Työkalut ja päätöksentekohalut

Nyt on puhuttu monta päivää mahdollisista liikkumisrajoituksista ja maskipakosta, ja luultavasti tänään asiaan saadaan jonkinlaista selvyyttä. Joskus tuntuu siltä, että asiasta on puhuttu liikaakin. Pääministeri Sanna Marin on sanonut, että rajoitusten esittäminen on mahdollista, mutta yhtä mahdollista on, että niitä ei esitetä. Jos kaikki edellytykset täyttyvät, niin sitten niitä esitetään, mutta jos eivät täyty, niin sitten ei esitetä.

Kansa ihmettelee hallituksen päättämättömyyttä ja politiikan toimittajat puhuvat hallituspuolueiden erimielisyydestä. Somekansa ihmettelee, miksi päätöksiä ei tehdä, vaikka tiedetään, mitä pitäisi tehdä. Asiantuntijat antavat neuvojaan, mutta hallitukselta tuntuu puuttuvan työkaluja tai päätöksentekohaluja.

Olen viime aikoina yhä useammin huomannut, että isolle osalle kansalaisia päätöksentekoprosessi on epäselvä. Aika yleisesti tiedetään, että hallitus ei yksin päätä mitään, vaan se vain antaa lakiesityksiä eduskunnalle. Monelle uutena asiana näyttää tulevan perustuslakivaliokunnan rooli. Mitä se siinä välissä tekee ja silläkö se kaikki valta onkin?

Tämä on hyvä kysymys ja sopiva paikka joskus turhauttavalta tuntuvalle lakien selittämiselle.

Liikkumisrajoitukset kajoavat perustuslaissa taattuun liikkumisvapauteen, ja siksi niistä säätäminen on vaikeaa. Se on sitä tarkoituksella, sillä yksikään laki ei saa olla perustuslain vastainen. Jos kansalaisten liikkumista rajoitetaan, niin sen on oltava ihan välttämätöntä. Lisäksi perustelujen on oltava sellaiset, että perustuslakivaliokunta hyväksyy ne. Perustuslakivaliokunta valvoo lakien perustuslainmukaisuutta ennakolta.

Entä sitten se hallituspuolueiden välinen erimielisyys? En minä tiedä onko olemassa mitään erimielisyyttä vai onko kyse pelkästään epätietoisuudesta, mutta kallistun jälkimmäiselle kannalle. Virologian asiantuntijat ovat ymmärtääkseni melko yksimielisiä rajoitusten estävästä vaikutuksesta taudin leviämiseen, mutta epäselvää on, ovatko rajoitukset oikeassa suhteessa niillä haluttuun tarkoitukseen. Sitä hallitus joutuu pohtimaan vakavissaan, sillä liikkumisvapaus on perustuslain ydintä.

Siitä tässä on kysymys, ja sen pohtimiseen ovat viime päivinä osallistuneet myös kaikki oppositiopuolueet. Jos rajoituksia määrätään, niin niillä on oltava laaja parlamentaarinen hyväksyntä. Sekään ei yksin riitä, sillä myös kansalaiset on saatava hyväksymään ne. Se ei tunnetusti ole helppoa, sillä jokaisella on oma näkemyksensä. Joidenkin mielestä rajoitukset olisi pitänyt määrätä jo aikoja sitten ja joidenkin toisten mielestä rajoitukset ovat mielivaltaa.

Tässä on sitten se politikoinnin paikka. Päättipä hallitus millaisesta esityksestä tahansa, niin aina löytyy vastustajia ja heille hyviä perusteluja. Jos rajoituksia esitetään, niin ne ovat liian tiukkoja ja rajoittavat perusoikeuksia liian kevein perustein. Jos rajoituksia ei esitetä, niin hallitus tulkitsee perustuslakia liian tiukasti eikä suojele kansalaisia.

Miksi pohdin tänä aamuna tällaista? Ihan siksi, että niin tekin teette ja teillä saattaa jo olla asiasta varma mielipide. Minulla ei ole, joten odottelen päätöksiä. Sen jälkeen sitten odottelen tuota ennakoimaani kritiikkiä. Halusin vain taas kerran selventää päätöksentekoprosessia, jossa perusoikeusjuridiikalla on tällä kertaa tavallistakin suurempi merkitys. Poliittinen päätöksenteko ei kuitenkaan koskaan ole pelkkää juridiikkaa. Paljon riippuu siitä, miten juridisin perustein tehtäviä päätöksiä perustellaan. Yhtä paljon riippuu siitäkin, miten taisteluväsymystä potevat kansalaiset saadaan hyväksymään perustelut.

Jos mielestänne pyörittelen asiaa turhaan, niin saatatte olla oikeassa. Onneksi en ole asiasta päättämässä, joten voin mennä lenkille katsomaan kevään etenemistä. Niin voitte tekin, sillä vaikka liikkumisrajoituksia tulisikin, niin ne eivät tarkoita kotona lukkojen takana pysymistä.