Ihmelääkkeet

Tänään hallitus kokoontuu budjettiriiheen pohtimaan työllisyystoimia, joita hallitus on luvannut ja joita oppositio on vaatinut joka päivä. Tarkoituksena on saada ensi alkuun 30 000 uutta työpaikkaa. Kun tauti on paha, niin käärmeöljykauppiaatkin ovat liikkeellä. Media marssittaa päivittäin esiin poliitikkoja ja ekonomisteja vaatimaan eläkeputken poistamista. Sillä saataisiin kuulemma 6 000 – 10 000 uutta työpaikkaa. Toiseksi ihmelääkkeeksi on kaupattu yksilöllisen työnhaun mallia, jonka sisällöstä ei kenelläkään ole vielä mitään hajua.

Eläkeputki tarkoittaa sitä, että eläkeikää lähestyvät työttömät voivat päästä pidennetylle ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle. Tällä hetkellä työttömyysturvan lisäpäivien alaikäraja on 61 vuotta. Se tarkoittaa sitä, että 59-vuotiaana työttömäksi jäänyt henkilö on ensin voinut saada ansiosidonnaista enimmäisajan eli joko 400 tai 500 arkipäivää. Lisäpäiväoikeuden ansiosta hän ei kuitenkaan putoa perusturvalle, vaan voi jatkaa ansiosidonnaisella eläkeikään saakka. Lisää voitte lukea täältä.

Ajatuksena on, että eläkeputki poistamalla saadaan ihmiset pysymään töissä. Tässä ajatuksessa on se paha virhe, että eivät työntekijät sinne eläkeputkeen itse mene, vaan työnantaja heidät sinne laittaa. Kun työnantaja joutuu kannattavuuden takia miettimään joko irtisanomista tai eläkeputkeen laittamista, niin työntekijän parasta ajatteleva valitsee eläkeputken. Jos tätä vaihtoehtoa ei ole, niin sitten irtisanotaan. Poistamalla eläkeputki saadaan vain lisää ikääntyviä, peruspäivärahalla elämään joutuvia työttömiä, joiden työllistyminen on tunnetusti vaikeaa.

Tässä vaiheessa vastuu siirtyykin sitten työttömälle itselleen, sillä ajatuksena on, että uhka pelkän työmarkkinatuen varaan joutumisesta saisi kuusikymppiset hakemaan töitä nykyistä hanakammin. Avuksi tarjotaan toista ihmelääkettä eli yksilöllisen työnhaun mallia. Sen sisältöä ei tiedä kukaan, mutta siitä puhutaan jonkinlaisena Sipilän hallituksen aktiivimallin paranneltuna versiona. Työllisyysvaikutukset syntyisivät siitä, että tutkimusten mukaan työnhakijan ja työnvälittäjän tiivis yhteydenpito varsinkin työttömyyden alussa auttaa työllistymistä.

Niinhän se varmaan auttaisi, mutta mitä se käytännössä olisi? Ainakin Sipilän hallituksen aktiivimalli oli pelkkä työttömyysturvan leikkuri, joka edellytti tietyn määrän palkkatyön tekemistä tarkastelujakson aikana. Kun palkkatyötä ei ollut eikä sitä tarjottu, niin leikkuri napsaisi pois osan jo valmiiksi pienestä tuesta. Yhteydenpito työvoimaviranomaisiin oli pelkkää työn saamisen ja tekemisen raportointia. Sipilän hallitus suunnitteli myös aktiivimalli kakkosta, jossa jokainen työnhakukin olisi pitänyt raportoida. Se todettiin kuitenkin järjettömäksi byrokratian lisäämiseksi.

Nyt tätä samaa järjettömyyttä ollaan ilmeisesti tarjoamassa uudelleen, vaikkakin kuorrutettuna työvoimapalvelujen lisäämisellä. Se taas vaatisi lisää rahaa henkilökunnan palkkaamiseen ja koko yhteydenpitojärjestelmän uudistamiseen. Sitä tuskin tulee tapahtumaan.

Niinpä näiden kahden ihmelääkkeen lopputuloksena saataisiin lisää ikääntyviä työttömiä, joita velvoitettaisiin hakemaan töitä. Kun sitä ei löydy nuoremmillekaan, niin sitten syytettäisiin työttömiä laiskoiksi sohvalla makaajiksi, joiden tukia voisi oikeastaan leikata. Oppisivat olemaan ja hakemaan töitä.

Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Koko tässä ajattelussa on se paha vika, että työttömien määrän lisääminen ja heidän piiskaamisensa eivät luo yhtään uutta työpaikkaa. Eivät työttömät niitä uusia työpaikkoja luo.

Tässä minun terveiseni hallituksen budjettiriiheen. Varokaa käärmeöljykauppiaita!