Siivoton juttu

Helsingin Sanomat julkaisi eilen laajan artikkelin siivousalalla esiintyvästä työvoiman hyväksikäytöstä. Sen mukaan hyväksikäytön skaala on laaja ja muistuttaa pahimmillaan ihmiskauppaa. Siivoojiaan riistävät yritykset ovat jatkaneet toimintaansa pitkään ilman seuraamuksia.

Maan hallitus reagoi nopeasti. Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi syksyllä aloittavasta poliisin ihmiskaupparikoksiin keskittyvästä yksiköstä ja korosti monialaisen yhteistyön merkitystä. Työministeri Tuula Haataisen mukaan keinoina voisivat olla muun muassa aluehallintoviraston määräämä tuntuva sanktiomaksu ja ammattiliittojen kanneoikeus. Pääministeri Sanna Marin teki yhteenvedon, joka kannattaa laittaa näkyviin.

Toimia on siis luvassa ilmeisen nopealla aikataululla. Mutta miten tällaiseen tilanteeseen yleensä on jouduttu? Miten on mahdollista, että jopa julkisen sektorin järjestämän kilpailutuksen voi voittaa työntekijöitään riistävä yritys?

Syitä on paljon, eikä niistä suinkaan vähäisin ole yleinen piittaamattomuus. Kun sanktioista ei juuri ole ollut vaaraa, niin toiminta on päässyt karkaamaan käsistä. Viranomaisilta on puuttunut sekä työkaluja että resursseja, ja jokaisen työntekijän on ajettava asiaansa joko yksin tai ammattiliiton avustamana.

Lainsäädännössämme on tällaisen toiminnan mahdollistava aukko. Kiskonnantapainen työsyrjintä on kriminalisoitu rikoslain 47 luvun 3 a §:ssä, mutta rikoskynnyksen ylittyminen ei ole helppoa todeta. Lainkohdan mukaan kiskonnantapaista työsyrjintää on, kun työnhakija tai työntekijä asetetaan huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työnhakijan tai työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä.

Aluehallintovirastot tekevät tarkastuksia, mutta niiden resurssit ovat rajalliset ja keinot vähäiset. Rikkomuksista annetaan huomautus ja rikoskynnyksen mahdollisesti ylittävät tapaukset annetaan poliisin tutkittaviksi. Joukkoon mahtuu paljon sellaista hyväksikäyttöä, joka jää selvittämättä. Sekä sanktiomaksun määräämisoikeus että ammattiliittojen kanneoikeus paikkaisivat tämän aukon.

Hallitus on tänä kesänä pohtinut myös alipalkkauksen kriminalisointia. Se selkeyttäisi asiaa monella tavalla, mutta tämän lainsäädännön muuttaminen kestää vähän kauemmin. Ensin on selkeästi määriteltävä rikoskynnyksen ylittävä alipalkkaus, sillä työehtosopimuksissa on aina tulkinnanvaraa eikä ihan pieniä laiminlyöntejä kannata kriminalisoida. Ne voidaan hoitaa juuri sanktiomaksulla ja ammattiliittojen kanneoikeudella.

Yksi hyväksikäytölle altistava lakimuutos tehtiin kesällä 2016, kun Sipilän hallitus poisti mahdollisuuden myöntää oleskelulupa humanitaarisin perustein sellaisille turvapaikanhakijoille, joille turvapaikkaa ei myönnetä. Tarkoituksena oli saada heidät palaamaan kotimaahansa, mutta kaikki eivät sitä voi tai halua tehdä. Kaikki maat eivät välttämättä edes ota omia kansalaisiaan takaisin, eikä jostain maasta hyvästä syystä lähtenyt välttämättä halua sinne enää palata.

Ennen lakimuutosta tällaisille henkilöille voitiin myöntää oleskelulupa humanitaarisin perustein. Kesällä 2016 heistä tehtiin paperittomia. Heitä ei virallisesti saa olla olemassa, mutta kuitenkin he ovat täällä. Hallitusta varoitettiin silloin pimeän ja hyväksikäytölle alttiin halpatyövoiman luomisesta, mutta turhaan. Hallituksen maahanmuuttopoliittinen linja oli perussuomalaisten kirjoittama, ja sen mukaan edettiin lyhytnäköisesti.

Marinin hallitus aikoo puuttua työntekijöiden hyväksikäyttöön tehokkaasti, ja siitä on hyötyä sekä kaikille työntekijöille että rehellisesti toimiville yrityksille. Opposition näkemyksiä en ainakaan vielä eilen huomannut. Toivottavasti Petteri Orpo ei puhu työnantajien asettamisesta kestämättömään tilanteeseen, kuten hän sanoi kommentoidessaan alipalkkauksen kriminalisointia. Ja toivottavasti perussuomalaiset eivät puhu taas vihervasemmistolaisesta kulttuurimarxismista ja haittamaahanmuutosta.