Näkymätön vihollinen

Tänään saadaan ensimmäinen voitto totaalisessa sodassa kulttuurimarxismia vastaan, kun eduskunta päättää olla purkamatta kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) syytesuojan. Mäenpää on myös Suomen Sisun käräjien eli hallituksen jäsen, ja järjestön puheenjohtaja julisti toissapäivänä totaalisen kulttuurisodan. Myös kansanedustaja Jenna Simula (ps) on käräjien jäsen ja Mauri Peltokangas (ps) on Keski-Pohjanmaan piiripäällikkö.

Tätä sotaa käydään siis kulttuurimarxismia vastaan, ja nyt on tullut aika siirtyä puolustuksesta hyökkäykseen. Yliopistot ja koulujärjestelmät on puhdistettava epäkansallisesta vaikutuksesta, media on laitettava palvelemaan kansallisia tarkoitusperiä ja valtiollisten instituutioiden toimintatavat on päivitettävä. Seuraava askel on aikaisempien sosiaalisten hierarkioiden korjaaminen, uusien rakentaminen sekä monikulttuurisuuskehityksen purkaminen ja siirtyminen kotouttamisesta kotiutuksiin.

Se vaatii kansankiihotusta, se vaatii valistamista, se vaatii silmien avaamista ja ennen kaikkea se vaatii rohkeutta sekä peräänantamattomuutta. Mutta vaihtoehtoja meillä ei enää ole. Tosielämässä ei palata menneeseen eikä pelata reilua peliä. Tervetuloa vuoteen 2020.

Näin siis Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki menneisyyttä tihkuvassa sodanjulistuksessaan, jonka sananvalinta kertoo hyvin, mihin suuntaan järjestö on kallellaan. Edellisen kerran totaalisen sodan julisti Joseph Goebbels urheilupalatsipuheessaan vuonna 1943.

Syyn julistukseensa Hautamäki sai ympäri maailmaa levinneestä Black Lives Matter -liikkeestä. Se on kulttuurimarxismia, joka uhkaa myös kansallista Suomea. Siksi on aloitettava välittömät puhdistukset yliopistoissa, muissa oppilaitoksissa ja mediassa. Kaiken opetuksen ja tiedonvälityksen on palveltava vain kansallisia tarkoitusperiä.

Voisi kuvitella Hautamäen saaneen auringonpistoksen, mutta kyllä hän on ihan tosissaan. Äärioikeistolaiset ovat aina ihan tosissaan, vaikka eivät koskaan keksi itse mitään, vaan kopioivat kaiken muualta. Kansallismielisyys on yllättävän kansainvälinen liike. Jo vuosien ajan äärioikeistolaiset piirit ympäri maailmaa ovat jauhaneet kulttuurimarxismista, jota heidän mukaansa on kaikkialla. Erityisen paljon sitä on kuulemma yliopistoissa. Tarkoituksena on istuttaa kulttuurimarxismin käsite yleiseen kielenkäyttöön, ja siinä on osin jo onnistuttu.

Siinä on semmoinen ongelma, että kulttuurimarxismia ei oikeasti ole olemassakaan. Jos sitä opetetaan kaikissa oppilaitoksissa, niin siitä pitäisi olla olemassa satoja tai jopa tuhansia oppikirjoja. Sen pitäisi olla erillinen oppiaine, jota pitäisi voida opiskella pääaineena. Näin ei kuitenkaan ole, sillä kulttuurimarxismista ovat kirjoittaneet vain sen vastustajat. He ovat luoneet itselleen hyvän vihollisen, joka heidän mukaansa lymyää ihan kaikkialla. Se on kätkeytynyt yliopistojen uumeniin ja sillä aivopestään pahaa aavistamattomat opiskelijat. Se piileskelee myös mediataloissa, ja sen uhreiksi joutuvat viattomat median kuluttajat.

Koska kulttuurimarxismin ideologiaa ei oikeasti ole olemassa, niin se on täydellinen vihollinen, jonka voi nähdä ihan missä haluaa. Erityisen selvästi se tietenkin näkyy sellaisissa paikoissa, joista näkijällä ei ole mitään omakohtaista kokemusta. Tiedemaailma on kansainvälistä, joten erityisen paljon kulttuurimarxismia nähdään yliopistoissa. Niissä sen näkijät tuskin ovat käyneet edes kahvilla, eivätkä esimerkiksi Helsingin Akateemisten Perussuomalaisten HAPSU:n jäsenet ole ainakaan minun havaintojeni mukaan siitä puhuneet.

Mutta pakkohan sitä on olla olemassa, koska siitä niin paljon puhutaan.