Mestari ja koirapilli

Koirapilli (dog whistle) tarkoittaa politiikassa viestiä, jolla on suurelle yleisölle eri merkitys kuin sen varsinaiselle kohderyhmälle. Vain kohderyhmä kuulee äänen sisältämän viestin ja toimii sen mukaisesti.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholla on tällainen koirapilli, ja hän käyttää sitä ahkerasti. Hänen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin osoittaa kohde, niin hänen nettiarmeijansa hyökkää sen kimppuun kuin pillin vihellystä totteleva koiralauma. Tätä sanotaan maalittamiseksi, ja siitä voitte lukea tämän Talouselämän erinomaisen artikkelin.

Esimerkin maalittamisesta Halla-aho tarjosi taas eilen, kun Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen opetti Suomen Uutisissa juridiikkaa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle ja oikeustieteen tohtori Martin Scheininille. Vihavaisen teksti on hyvin kaukana juridiikasta, ja sen voi tulkita lähinnä maallikon mielipidekirjoitukseksi. Yhden alan professuuri ei tee toisen alan asiantuntijaksi.

Halla-ahon mielestä ilmeisesti tekee, sillä hän maalitti Scheininin Twitterissä.

Scheinin totesi maalittamisen tapahtuneen ihan oppikirjan mukaan.

Näin se aina menee. Kohdetta pilkataan ilman aikomustakaan keskustella asiallisesti, lauma yllytetään hänen kimppuunsa ja sitä neuvotaan antamaan palautetta myös perustuslakivaliokunnalle, jolle Scheinin antaa usein asiantuntijalausuntoja. Kohde pyritään vaientamaan.

Kaikki tämä kerrotaan ulkoisesti viattoman näköisessä viestissä, jonka todellisen sisällön vain oma lauma kuulee ja ymmärtää halutulla tavalla. Muille se näyttäytyy vain nokitteluna somessa.

Toinen ja ikävämpi tapaus on Hämeenlinnassa tapahtunut rikos, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut mies surmasi entisen naisystävänsä ja itsensä. Tämä järkyttävä tapaus tuli kuin taivaan lahjana Halla-aholle ja hänen laumalleen, sillä juuri tällaisista tapauksista he elävät ja juuri näitä he toivovat. Lauma olisi osannut tässä tapauksessa toimia käskemättäkin, mutta Halla-aho näki hyväksi antaa sille lisää yllykettä.

Tämän vihellyksen mukaisia kommentteja tungetaan kaikkialle. Niitä näkee sielläkin, missä ei puhuta maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista yhtään mitään. Poliisi ei minun tietääkseni ole tiedottanut teon motiiveista ja yksityiskohdista mitään, mutta netti tulvii verisiä kuvauksia, joiden perusteella voisi kuvitella kommentoijien olleen silminnäkijöinä paikalla.

Tämä jos mikä on äärimmäisen vastenmielistä toimintaa ja härskiä politikointia. Ruumiilla ratsastetaan häikäilemättä silloin, kun tarjoutuu tilaisuus päästä arvostelemaan turvapaikkapolitiikkaa, maahanmuuttoa ja ennen kaikkea maan hallitusta. On ihan turha huomauttaa, että turvapaikanhakija tuli maahan silloin, kun perussuomalaiset istuivat hallituksessa, jonka maahanmuuttopoliittisen ohjelman oli kirjoittanut Jussi Halla-aho.

Juuri tällaiseen toimintaan Halla-ahon ja hänen johtamansa puolueen nykyinen politiikka perustuu. Halla-ahon ei tarvitse sanoa yhtään mitään isoista kysymyksistä, kuten vaikkapa sosiaaliturvasta, sotesta, työllisyydestä tai yleensä yhtään mistään. Riittää, että hän laittaa koirapillin suuhunsa ja puhaltaa. Sen taidon hän oppi jo kirjoittaessaan Scriptaa, eikä hänen sen jälkeen olekaan tarvinnut oppia mitään uutta. Laumasieluja löytyy aina lisää tottelemaan pillin ääntä.

***
Tätä juttua ei voi kommentoida, ja syyn arvannette.

Kommentit (0)