Työttömyys ja työllisyystoimet
Nyt kun hallitus alkaa valmistautua syksyn budjettiriiheen, niin se saa jatkuvasti neuvoja tarvittavista työllisyystoimista. Yhteistä niille on, että työttömien kannalta ne ovat enemmän tai vähemmän syvältä. Työttömyys nähdään yksilön ongelmana eli suomeksi sanottuna laiskuutena. Niinpä neuvot keskittyvät työttömien kurittamiseen, jota myös aktivoinniksi sanotaan. Tosiasia kuitenkin on, että työttömät lasketaan sadoissa tuhansissa, mutta avoimet työpaikat kymmenissä. Vaikka kaikki työpaikat saataisiin täytettyä, niin silti suurin osa työttömistä jäisi ilman työtä.
Toissapäivänä ja eilen varoittelin hallitusta kepin antamisesta työttömille, mutta tiedänhän minä varoitusten kaikuvan kuuroille korville. Siitä saatiin mallia eilen, kun vihreiden ministeriryhmä päätti esittää eläkeputken poistamista ja työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Kumpikaan esitys ei vähennä työttömyyttä.
Eläkeputki koetaan jostain syystä ongelmaksi ja sen poistaminen ratkaisuksi, jolla saadaan lisää työllisiä. Ei saada, vaan sillä saadaan vain lisää työttömiä. Eläkeputkihan on tarkoitettu ikääntyville pitkäaikaistyöttömille, joilla ei käytännössä ole mitään mahdollisuuksia työllistyä. Jo viisikymppisen työttömän on käytännössä mahdotonta saada työtä, joten yli kuusikymppisten voisi antaa rauhassa odotella eläkeiän täyttymistä.
Jos heiltä poistetaan eläkeputki, niin heistä tulee vain työttömiä tilastoihin. Lisäksi heistä tulee helposti alimman kastin työttömiä. He eivät saa ansiosidonnaista päivärahaa, vaan peruspäivärahaa tietyn ajan. Sitten he siirtyvät työmarkkinatuelle, jonka voi menettää yhden ainoan laiminlyönnin takia. Silloin he joutuvat toimeentulotuen varaan, mutta heillä on silti velvollisuus olla työnhakijana. Työllisyysvaikutus on pyöreä nolla.
Vihreät puhuvat eläkeputken poistamisesta myös ilmastotekona. Onhan se sellainen, kun ansiosidonnaiselta perustoimeentulotuelle pudonnut joutuu vähentämään kulutustaan, mutta ei sillä maapalloa pelasteta. Ilmastoteosta puhuminen tässä yhteydessä kuulostaa päälleliimatulta tai jopa suoranaiselta keljuilulta.
Sitten on tuo työperäinen maahanmuutto, jota olisi helppo vastustaa, mutta jota oikeasti joillain aloilla tarvitaan. Vaikka meillä on työttömiä monikymmenkertaisesti enemmän kuin avoimia työpaikkoja, niin kohtaanto-ongelma on tosiasia. Kaikkiin töihin ei riitä koulutettuja tekijöitä, eikä kaikkia voida kouluttaa. Tätä ei edes haluta, sillä työmarkkinatuella kouluttautumistakin on esitetty vähennettäväksi.
Periaatteessa minä en vastusta työperäistä maahanmuuttoa, kunhan se perustuu tarveharkintaan ja oikeaan työvoimapulaan eikä haluun palkata halvempaa työvoimaa. Valitettavasti halu maksaa pienempää palkkaa näyttää kuitenkin olevan suuri, kuten kävi Turun telakalla.
Vähän jokaisella tuntuu olevan ratkaisuehdotuksia työttömyyteen, mutta ne ratkaisut näyttävät enemmän tilastoihin tuijottelulta kuin työttömien aseman parantamiselta. Jos joku vaivautuisi kysymään työttömiltä, niin heidän ratkaisuehdotuksensa olisi palkkatyön tarjoaminen. Tämäkin on tehty liian vaikeaksi, kun pitkäaikaistyötöntä ruvetaan ensin aktivoimaan palkattomalla työllä. Siihen se sitten jääkin, sillä palkattomaan työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan joutunut ei sieltä enää palkkatyöhön pääsekään.
Taas tänäänkin ainakin kymmenen lukijaa tulee sanomaan, että kyllä työtä tekevälle riittää. Totta, mutta palkkaa ei sitten välttämättä riitäkään. Tässäpä olisi hallitukselle budjettiriiheen puitavaa kerrakseen, kun työllisyystoimet eivät tähtää työpaikkojen saamiseen, vaan tilastollisen työttömyyden alentamiseen.
