Luulo ja tieto

Olen aiemminkin sanonut, että ennen sosiaalisen median keksimistä pidin ihmisiä keskimäärin melko fiksuina. Oletin, että kohdattaessa jotain uutta siitä otetaan selvää, ja vasta sitten muodostetaan mielipide. Some on kuitenkin osoittanut, että läheskään kaikki eivät toimi näin. Monet ottavat vahvasti kantaa asiaan kuin asiaan tietämättä siitä mitään ja viitsimättä ottaa siitä selvää.

Jotkut ovat syntymäpöljiä, mutta jotkut heittäytyvät pöljiksi tahallaan. Pöljiksi tahallaan heittäytyvät hyötyvät heittäytymisestään, sillä he rohkaisevat syntymäpöljiä ja saavat heiltä tukea. Että kun kerran tuokin viisaana pidetty on samaa mieltä, niin minäkin olen viisas.

Tästä on hyvänä esimerkkinä intersektionaalinen feminismi, josta sisäministeri Maria Ohisalo puhui hallituksen tasa-arvo-ohjelman yhteydessä. Moni viisaana pidetty rupesi kyselemään, että mitä se semmoinen edes on ja mitä se tarkoittaa. Asia selviäisi helposti vaikkapa tiedon korvikkeeksi tulleesta Wikipediasta, mutta mitäpä sitä suotta googlettamaan. Jotain feministien vouhotusta ja miesten kuohitsemista se on kuitenkin.

Jos ette viitsineet avata linkkiä, niin intersektionaalisuudella kuvataan sitä, miten yksilön asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen lisäksi muun muassa yhteiskuntaluokka, alkuperä, seksuaalinen suuntautuneisuus ja ikä. Intersektionaalinen feminismi tarkoittaa sitä, että asema yhteiskunnassa ei riipu vain sukupuolesta, vaan monista muistakin asioista.

Ei se sen kummallisempaa ole. Enemmän kummastuttaa se, että nämä tässä asiassa ymmärtämättömiksi heittäytyneet saattavat puhua vaikkapa työllisyystoimista ja rakenteellisista uudistuksista ikään kuin niiden sisältö olisi kaikille itsestään selvä asia. Jokainenhan kannattaa työllisyystoimia, ja rakenteellisilla uudistuksilla pyritään säästöihin ja tehokkuuteen.

Niistä yhden sortin työllisyystoimista saatiin viime vaalikaudella paljon kokemusta. Nehän tarkoittivat aktiivimallin kaltaisia tukileikkureita, sosiaaliturvan ja kansaneläkkeiden indeksijäädytyksiä ja palkattoman työn lisääntymistä. Yhä vieläkin vaikkapa kuntouttavasta työtoiminnasta puhutaan työllistämisenä, vaikka se on sosiaalipalvelua eikä siitä makseta palkkaa. Työllisyystoimilla ei siis välttämättä ole mitään tekemistä palkkatyön lisääntymisen kanssa, vaan ne ovat enemmänkin rakenteellisia uudistuksia.

Rakenteellinen uudistus taas saattaa sisältää ihan mitä tahansa, kuten vaikkapa sosiaali- ja terveydenhoidon yksityistämisen. Siihenkin yritykseen käytettiin viime vaalikaudella pari sataa miljoonaa. Jos se olisi onnistunut, niin ainakin rakenteet olisivat uudistuneet perusteellisesti, mutta se olisi tullut kalliiksi.

Kun joku seuraavan kerran puhuu työllisyystoimista ja rakenteellisista uudistuksista, niin kannattaa kysäistä, millaisia toimia ja uudistuksia puhuja ihan konkreettisesti tarkoittaa. Kysyminen ei ole pöljyyttä, mutta vastaus voi osoittaa puhujan olevan viisaaksi tekeytyvä pöljä. Jos vastaukseksi tulee samaa ulkoa opittua jargonia, niin puhuja ei itsekään ymmärrä puheitaan.

Ihan rehellisen vilpitön pöljyys on oma asiansa, ja sen määrä näyttää lisääntyvän. Päättäjiksi on nostettu sellaisia, joilla ei näytä olevan mitään käsitystä yhteiskunnan perusasioista. Jopa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus saattaa olla heille epäselvä. Tästä tarjosi eilen esimerkin kansanedustaja Ano Turtiainen.

Kansanedustaja näyttää ehdottavan, että vaikkapa kehitysavusta ja EU:n rahoitukseen osallistumisesta pitäisi järjestää asia kerrallaan kansanäänestys, jossa äänioikeus olisi vain yhteiskunnan nettomaksajilla. Näin oletan hänen ajattelevan, sillä ei kai kukaan sentään voi tosissaan esittää äänioikeuden poistamista eduskunta- ja kunnallisvaaleissa kaikilta niiltä, jotka käyttävät yhteiskunnan palveluja enemmän kuin maksavat veroja. Tai äänioikeuden poistamista kansanedustajat mukaan lukien kaikilta niiltä, jotka saavat palkkansa verovaroista.

Tai miksipä ei tällaistakin voisi esittää, esittihän perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta jo vuonna 2014 kunnallisen äänioikeuden suhteuttamista maksettuihin veroihin. Tästä vuoteen 1917 vievästä aikakoneesta voitte lukea täältä.

Jokainen ymmärtää asiat omalla tavallaan, ei siinä mitään. Ymmärtämistä kuitenkin edistäisi huomattavasti, jos sekä puhuja että kuulija tietäisivät, mistä kulloinkin puhutaan.