Maalittamista vai sananvapautta?

-Miten pitäisi suhtautua siihen, että yksi eduskuntapuolue pyrkii harkitusti ja systemaattisesti rapauttamaan luottamuksen kaikkeen, mikä ei palvele sen omia tarkoitusperiä?

Tällainen twiitti sattui silmiini keskustelussa, jossa käsiteltiin muutamien perussuomalaisten kansanedustajien suhtautumista historiantutkija Oula Silvennoisen jo kaksi ja puoli vuotta sitten Suomen Akatemialta saamaan apurahaan. Jostain syystä tämä närkästyttää vasta nyt kovasti.

Näin nykyinen kansanedustaja jakaa entisen kansanedustajan sanomaa.

Vielä pitemmälle menee juristikansanedustaja, joka antaa ymmärtää Silvennoisen olevan tutkimuksellaan politiikkaa tekevä valetutkija. Juristina Tavio tosin ymmärtää jättää nimen mainitsematta, jotta ei syyllistyisi kunnianloukkaukseen, mutta osoite ei jää epäselväksi.

Maalittaminen tuottaa tulosta, ja näin se tulkitaan.

Näin käy maalittaminen. Kysyä tietysti sopii, mikä historian ja erityisesti natsihistorian tutkimisessa on niin vaarallista, että maan suurin oppositiopuolue näkee sen ongelmana. Perussuomalaisillahan ei ole yhtään mitään tekemistä enempää vanhojen kuin uusienkaan natsien kanssa, kuten he itse jatkuvasti muistavat vakuutella.

Ei kai tutkimuksen aihe heitä närkästytäkään, vaan enemmänkin tutkija. Silvennoinen on yksityishenkilönä arvostellut perussuomalaisten harjoittamaa politiikkaa ja sen linjauksia näkyvästi, ja on siksi ollut jo kauan jatkuvan maalittamisen kohteena. Vihje kannattajille annetaan ylhäältä, ja sonta alkaa ryöpytä. Veikkaanpa, että Silvennoisen ja hänen perheensä lisäksi myös Suomen Akatemian postilaatikko on jo täyttynyt vihapostista.

Kyse ei ole pelkästään henkilöstä, vaan ihan yleisemmästä tieteen ja tutkimuksen vastaisesta asenteesta. Sivistystä ja akateemista tutkimusta pidetään turhanpäiväisenä, ja vertailukohta mummojen vaippoihin löytyy heti. Tekisi mieli kysyä mitä nämä vertailijat ovat itse tehneet vanhustenhoidon epäkohtien korjaamiseksi, mutta se on turhaa. Eivät he ole tehneet mitään, ja tuskin aikovat tehdäkään. He vain haluavat ratsastaa epäkohdilla. Lisäksi akateemisen maailman vähättely sopii hyvin kaikkea ylempää koulutusta ja sivistystä vähätteleville kannattajille, jotka kuitenkin muistavat korostaa oman puoluejohdon oppineisuutta.

Mennäänpä sitten tuon otsikon kysymykseen. Tällainen toiminta on nykyisen lainsäädännön mukaan laillista sananvapauden käyttämistä niin kauan, kun ei syyllistytä kunnianloukkaukseen tai vaikkapa laittomaan uhkaukseen. Pitäisikö sen olla laitonta? Se onkin jo vaikeampi kysymys.

Parasta aikaa tutkitaan mahdollisuutta kriminalisoida ainakin virkamiehiin, toimittajiin ja muihin julkisesti näkyvässä asemassa oleviin kohdistuvaa maalittamista. Maalittamisen tarkoitus on lietsoa pelkoa ja saada maalittamisen kohde muuttamaan toimintaansa tai vaikenemaan kokonaan. Minun olisi ihan omien kokemusteni perusteella helppo sanoa, että maalittaminen on kriminalisoitava.

Asiassa on kuitenkin toinen puoli, ja se on maalittamissyytösten väärinkäyttö. Ihan koulukiusaajien tapaan juuri maalittajat olisivat ensimmäisenä vaatimassa rangaistusta niille, jotka kertovat heidän toiminnastaan. Kiusaajat ovat nopeita ottamaan uhrin roolin heti, kun jäävät kiinni kiusaamisesta. Luultavasti joku lukijani jo ennen tänne asti pääsemistään on kirjoittamassa minua maalittamisesta syyttävää kommenttia.