Työttömyyttä on pakko olla pelotteena työllisille. Jos työttömiä ei olisi, työlliset vaatisivat lisää liksaa, kuten tekivät ennen 90-luvun lamaa.
Mieluummin ollaan ilman lisätyövoimaa kuin palkataan työtön. Tai valitetaan että ei saa ulkomaista parempaa työvoimaa.
Tuo työttömyydellä pelottelu ja pelolla johtaminen on nykyisin työelämässä arkipäivää.
Ainahan se on mennyt niin, että kun alkaa tulla tiukkaa kuten nyt koronan myötä kaikkein köyhimmät heitetään ensimmäisenä junan alle. Ensin pitkäaikaistyöttömät, sairaat ja siitä eteenpäin edetään vähän aikaa työttömänä olleisiin ja siitä pätkätyöläisiin, työelämään saapuviin nuorisoon. Sen jälkeen mennään kiinni epävarmojen alojen työläisiin. Jos näitä ryhmiä kurittamalla ei saada kurottua kiinni koronan aiheuttamaa talousongelmia edetään kokoajan eteenpäin ja myös varmojen alojen työntekijät joutuvat luopumaan jostain pienestä.
Se kurittaminen naamioidaan kaikenlaiseksi byrokratia kieleksi jossa sitä kutsutaan kannustamiseksi, aktiivisen työnhauntukemiseksi ja ties miksi. Sitä ei kirveelläkään saa sanoa siksi mitä se on. Tarkoitus noissa toimissa on kiusata työntöntä, jotta hän suostuu mihin vain vaikka asumaan homeisessa lautakasassa ja euron tuntipalkalla tehdä töitä vaarallisissa laittomissa olosuhteissa tai provisiopalkalla jotain hommaa jolla ei elä ellei suostu huijaamaan dementoituneita vanhuksia ostamaan turhia remontteja tai muuta roinaa. Ihmisiä pitää uhkailla toimenpiteillä ja turhilla haastatteluilla sekä karensseilla, jotta heidän moraali saadaan taipumaan tuollaisiin hommiin, koska rikollisia myyntimiehiä ei ole tarpeeksi pitää sinne saada uhkailemalla.
Niitä oikeita töitä joissa noudatatetaan lakia ja maksetaan työehtosopimusten mukaan palkka ei vain ole kaikille.
Työttömyys nähdään yksilön ongelmana eli suomeksi sanottuna laiskuutena. Niinpä neuvot keskittyvät työttömien kurittamiseen, jota myös aktivoinniksi sanotaan. Tosiasia kuitenkin on, että työttömät lasketaan sadoissa tuhansissa, mutta avoimet työpaikat kymmenissä. Vaikka kaikki työpaikat saataisiin täytettyä, niin silti suurin osa työttömistä jäisi ilman työtä.
TE-palveluissa työttömyys on virallisesti medikalisoitu. Työttömyys ei johdu suinkaan työpaikkojen puutteesta, vaan työttömän henkilökohtaisista ominaisuuksista (vioista), joihin auttaa palkaton työ.
Työkkärin mukaan työtä on ”pilvin pimein”. Virkailijan koneelta ei kuitenkaan osata löytää yhtään avointa palkkatyöpaikkaa, mutta provisioon perustuva puhelinmyyntisopimus on varattuna pöytälaatikkoon, jos työtön päättäisi esittää kysymyksiä.
Lopuksi sanotaan, että työmarkkinatuella ”ei voi jäädä kotiin”, vaan on mentävä toimenpiteisiin ja allekirjoitettava mopa-typ monialaisen palvelun sopimus (pääosin tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa, siis palkatonta työtä), jolla työttömältä riistetään määräämättömäksi ajaksi oikeus yksityisyydensuojaan: kuka hyvänsä yhteistyökumppani tai sosiaaliviranomainen voi katsella tietoja, joita työttömästä järjestelmään vuosien aikana kirjataan.
Mopa päättyy vasta kun viranomainen katsoo, että tarvetta monialaiselle palvelulle ei enää ole. Päästäkseen eroon niskaansa ripustuneista auttajista on työttömän itse löydettävä palkkatyötä ja lakattava nostamasta työmarkkinatukea. Tätä kestää elämän loppuun saakka tai kunnes vanhuuseläkeikä on täyttynyt, kumpi tuleekaan ensin.
Vaivaistalo, workhouse, flashback menneisyydestä. Työtön ei ole itsenäinen toimija, eikä hänellä voi olla vapaata tahtoa.