 😮
    Jos/kun/koska hän on niin kaikkitietäväinen, niin voisiko häneltä kysyä myös loppuviikon EJP- ja lottovoittonumerot?

    1. Korjaan: Ilta-Sanomien. Ehkä siellä Iltalehdessäkin näitä selvännäkijöitä on…

    2. Jos Haapalalta kysyy tuommoisia, kannattaa varautua siihen, että ensin joutuu selittämään mitä on ‘lotto’, ja ‘eurojackpot’ ja ‘voitto’ ja mahdollisesti myös ‘numerot’.

      Haapala on niin hyvin tietoinen maailman asioista, että hänelle tuli pari kuukautta sitten yllätyksenä, että Wikipediaan voi kirjoittaa kuka tahansa (mutta tietenkään hän ei ymmärtänyt, että sieltä myös poistetaan väärää tietoa).

Kommentointi suljettu.