Päivän paniikki

Aamun tärkein uutinen näkyy olevan, että ulkoilu kaverin kanssa kielletään. Ainakin somesta päätellen näin monet tulkitsivat uutisen, jonka mukaan valtioneuvoston kansliassa on luonnosteltu uusia rajoituksia epidemian pahimmille alueille. Googlettamalla saa lisätietoa etsivä eteensä tällaisen koosteen:

Monelta jää huomaamatta, että mitään rajoituksia ei ole määrätty, vaan niitä vasta luonnostellaan siltä varalta, että niitä mahdollisesti tarvitaan siellä, missä tautitilanne on pahin. Silti moni on jo täydessä paniikissa, eikä uutisen jatkuva toistaminen ainakaan helpota sitä paniikkia. Miten nyt käy kahden yksin asuvan kaveruksen yhteisten lenkkien? Miksi taas kielletään, miksi kaikki kiellot kohdistuvat aina minuun?

Kun suoraan sanon, niin en ymmärrä tämän uutisen nostamista päivän tärkeimmäksi. Mitään ei ole vielä päätetty eikä välttämättä tulla päättämäänkään, ja tuollaisen kiellon valvominenkin on mahdotonta. Enpä usko poliisin tulevan kyselemään kahdestaan ulkoilevilta, että ollaankos sitä saman talouden väkeä vai rikotaanko rajoituksia.

Mielestäni uutisointi keskittyy liikaa yksittäisiin nippeleihin, kun pitäisi kertoa asioista laajemmin. Kun kerrotaan kaiken varalta suunnitteilla olevista uusista rajoituksista, niin samalla voisi kertoa vaikkapa Viron koronasulusta. Se antaisi vähän perspektiiviä ja ajattelun aihetta. Se saattaisi jopa auttaa ymmärtämään, että meillä varaudutaan sen kaikkein pahimman tilanteen varalle, jota toivottavasti ei tule.

Iso osa kansalaisista ei välttämättä huomaa, että uutiset ovat konditionaalimuodossa. Konditionaali eli ehtotapa on verbin taivutuskategoria, modus, jolla ilmaistaan asiaintilan olevan todellisuuden kanssa vaihtoehtoinen: hypoteettinen, toivottu, suunniteltu, kuviteltu tai ennustettu. Konditionaalin tunnus on -isi.

En minä nyt omaa tietämystäni esittele, vaan jouduin lunttaamaan netistä. Vaikka tiedänkin mikä konditionaali on, niin en minä noita ammoin opittuja määritelmiä ulkoa muista sen paremmin kuin tekään.

Jäitä hattuun pitäisi laittaa myös uutisoitaessa kuntavaalien siirrosta. Nyt siirrosta on arvosteltu puoluesihteereitä, oikeusministeriä ja koko hallitusta sekä erityisesti oikeusministeriön virkamiehiä. Tässä arvostelussa unohtuu se tosiasia, että tietenkin vaalit olisi voitu järjestää ajallaan. Kuntavaalit ovat neljän vuoden välein toistuvaa rutiinia niin ministeriölle kuin kunnillekin, joten itse järjestäminen ei olisi ongelma.

Ongelma on siinä, että kukaan ei pysty takaamaan vaalien turvallisuutta. Erityisen riskialtista äänestäminen olisi ennakkoäänestyksen vaalivirkailijoille, vaalilautakunnille, vaalitoimitsijoille ja ääntenlaskijoille. Varsinkin suurten kaupunkien vaalit ovat yllättävän paljon väkeä vaativa ruljanssi, ja sen pystyn sanomaan ihan oman kokemukseni perusteella. Jo yksi tartuttaja voisi levittää tautia valtavaan määrään ihmisiä.

Arvostelua rakentavampi tapa olisi pohtia, miten vaalien siirtäminen vaikuttaa kansalaisten oikeuksiin. Mitä he menettävät vai menettävätkö mitään, loukataanko heidän oikeuksiaan, vaikuttaako vaalien siirtäminen heidän elämäänsä? Mahdollisten haittojen vastapainoksi pitäisi asettaa kansalaisten terveyden turvaaminen, eli onko vaalien siirtäminen terveyden turvaamiseksi tarpeen vai ei.

Sosiaalisen median puheet vaalien varastamisesta ja demokratian tuhosta kannattaa jättää omaan arvoonsa, ja niin on onneksi ainakin uutisissa tehtykin. Media on oikeasti avainasemassa tiedon jakamisessa, ja kunkin median oma valinta on, lietsooko paniikkia vai kertooko rauhallisesti vertaillen faktoja. Sosiaalinen media pitää joka tapauksessa huolen siitä panikoinnista.