Työmarkkinapolitikointia

Kun pääministeri Sanna Marin muutama päivä sitten kyseli suuryritysten yhteiskuntavastuun perään, niin Metsäteollisuus ry vastasi ilmoittamalla luopuvansa keskitetyistä työehtosopimuksista ja siirtyvänsä yritystasolla solmittaviin sopimuksiin. Päätöstä perustellaan kilpailukyvyllä, ja ainakin Juhana Vartiaisen mukaan palkat nousevat. Joku vastasikin, että kohta seuraa konkurssiaalto, kun sekä työntekijät että työnantajat ovat nostamassa työntekijöiden palkkoja.

Saattavat palkat aluksi vaikka noustakin, jotta syötti koukkuineen nielaistaisiin mahdollisimman syvälle. Sitten alkaisi paluu aikaan, jolloin työnantaja saneli kaikki ehdot.

Tähänhän on pyritty jo kauan. Ensin luovuttiin keskusjärjestötason sopimuksista ja neuvoteltiin liittokohtaisesti. Nyt tästäkin irtaudutaan ja ruvetaan neuvottelemaan yrityskohtaisesti. Seuraavaksi pyritään neuvottelemaan työpaikkakohtaisesti, ja lopullinen tavoite on siirtyminen henkilökohtaisiin eli pärstäkerroin- ja lojaliteettisopimuksiin. Sopimuskulttuurista siirryttäisiin sanelukulttuuriin.

Näin Metsäteollisuus kääntää selkänsä sekä ay-liikkeelle että vuodesta 1940 sovelletulle sopimisen kulttuurille. Sen se tekee hetkellä, joka pistää epäilemään ilmoituksen poliittisia tarkoitusperiä. Marinin hallitus ei suuryrityksiä miellytä, kuten on nähty. Nykyiset työehtosopimukset ovat voimassa alasta riippuen vielä 15–27 kuukautta, ja Metsäteollisuus ry vastaa niistä päättymiseen asti. Miksi muuten kuin poliittisista syistä Metsäteollisuus ilmoittaisi asiasta nyt, kun hallitus on juuri aloittanut paikallisen sopimisen edistämisen? Vastaus on, että näin Metsäteollisuus kertoo kannattavansa yleissitovuuden ja työehtojen romuttamista. Näin luodaan paineita myös hallituksen suuntaan, vaikka hallitus ei mikään työmarkkinaosapuoli olekaan.

Mitä nyt tapahtuu? Koska sopimukset ovat voimassa vielä kauan, niin ensi alkuun ei tapahdu mitään. Jatkossa sitten ainakin Paperiliitto neuvottelee edelleen omien jäsentensä työehdoista, ja muut liitot tekevät tietysti samoin riippumatta siitä, kuka työnantajapuolta edustaa. Tämä voi jopa parantaa liittojen neuvotteluasemaa, sillä niissä on osaamista, jota kaikilla työnantajilla ei välttämättä ole.

Juuri siksi palkat saattavat alussa nousta. Sillä hämättäisiin herkkäuskoisia kuvittelemaan paikallista tai jopa henkilökohtaista sopimista yleissitovaa sopimista paremmaksi. Kun ay-liikkeen asemaa saataisiin heikennettyä tarpeeksi, niin sitten alkaisi sanelu. Nyt tilanne on se, että pahimmassa tapauksessa liitto voi ihan vanhaan tapaan pistää perseet penkkiin neuvottelujen ajaksi ja työnantaja voi värvätä lakonmurtajat töihin.

Aika näyttää, mitä tulee tapahtumaan. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että työehtosopimuksilla on säännelty myös monia sellaisia asioita, jotka muualla hoidetaan lainsäädännöllä. Tärkein on minimipalkka, josta meillä ei ole lainsäädäntöä, vaan siitä on sovittu yleissitovilla työehtosopimuksilla. Monet alakohtaiset eläke- ja työttömyysturvajärjestelmät on sovittu samalla tavalla. Kun yleissitovuudesta luovutaan, niin kaikki nämä menevät mukana. Tämä luo paineita määrätä asioista lainsäädännöllä, eikä se välttämättä huono asia olekaan.

“Pannaan eläkejärjestelmä valtion piikkiin ja lopetetaan työttömyysturvajärjestelmä. Siihen tämä johtaa, kun näitä on kolmikantaisesti maahan luotu, että nyt lopetetaan tällaiset mekanismit”, kuten Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.

Metsäteollisuuden ilmoitus ei ole syntynyt hetken tarpeesta, vaan sitä on suunniteltu jo kauan. Nyt hetki vain katsottiin sopivaksi, kun maassa on koronakriisi ja epämieluisa hallitus. Ei tässä kilpailuykyvystä ja maan edusta ole kysymys, vaan siitä, että rahalla ei ole isänmaata.