Kuka saa ja keneltä leikataan?

Eilen julkaistu työelämäprofessori Vesa Vihriälän johtaman selvitysryhmän raportti viitoittaa tietä kohti koronan aiheuttamasta talouskriisistä selviytymistä. Kolmiosaisen ohjelman mukaan ensin akuutissa kriisissä on tuettava yksittäisiä yrityksiä, ja sen jälkeen on tuettava taloutta velkaelvytyksellä. Viimeisenä tulee julkisen talouden sopeuttaminen, jota työryhmä kutsuu kipupaketiksi. Se alkaisi vuonna 2023, eli sopivasti seuraavien eduskuntavaalien alla tai heti niiden jälkeen.

Ensimmäinen vaihe on menossa juuri nyt, kun yrityksille annetaan suoraa rahallista tukea. Toinen vaihe alkaisi vuonna 2021, jolloin toteutettaisiin infrainvestointeja eli esimerkiksi tie- ja ratahankkeiden aloittamista ja asuntorakentamisen lisäämistä. Tämä tapahtuisi velaksi, eikä sen aikana saisi keventää verotusta eikä lisätä tulonsiirtoja tai etuuksia.

Näihin kahteen ensimmäiseen vaiheeseen ei juurikaan ole huomautettavaa, sillä talouden on pyörittävä. Infrastruktuuriin sijoittaminen on jo kauan ollut lapsipuolen asemassa, ja se on näkynyt jokaiselle vaikkapa teiden huonona kuntona. Kolmas kohta eli kipupaketti tulee aikanaan puhuttamaan kovasti, ja jo nyt se on innostanut leikkaamisen kannattajia hiomaan giljotiinia. Sitten on odotettavissa niitä jo Sipilän hallituksen ajalta tuttuja kipeitä leikkauksia, joita on pakko tehdä.

Työryhmän raportin mukaan kipupakettiin sisältyisivät menojen leikkaaminen, verotuksen kiristäminen sekä työllisyyttä ja tuottavuutta tukevat toimet. Jokaisen on osallistuttava, mutta arvaan, että toiset osallistuvat taas niihinkin talkoisiin enemmän kuin toiset. Jo eilen EK:n Jyri Häkämies sanoi tv-uutisissa, että työn ja yritysten verotusta ei ainakaan saa kiristää. Sen sijaan on kiristettävä muun muassa kiinteistöverotusta, polttoaineveroa ja muita kulutusveroja. Kulutusverot ovat tasaveroja, joten niiden nostaminen kirpaisee eniten köyhiä.

Menojen leikkaaminen on tuttua puhetta, ja sitä tulemme kuulemaan taas paljon. Tulemme kuulemaan, miten jakovaraa ei kerta kaikkiaan ole ja on pakko tehdä kipeitä leikkauksia. Työelämässä tarvitaan joustoja, ja joustajina ovat tuttuun tapaan työntekijät. Palkankorotuksiin ei tule olemaan varaa ja paikallista sopimista on lisättävä. Sosiaaliturva tulee olemaan leikkauksia vaativien ykköskohteena, ja saamme taas kuulla puhetta kotona lojuvista työttömistä ja sosiaaliturvalla keplottelevista laiskureista.

Kaikkein innokkaimmin leikkauksien puolesta tulevat puhumaan ne, jotka juuri nyt saavat tukea. Sitten nousevat esiin sankariyrittäjät, jotka ovat aina pärjänneet omalla työllään ilman yhteiskunnan apua, eivätkä voi sietää työnsä hedelmien valumista verojen kautta laiskureille. Sitten puhuvat tukien haitallisuudesta ja leikkausten välttämättömyydestä ne elinkeinoelämän edustajat, jotka koko kevään ovat vaatineet ja saaneet yhteiskunnan tukia.

Mutta se on sen ajan murhe, ja toivottavasti maan hallitus ei vielä ykkös- ja kakkosvaiheessa sekoita pakkaa kipupaketista puhumalla. Sen aika tulee sitten seuraavien eduskuntavaalien alla. Silloin me äänestäjät päätämme, ketkä taloutta sitten hoitavat ja millä tavalla.