Moraalikatoa

Ulkoministeri Pekka Haaviston tapaus puhuttaa ties miten kauan, ja hänen eroaan vaaditaan yhä kovenevin äänenpainoin. Haaviston annetaan ymmärtää olevan rikollinen, joten hän ei voi toimia ministerinä. Eduskunnassa ja mediassa puhutaan vähän hillitymmin, mutta sosiaalinen media ei tunne estoja. Luottamus on mennyt ja Haaviston on erottava.

On turha muistuttaa, että ministerin luottamus punnitaan eduskunnassa luottamusäänestyksellä, ja sitä ei ole vielä pidetty. Perustuslakivaliokunnan mukaan Haavisto on toiminut tehtävässään virheellisesti, mutta ei kuitenkaan niin virheellisesti, että häntä vastaan pitäisi nostaa syyte valtakunnanoikeudessa. Lainvoimaista tuomiota ei ole ja tuskin tuleekaan, joten kyse on politiikan moraalista.

Pentti Haanpää sanoi aikoinaan, että kannattaa kiertää kiven toiselle puolelle katsomaan, miltä se siltä suunnalta näyttää. Tehdäänpä nyt sellainen temppu.

Vähemmälle huomiolle koko tapauksessa on ilmeisen tahallisesti jätetty monta asiaa. Ensinnäkin valtionhallinto näyttää läpäisevän salassapidettäviä tietoja kuin seula vettä. Koko Haaviston tapauksen selvittäminen alkoi asiakirjavuodosta, jossa vasta valmisteilla ollut “mystinen” Operaatio Korpi päätyi Ilta-Sanomien palstalle. Operaatio ei edennyt alustavaa valmistelua pitemmälle, ja valmisteilla olevat asiat ovat salassapidettäviä. Poliisi aloitti vuodon tutkimisen jo vuosi sitten, mutta siitä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.

Myös perustuslakivaliokunta vuotaa. Outi Alanko-Kahiluodon valiokunnan jäsenille tarkoitettu esitys tuli pyydetysti ja valiokuntaneuvoksen kanssa sovitusti kirjallisena sähköpostina, joka piti kopioida aamun kokoukseen kaikille. Sitä ennen se kuitenkin päätyi MTV3:n uutisiin. Tätä sähköpostia on pidetty käsittämättömänä sekoiluna ja poliittisena manipulointina, vaikka se minun ymmärtääkseni oli normaali muutosesitys valiokunnan lausuntoluonnokseen.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä arvosteli mediaa salassapidettävän aineiston julkaisemisesta. Hän totesi, että joku yritti ulkoparlamentaarisin keinoin lehdistön kautta vaikuttaa valiokunnan kannanmuodostukseen. Ojala-Niemelä valitsi sanansa huonosti puhuessaan haastattelussa medialle annettavasta “kurinpalautuksesta”, ja uusi jupakka oli valmis. Ojala-Niemelän tulkittiin haluavan rajoittaa lehdistönvapautta. Tosiasiassa Ojala-Niemelä pahoitteli sitä, että meillä on eritasoisia lehtiä, joista toiset juoksevat huhujen ja juorujen perässä helpommin kuin toiset.

Poliitikot eivät määrää eivätkä saa määrätä uutisten sisällöstä, vaan sen tekee media itse. Lähdesuoja pitää huolen siitä, että myös salassapidettäviä tietoja voidaan julkaista ilman pelkoa seuraamuksista. Niinpä kyse on siitä kuuluisasta moraalista, jota nyt vaaditaan yksipuolisesti Haavistolta. Mahdolliseen salassapitorikokseen syyllistyneet nostetaan nimettömiksi sankareiksi.

Ja sitten on tietenkin vielä se sinänsä laillinen kummallisuus, että prosessin alullepanijoista Wille Rydman ja Heikki Vestman istuivat valiokunnassa koko ajan ikään kuin tuomarina omassa asiassaan. Eduskunnan oman valiokuntaoppaan mukaan se ei ole soveliasta.

Taas on kyse siitä moraalista, jota puuttuu sieltä sun täältä, mutta jota nyt vaaditaan vain yhdeltä ministeriltä.

Kun sitä moraalia on ruvettu vaatimaan, niin sitä pitää vaatia tasapuolisesti ministeriltä, salassapidettävien tietojen vuotajilta, niitä julkaisevalta medialta ja vastoin valiokuntaopasta toimivilta poliitikoilta. Tämä lienee turha toivo, sillä siinä tapauksessa media joutuisi kritisoimaan omia tietolähteitään ja itseään. Poliitikoilta sitä moraalia tunnetusti löytyy parhaiten silloin, kun kyse on poliittisen vastustajan toiminnan moralisoimisesta.

***
Jostain syystä samat ihmiset tulevat tänne päivittäin rähisemään kuin henkilökohtaiset vihamiehet, vaikka heidän kommenttinsa menevät suoraan roskakoriin. Sinne päätyvät myös kaikkien niiden kommentit, jotka tulevat valittamaan moderoinnista. Jos juttuni ärsyttävät teitä, niin kirjoittakaa itse mieleisiänne jonnekin muuanne kuin tänne. Tämä on minun blogini.