Yksityistäminen kuriin

Viime vaalikauden lopussa karille ajanut sote nousee tänä syksynä yhdeksi tärkeimmistä hallituksen päätettävistä asioista, ja lakiluonnos on parasta aikaa lausuntokierroksella. Lakipaketti on valtavan laaja, joten sitä on mahdotonta kuvailla lyhyesti. Ihan yleisellä tasolla uutta siinä on Sipilän hallituksen suunnitelmiin verrattuna se, että julkisen sektorin kokonaisvastuuta korostetaan ja valinnanvapaus on unohdettu. Palvelut tuottaa pääosin julkinen sektori, jota täydennetään ostopalveluin.

Juuri tästä saadaan kuumin puheenaihe, sillä yksityiset terveysjätit eivät tule nielemään menetettyjä mahdollisuuksia kovin helpolla. Sipilän hallituksen tavoitteenahan oli käytännössä yksityistää koko sosiaali- ja terveyspalvelutuotanto, vaikka valinnanvapaudesta puhuttiinkin. Tähän valmistautuvat yritykset laajensivat toimintaansa ostelemalla pienempiä kilpailijoita pois ja jakamalla maan reviireihin, kuten kerroin huhtikuussa 2017. Sivumennen sanottuna tästä paljastuksestani eivät yritykset eivätkä monet muutkaan tykänneet, mutta eipä sitä kukaan pystynyt kiistämäänkään.

Nyt lainsäädäntö lähtee siis uudelta pohjalta, tai oikeastaan vanhalta ja perustuslain mukaiselta pohjalta. Touhuhan meinasi mennä ihan villiksi, ja sotea odoteltaessa monissa kunnissa langettiin ulkoistamaan koko toiminta jo ennakolta. Parasta aikaa vireillä on muutamia suuria ulkoistuksia, joille tulee käymään huonosti. Marinin hallitus aikoo pysäyttää uudet kokonaisulkoistukset ja mitätöidä vanhat. Näin vältetään sopimuksiin kirjatut jättimäiset sopimussakot, jotka kuntapäättäjät ovat menneet hyväksymään.

Ei esitys mutinoitta mene läpi, vaan valittaminen on jo alkanut. Siitä tarjoaa esimerkin eilinen Iltalehden juttu, josta sotesta tietämätön ei saa oikein mitään tolkkua. Siinä pelotellaan sosialisoinnilla, konkursseilla, palvelutuotannon kurjistumisella ja miljoonasakoilla. Tosiasia on, että nyt lausuntokierroksella oleva luonnos sotelainsäädännöksi noudattaa perustuslakia, jonka kanssa Sipilän hallituksen sote joutui jatkuvasti törmäyskurssille ja johon se lopullisesti kaatui.

Perustuslain mukaan kokonaisvastuu palvelun järjestämisestä on aina julkisella sektorilla. Se ei tarkoita sitä, että julkinen sektori myös tuottaisi kaikki palvelut, mutta se tarkoittaa sitä, että se tuottaa niistä suurimman osan. Julkisia palveluja täydennetään tarpeen mukaan ostopalveluilla yksityiseltä sektorilta, kuten tähänkin asti on tehty.

Tämä on järkevää, sillä liiallisen yksityistämisen seuraukset nähtiin vanhustenhuollon kriisin aikana. Yksityissektori pyrki maksimoimaan voitot hoivan laadun kustannuksella, mutta kokonaisvastuu palveluista oli julkisella sektorilla. Niinpä hoivalaitos toisensa jälkeen sulki ovensa tai viranomaiset sulkivat ne. Sotku jäi julkisen sektorin siivottavaksi, koska se kokonaisvastuu on siellä. Jos terveydenhuolto olisi ulkoistettu, niin sama olisi voinut tapahtua myös sillä puolella, ja se vasta olisi tullut veronmaksajille kalliiksi. Palveluiden on toimittava ja niiden toimimisesta vastaa julkinen sektori. Juuri sen takia julkisella sektorilla on oltava riittävästi omaa palvelutuotantoa.

Sipilän hallituksen sotessa oli toinenkin paha valuvika. Perustuslain mukaan viranomaistoimintaa ei voi yksityistää, mutta sekin yritettiin tehdä. Varsinkin sosiaalipuolella on paljon yksilöön kohdistuvaa julkisen vallan käyttöä, jota ei saa ulkoistaa muiden kuin virkavastuulla toimivien tehtäväksi. Tämänkin perustuslaillisen tosiasian yli aiottiin kävellä surutta.

Olen aina ihmetellyt yksityistämisen puolesta puhuvia kuntapäättäjiä. He eivät tunnu tajuavan, että yritysten tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Julkinen sektori ei tuota voittoa, vaan palveluja. Jos yksityistäminen tulee halvemmaksi kuin oma tuotanto, niin mistä se voitto otetaan? Miettikääpä sitä.

Sotesta siis puhutaan vielä paljon, ja itse aloitin puhumisen kritiikillä jo kesäkuussa. Lisää tulen varmasti puhumaan sitä mukaa kuin sote etenee.