Politiikan hiekkalaatikolla

Politiikan sanotaan olevan yhteisten asioiden hoitamista. Nykyisin näyttää kuitenkin siltä, että se on henkilökohtaista pyrkyryyttä, oman puolueen kannatuslukujen tuijottamista ja omien äänestäjien miellyttämistä. Maa saa olla korona- ja talouskriisissä, mutta se ei menoa haittaa, kun politiikan hiekkalaatikolla tapellaan ämpäristä ja lapiosta.

Katri Kulmunin nopea ero valtiovarainministerin tehtävistä sai hänen omankin puolueensa ilmeisen sekaisin, mediasta puhumattakaan. Sekavuutta lisäsi Kulmunin ilmoitus aikoa asettua jatkossakin puolueensa puheenjohtajaehdokkaaksi. Se tarkoittaa sitä, että kaikki muut ovat istuvan puheenjohtajan haastajia. Uuden valtiovarainministerin nimittämistä lykättiin päivällä, ja varmaan tälläkin hetkellä lobataan ja juntataan jonkun puolesta ja jotain vastaan. Puhutaan keskustan sisäpiiristä, joka asian päättää.

Yksi media kertoo Kulmunin aikovan kaataa hallituksen ja toisen mukaan kaatamista suunnittelee se sisäpiiri. Hallituksen kaatuminen onkin ollut yksi median ykkösaiheita viime vaaleista lähtien, ja sillä spekulointi alkoi jo ennen kuin Antti Rinteen hallitus oli ennättänyt edes aloittaa. Hallituskriisin aineksia on nähty suunnilleen joka päivä.

Hallituksen kaatuminen tai kaataminen olisi tällä hetkellä ja keskustan kannatuslukemilla suunnilleen typerin mahdollinen temppu, mutta en ihmettelisi enää sitäkään. Paskat koronasta, paskat ennätysmäisestä velkaantumisesta. Tärkeintä on, että jotkut puolueet ovat valtaistuimella ja jotkut muut haluavat syöstä ne sieltä alas.

Media tykkää ja uutistoimittajat haastattelevat politiikan toimittajia. Kansa miettii, että mitähän järkeä tuossakin touhussa taas on.

Eduskunnan oppositiossa kokoomus haluaa tietenkin kaataa hallituksen, koska sen mielestä kukaan muu ei osaa asioita hoitaa. Ei sillä väliä, että se itse haluaa samaan aikaan ottaa lisää velkaa ja kauhistella velan määrää, jakaa velkarahaa yrityksille ja leikata köyhiltä.

Toinen oppositiopuolue perussuomalaiset pesaisi kasvojaan erottamalla törkeyksiä latelevan Ano Turtiaisen ryhmästä. Tätä pidetään merkkinä salonkikelpoistumisesta, mutta ei se sitä ole. Sama temppu on tehty ennenkin, mutta törkyilijöiden tilalle on saatu yhä pahempia törkyilijöitä. Mallia näyttää puolueen puheenjohtaja, joka kyllä tv-haastatteluissa osaa olla asiallinen, mutta somessa on toinen sävel. Kun saamelainen Miisa Nuorgam nimettiin ihan ansioidensa perusteella Vuoden naiseksi , niin Jussi Halla-aho ”onnitteli” häntä näin:

Tämä on tietysti huumoria, kuten oli kuulemma myös Ano Turtiaisen twiittailu. Ehkä joku tällekin nauraa, mutta minua ei naurata. Ei naurata myöskään Jani Mäkelän jatkuva ilkeily tavallisille kansalaisille, Mauri Peltokankaan kirosanoja vilisevä videorähinä eikä Sanna Antikaisen teatraalinen huutelu eduskunnan kyselytunnilla. Jos ei ole mitään asiallista sanottavaa, niin voisi olla hiljaa.

Kuten huomaatte, niin alan vähitellen kyllästyä politiikkaan sen nykyisessä muodossa. Siitä on tullut sirkushuvia, vaikka se on tarkoitettu yhteisten asioiden hoitamiseen. Mitä enemmän siitä tulee sirkushuvia, niin sitä varmemmin vain sirkushuveja kaipaavat viitsivät äänestää, ja lopulta maata hallitsevat ilvehtivät klovnit.

Jossain suurvallassa niin on jo tainnut käydä.