Juristina minulle ei tuota suurempia vaikeuksia tulkita nykyistä lainsäädäntöä, mutta maalittaminen on uusi, sosiaalisen median synnyttämä tapa. Siksi en oikeasti osaa sanoa, miten maalittamisen kriminalisointi voitaisiin toteuttaa. Ei tilanne voi tällaisenakaan jatkua, koska joillain ihmisillä ei ole käytöstapoja. Sivistymätöntä ei kuitenkaan voi sivistää lainsäädännöllä eikä käytöstapoja voi opettaa sellaiselle, joka ei niitä halua oppia.

Eniten minua kuitenkin huolestuttaa se, että suurin oppositiopuolue ja kyselytutkimusten mukaan suurin puolue rakentaa toimintansa tällaiselle moukkamaisuudelle. Puolueen mielestä on lopetettava kaikki sellainen toiminta, josta puolueessa ei pidetä tai jota ei ymmärretä.

***
Kommentoinnista taas sen verran, että olkaapa asiallisia. Ja nimimerkki “Esa Pakarinen” voi lopettaa roskasuodattimen tukkimisen pedofiliapuheillaan, tai laitan kuvakaappaukset poliisille. Minä näen kommentoijien sähköposti- ja IP-osoitteen, joiden perusteella poliisin on helppo jäljittää kommentoija.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta laki
Kommentit (50)
  1. Koulutuksen ja yliopiston halventaminen on peruskauraa fasismissa. Mikä niissä pelottaa niin paljon?

    No tietenkin se, että tutkijat osaavat etsiä tietoa, lukea tilastoja ja keksiä keinoja, joilla saadaan asioita selville. Tutkijat eivät useinkaan tyydy papukaijoina toistelemaan Mestarin lentäviä lauseita vaan heitä ajaa uteliaisuus ja tarve selvittää, miten asiat ovat – usein jopa tarve tehdä maailmasta parempi paikka.

    Populistit saavat voimansa tietämättömyydestä, laiskuudesta ja yksinkertaisuudesta. Siksi tutkijat ovat populistien vihollisia, vaikka käyttäytyisivät kuinka nätisti. Koska populisteilla ei ole tukenaan faktoja, heidän ainoat taktiikkansa ovat yrittää joko vallata korkeakouluopetus tai romuttaa sen arvostus. Jälkimmäisestä aloitetaan, ja sen onnistumisen jälkeen ensimmäinenkin onnistuu.

    Suomi, pidä pintasi!

  2. Titta Hölsä
    8.1.2020, 12:49

    Olisiko vahva tunnistautuminen, varsinkin kotimaisten verkkolehtien kommentointipalstoille, mahdollista? Ja jos olisi, miten kustantajat saataisiin siihen suostumaan? Moderointi ei toimi tai sitä ei edes tehdä.

    1. SÄHKÖPOSTIMIES
      8.1.2020, 14:59

      On mahdollista, mutta haluja ei löydy. Kuten Sakukin sanonut, niin kommentoijat tuovat sivulle klikkejä ja klikit tuo mainoksien kautta tuloja. Jos pitää tunnistautua vahvasti niin öyhömöyhö sakki katoaa kommentti palstalta ja niin katoaa roposet lehtitalon kirstustakin.

      Ei toki ole ilmainen se tunnistuspalvelukaan, joten tuossa on kaksikin taloudellisesti negatiivista syytä.

      1. Alkaa ehkämuu kansa yhditämään näitä mainoksia näihin maalittajiin jaöyhöttäjiin,voisi viakka käydä siellä palstoilla sen verran että näkee mitkä mainokset liittyvät näihin klikkeihin ja välttää kaikki asiointi mainutuissa liikkeissä.

        1. Tatu Itkonen
          9.1.2020, 10:50

          Ideasi ei toimi, sillä mainokset ovat räätälöityjä kaikille käyttäjille. Bodaajat saavat proteiinimainoksia, oikeistolaiset suomi-leijona-mainoksia jne. Et voi siis tietää omalla laitteellasi, minkälaisia mainoksia muut käyttäjät saavat

    2. Jussi Pelkonen
      9.1.2020, 20:43

      Vahvakaan tunnistautuminen ei auta, kun nämä samat hellanlettakset ja heidän seuruuryhmänsä jäsenet pääsevät niin Twitterin kuin FB:nkin kautta suoltamaan aatettaan.

      Tilanteen korjaamiseen pätee sanasta sanaan jonkun muinaisen arvontajutun iskulause: “Vain vastaamalla voit voittaa!”

      Lisää tuittia, lisää naamattamista – mutta faktoihin perustuva naurettavaksi tekeminen edellä!

Kommentointi suljettu.