Koettakaa jo päättää!

Media ja varsinkin sosiaalinen media ovat täynnä pulinaa koronarajoituksista ja suosituksista. Ihan uutisen näkökulmasta riippuen kansa saadaan huutamaan tänään yhtä ja huomenna toista, ja se onnistuu jopa samana päivänä. Kun kerrotaan jonkin alueen olevan tartunnan kiihtymisvaiheessa, niin kansa vaatii kovia rajoituksia, ja kun kerrotaan rajoitusten yrityksille aiheuttamista taloudellisista menetyksistä, niin sitten vaaditaankin jo rajoitusten purkamista. Ja tietenkin sekä taudin leviämiseen että taloudellisiin vahinkoihin on maan hallitus yksin syyllinen.

Ei hallitus ihan syytön olekaan, sillä kun yksi ministeri puhuu rajoitusten puolesta, niin toinen neuvoo menemään hiihtolomalla Lappiin. Kaiken keskiössä on se suuri minä, jota poliitikot haluavat miellyttää. Minä olen varannut hiihtoloman Lappiin, joten minun pitää sinne päästä. Minä olen kyllästynyt ravintolarajoituksiin, joten minun pitää päästä yökerhoon. Minun pitää nyt viimeinkin päästä konserttiin, minun pitää päästä ulkomaille. Minun yritystoimintani kärsii, joten minun on saatava vapaat kädet tai ainakin rahaa, mutta valtio ei saa velkaantua.

Ja ennen kaikkea hallituksen on pidettävä huoli siitä, että minä en saa tartuntaa. Ja poliitikkohan lupaa huolehtia kaikesta, sillä hänen poliittinen tulevaisuutensa riippuu siitä, miten hän osaa miellyttää jokaista.

Päivittäinen pulina rajoitusten vaatimisesta sekä niiden kiertämisestä ja purkamisesta rupeaa ärsyttämään. Lehdet repivät päivästä toiseen otsikoita tartuntavaarasta ja yrittäjien ahdingosta, ja kansa huutaa ihan mitä sillä huudatetaan ja osoittaa syyttävällä sormella aina maan hallitusta.

Median tehtävänä pitäisi olla oikean tiedon jakaminen, mutta se on päässyt unohtumaan. Kyllä sitäkin löytyy, mutta kokonaiskuvaa ei yksittäisistä uutisista saa, koska niissä keskitytään vain yhteen asiaan kerrallaan. Tuntuu siltä, että toimittajat luottavat liikaa ihmisten tietoon voimassaolevista suosituksista ja rajoituksista sekä niiden määrääjistä. Tai sitten toimittajat eivät itsekään tiedä päätöksenteon marssijärjestystä.

Tästä asiasta kerroin jo viime viikolla, mutta kerrotaan lisää. Maan hallitus ei aseta eikä pura kaikkia yksittäisiä rajoituksia, vaan se on enimmäkseen muiden viranomaisten tehtävä. Hallitus antaa vain suosituksia, jotka eivät ole oikeudellisesti sitovia. Viime keväänä otettiin käyttöön valmiuslaki, ja se antoi hallitukselle oikeuden päättää hyvinkin kovista toimista, kuten vaikkapa Uudenmaan sulkemisesta. Nyt valmiuslaki ei ole voimassa, joten päätöksiä tekevät viranomaiset muun lainsäädännön, enimmäkseen tartuntatautilain perusteella.

Tietoa toimivaltaisista viranomaisista löytyy vaikkapa valtioneuvoston sivulta , ja sinne toivoisin toimittajienkin kurkistavan ennen kuin kysyvät ministereiltä jostain yksittäisestä rajoituksesta. Laitetaan vielä kuva:

Tästä nähdään, että maan hallitus ei päätä jokaisesta yksittäisestä rajoituksesta. Silloinkin kun se päättää, niin se ei tee päätöstä yksin, vaan THL:n ja STM:n virkamiesten esitysten pohjalta. Nämä virkamiehet ovat joko itse tartuntatautien asiantuntijoita tai ainakin kuuntelevat itseään viisaampia.

Hallitus päättää ravintoloiden aukiolosta, asiakasrajoituksista ja anniskelusta STM:n esityksen pohjalta, ja juuri tämä asia onkin päivittäin uutisten aiheena. Tässä piilee myös asian politisoitumisen vaara. Hallitukseen kohdistuu koko ajan erilaisia paineita elinkeinoelämän ja kansalaisten suunnalta, joten tehtävä ei ole helppo. Politiikka voi syrjäyttää asiantuntemuksen.

Ennen päätöksentekoa pitäisi varmaan pistää kansalaiset ihan oikeasti miettimään, mitä halutaan. Halutaanko niitä rajoituksia vai halutaanko niiden purkamista? Halutaanko suojautua ja suojella toisia taudilta, vai halutaanko mennä yökerhoon ja Lapin hiihtokeskuksiin? Vai pitääkö saada sekä rajoitukset että vapaudet, ja jos pitää, niin miten se toteutetaan?

Arvaan vastauksen. Tietysti pitää saada molemmat, ja sitten kun saadaan myös korona, niin se on hallituksen vika.