Juridiikkaa vai politiikkaa?

Ulkoministeri Pekka Haaviston tapaus on perustuslakivaliokunnassa käsitelty loppuun, mutta sillä spekulointi jatkuu. Ainakin sosiaalisen median perusteella kaikki tartuntatautien asiantuntijat ovat tilapäisesti palanneet perustuslakiasiantuntijoiksi. Eniten politikoinnista valiokunnassa puhuvat ne, joiden mielestä eduskunnan kansanedustaja Juha Mäenpäälle (ps) antama syytesuoja ei ollut politikointia ja edellisen ulkoministerin osallistuminen abortinvastaiseen mielenosoitukseen ulkomaille suuntautuneella virkamatkalla oli ihan hänen oma asiansa.

Haaviston siis epäiltiin ja todettiin toimineen vastoin hallintolakia ja ulkoasiainhallintolakia yrittäessään siirtää työtehtävistä kieltäytyneen virkamiehen toisiin tehtäviin, mutta syytekynnys ei ylittynyt. Kaikki muut hänen virkatoimensa al-Holin leirillä olevien suomalaisten auttamiseksi olivat ihan lain mukaisia. Näistä muista toimista perustuslakivaliokunta antoi päätöksensä jo keväällä, mutta osalta mediaa kesti eiliseen asti huomata se. En tiedä, ovatko kaikki huomanneet vieläkään.

Perustuslakivaliokunnan päätös perustuu asiantuntijoiden lausuntoihin. Niin perustuu myös kahden valiokunnan jäsenen jättämä lievempää kantaa edustava vastalause. Vaikka perustuslakivaliokunta koostuu poliitikoista, niin valiokunnassa he tulkitsevat perustuslakia ja lakia. Sen he tekevät omaa harkintaa käyttäen nojautuen asiantuntijoiden lausuntoihin. Valiokunnan lausunnossa ei ole havaittavissa politikointia.

Sen sijaan sitä politikointia näkyy selvästi valiokunnan liepeillä. Jo itse prosessin nostaminen oli puhdasta politiikkaa, jonka tarkoituksena oli saada Haavisto eroamaan. Politiikkaa oli myös se sinänsä laillinen kummallisuus, että prosessin alullepanijoista Wille Rydman ja Heikki Vestman istuivat valiokunnassa koko ajan ikään kuin tuomarina omassa asiassaan.

Politiikkaa oli myös se, että Outi Alanko-Kahiluoto ehdotti sähköpostitse valiokunnan hallituspuolueita edustaville jäsenille lausunnon lievempää muotoilua. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, niin sähköposti ei kuitenkaan tavoittanut edes kaikkia tarkoitettuja vastaanottajia, ja valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän toiminnan ansiosta se saatiin nopeasti ihan kaikille valiokunnan jäsenille. Näin Alanko-Kahiluodon tekstiehdotuksesta tuli asianmukainen muutosehdotus.

Erityisesti politikointia oli se, että joku vuoti Alanko-Kahiluodon sähköpostin medialle ja se päätyi julkisuuteen. Ojala-Niemelä luonnehti sitä salassapitorikokseksi ja ulkoparlamentaariseksi yritykseksi vaikuttaa valiokunnan työskentelyyn median kautta. Salassa pidettävien asiakirjojen vuotaminen on salassapitorikos, ja jos joku perustuslakivaliokunnan jäsen ei sitä ymmärrä, niin hän on väärässä paikassa. On ihan selvää, että media julkaisee tällaisen tiedon, ja toimittajien lähdesuoja on vahva. Niinpä medialle on turha vaatia kurinpalautusta. Skuuppeja metsästävät toimittajat eivät jätä tilaisuutta käyttämättä.

On ihan selvää, että poliitikot politikoivat, ja niin tekevät myös media ja sen seuraajat. Kyse onkin siitä, vaikuttaako tämä politikointi perustuslakivaliokunnan työhön, joka on puhtaasti lain tulkintaa. Eilen annetun päätöksen perusteella ei vaikuttanut, vaan sekä päätös että vastalause perustuivat juridiikan asiantuntijoiden lausuntoihin.

Kaikki muu kähinä asian ympärillä on umpipoliittista.