Liian vaikeita sanoja

-Tuota sivistyssanaa ilmankin olisimme pärjänneet, se vain sekoitti monen pään.

Näin kommentoi eräs lukija toissapäiväistä juttuani, jossa selvensin intersektionaalisen feminismin käsitettä. Se sanaparihan on saanut suunnilleen puolet suomalaisista raivon valtaan, sillä se koetaan niin käsittämättömäksi. Muutamat poliitikot ja jopa journalistit ovat kertoneet sen tarkoittavan uutta kastijärjestelmää, jossa valkoinen heteromies on kaikkein alinna. Oikeastihan sillä kuvataan sitä, että yksilön asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen lisäksi muun muassa yhteiskuntaluokka, alkuperä, seksuaalinen suuntautuneisuus ja ikä.

Sanapari on siis monille joko täysin käsittämätön tai tahallaan väärin käsitetty. En sulkisi pois myöskään hölmöyden mahdollisuutta. Kuitenkin samat ihmiset saattavat käyttää ihan sujuvasti sellaisia sanoja kuin narratiivi, kontribuutio ja konteksti. Ne ovat sivistyssanoja, joita ilman pärjäisimme ihan hyvin. Niille löytyy vastine myös suomen kielestä.

Lisäksi jotkut intersektionaalisen feminismin käsitettä ymmärtämättömät puhuvat jatkuvasti kestävyysvajeesta, velkataakasta, rakenteellisista uudistuksista ja työllisyystoimista. Ne kuulostavat suomelta, mutta ovat oikeasti vain käsitteitä, jotka eivät avaudu ilman konkretisointia. Näistä sanoista on tehty poliittisia avainsanoja, joilla yleensä tarkoitetaan tukileikkureita ja huonosti palkattua tai palkatonta työtä, mutta sitä ei sanota ääneen.

Vielä selkeämmin poliittisia avainsanoja ovat esimerkiksi haittamaahanmuutto, väestönvaihto, hyvesignalointi, agendajournalismi ja moraaliposeeraus. Niitä on ujutettu yleiseen kielenkäyttöön ihan tietoisesti, sillä vaikka ne ovat uusiosanoja, niin jokainen ne hyväksyvä kuvittelee ymmärtävänsä niiden tarkoituksen. Ne ovat ikään kuin asiaan vihkiytyneiden salakieltä.

Sanoilla ei siis pelkästään kuvata todellisuutta, vaan myös luodaan ja muokataan sitä. Bloggaavana juristina törmään hyvin usein ihmisten vaikeuteen ymmärtää juridisia termejä. Niinkin selvältä tuntuvan sanan kuin sananvapaus on moni käsittänyt väärin. Sitä ei osata suhteuttaa muuhun lainsäädäntöön eli hienommin sanottuna asettaa oikeaan kontekstiin. Sen kuvitellaan olevan ehdoton ja rajoittamaton.

Tavallaan se onkin, sillä jokaisella on oikeus sanoa ihan mitä tahansa millä tahansa sellaisella alustalla, missä hänen sanomisensa hyväksytään. Sananvapaus tarkoittaa vain ennakkosensuurin puuttumista. Sanomisistaan voi kuitenkin joutua vastuuseen jälkikäteen, sillä rikoslainsäädännössämme on asetettu erilaisia seuraamuksia sananvapauden väärinkäytöstä.

Sananvapaus on yksi perusoikeus, mutta ei suinkaan ainoa. Yhtä perusoikeutta käyttämällä ei saa loukata muiden perusoikeuksia, ja siksi sananvapauden käytön ylilyönneistä on seuraamuksia. Ihan samalla tavalla on seuraamuksia vaikkapa perustuslaissa säädetyn elinkeinovapauden väärinkäytöstä. Tätä eivät monet suostu ymmärtämään. Tästä esimerkkinä olkoon taas kerran kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps), jonka suhtautumisesta tuomioonsa kerroin eilen.

Miksi näitä vaikeita sanoja sitten käytetään? Oikeastaan ihan mistä syystä tahansa. Joku voi haluta päteä niillä, joku toinen käyttää niitä tottumuksesta, koska ne hänelle itselleen ovat normaalia kielenkäyttöä. Varsinkin uusiosanojen käyttäjät haluavat vain muokata muiden ihmisten käsitystä todellisuudesta mieleisekseen.

Ehkä useimmiten tarkoitus on kuitenkin herättää kiinnostusta. Tästä muistutti tänä aamuna Facebook-kaverini Vesa Tähtinen siteeraten sivistyssanoja tahallaan väärin käyttänyttä eversti Nikke Pärmiä:

-Jos puhun memorandumista, mitä se merkitsee? Mutta kun puhun menstruaatiosta, niin nuoretkin upseerit höristävät korviaan kuullakseen, mitä päälliköllä on esitettävänään.