Toiset puhuvat, toiset tekevät
Viime päivien niin sanottu poliittinen keskustelu on ollut älytöntä riekkumista. On esitetty epäluottamuslausetta ministeri Krista Kiurulle ja on suorin sanoin syytetty pääministeri Sanna Marinia valehtelusta, vaikka Yle jo viime perjantaina selvitti, että hän ei valehdellut. SDP:n vaalitilaisuudesta tehtiin viruslinko, ja siitä otetussa kuvassa annettiin ymmärtää viereisen, sillä hetkellä suljetun ravintolan tyhjän terassin olevan hallituksen vika. Kaiken huippuna yhä vain jatkuu puhe Marinin avonaisesta kaula-aukosta.
Opposition puheet ovat olleet suorastaan kakaramaista kiusaamista, ja siitä olkoon esimerkkinä vaikkapa kansanedustaja Sanna Antikainen (ps), joka ihan vastikään puhui eduskunnassa kaikenlaisen kiusaamisen kitkemisestä. Nyt hän vertaa pääministeriä Pohjois-Korean ja Venäjän johtajiin.
Ja niin edelleen, näitä esimerkkejä riittää sosiaalisessa mediassa kyllästymiseen asti. Asialla ovat kaikki oppositiopuolueet kristillisiä myöten, jotka puhuivat viime viikolla eduskunnan salaisesta homoverkostosta ihan aitoon salaliittotyyliin. Kokoomuksen pääviesti on, että hallitus ja erityisesti pääministeripuolue ovat osaamattomia valehtelijoita.
En varmasti ole ainoa, jota tällainen toiminta tympäisee suunnattomasti. Tämä ei ole politiikkaa, vaan paskan puhumista. Siitä saa sellaisen kuvan, että puhujat eivät kerta kaikkiaan pysty parempaan.
Samaan aikaan hallitus hoitaa koronakriisiä ja valmistelee sote-lainsäädäntöä. Yrityksille on annettu valtava määrä yritystukia, mutta silti Keskuskauppakamarin järjestämän kyselyn mukaan luottamus hallituksen kykyyn hoitaa kriisiä on laskenut. Raha kyllä kelpaa, mutta mikään määrä ei tunnu riittävän. Kaikkein pienituloisimmille tulee loppuvuodeksi toimeentulotukeen 75 euron koronakorotus, jota kokoomus ja perussuomalaiset vastustivat.
Minullekin uutena asiana tuli tänään hallituksen valmistelema sähkömarkkinalain muutos, jolla puututaan kansalaisia jo kauan puhuttaneeseen sähkönsiirron hinnoitteluun. Yle selvitti, että hinnankorotusten perusteluna käytetty verkoston siirtäminen maan alle ei ole koko totuus, vaan valvontamalliin tehty tuottoprosentin muutos on erittäin merkittävä syy hinnankorotuksiin. Suomeksi sanottuna se on ollut lupa rahastaa.
Paljon tehdään, mutta paljon on vielä tehtävääkin. Yle nosti tänään esille leipäjonot, jotka ilmestyivät katukuvaan 90-luvun alussa. Ilmiötä pidettiin häpeänä hyvinvointivaltiolle, mutta siellä ne yhä kiemurtelevat pitempinä kuin koskaan ennen. Aikaa niiden poistamiseen olisi ollut melkein 30 vuotta, mutta yksikään hallitus ei ole asiaa hoitanut. Kuten tutkijat sanovat, niin ihmisten toimeentulo on poliittinen päätös.
Paljon tehdään, mutta vielä enemmän on tehtävää. Kun hallitus tekee, niin oppositio rähisee ilman mitään asiantynkää. Luullaanko oppositiopuolueissa ihan oikeasti kansalaisia niin tyhmiksi, että he eivät näe tällaisen toiminnan sisällöttömyyttä?
Kyllä ne luulee. Oppositio on kuin helvetin huono hevibändi. Marshallin nupit kaakkoon ja ääntä kehiin. Kun huudetaan tarpeeksi kovaa, ei sanoilla tai musiikilla ole mitään väliä. Ääni peittää kaiken alleen.
“Niin, mutta nää menee yhteentoista”
Kyllä ne luulee, ja luulevatkin ihan aiheesta.
Harvempi suomalainen huomaa opposition kusetusta, vaan enemmän ja enemmän alkaa kuulua ääniä, jotka opposition tapaan valittavat hallituksen toimia.
Väitän että vain ne opposition kannattajat ovat typeriä, eivätkä kaikki heistäkään. Osa häpeää omiaan, fiksuimmat.
Räksytys on inhottavaa, mutta olemmepa nähneet nyt, kuka välittää Suomen kansasta ja elämästä planeetalla ja kelle tärkein on oma lompakko.
On todella outoa että ruoka-avustus pisteiden pitenevät jonot eivät herätä enempää huomiota. Kokoomuksen asenne on toki selvä, heitä eivät todellisuudessa halpatyöläisten sorto tai velkaisten ulosotto kiinnosta. Samaan aikaan valtavat rahamäärät mitä Suomeen on yksityisille ihmisille kertynyneet saavat jo lähes koomisia piirteitä sekä vesi että maantieliikenteessä. Jätti veneet ja jahdit käyvät näyttäytymässä, kalliit autot sekä teollisuushallin kokoiset omakotitalot ovat arkipäivää useille.On halua näyttää ja näyttäytyä. Osa on toki velkarahallakin hankittua mutta ei suinkaan suurin osa. Tämä on nykyaikaa jossa raha ja sen palvonta on saanut jumalaseman. Leipäjonoissa värjötteleville ei ehdi tämän teatterin pyörteissä huomiota osoittaa.