Missä se valtio viipyy?

Valtion pitää tukea yrityksiä ja korvata niille aiheutuneet taloudelliset tappiot. Valtion pitää sulkea maan rajat ja asettaa liikkumisrajoituksia maan sisällä. Valtion pitää mahtitoimin estää viruksen leviäminen, testata kaikki ihmiset, sulkea ravintolat ja muut tarpeettomat liikehuoneistot ja kokoontumistilat. Valtion pitää huolehtia siitä, että hoitohenkilökuntaa on riittävästi saatavilla koko ajan.

Samaan aikaan valtion pitää turvata arjen jatkuminen mahdollisimman normaalisti. Rajoituksia ei saa asettaa, ja jos saa, niin ne eivät saa koskea minua eivätkä ainakaan minun yritystoimintaani ilman että kaikki saamatta jäävät tulot korvataan. Valtion pitää korvata myös kaikille koronarajoitusten takia työttömiksi jääneille yksinyrittäjille kaikki tulonmenetykset. Työttömyyskorvaus on niin mitätön summa, että eihän sillä edes elä. Missä ovat ne paljon puhutut ylenpalttiset tuet, joiden turvin elämäntapatyöttömien on ollut kannattavampaa lojua sohvalla kuin mennä töihin?

Tällaisia puheita on kuulunut jo vuoden. Ne työttömyyskorvaukset ovat ihan oikeasti juuri niin pieniä summia, että niillä ei elä, vaan pysyy ainoastaan hengissä, mutta ei puhuta nyt siitä.

Vuosi sitten hiljenivät vähäksi aikaa kaikki ne, jotka pitävät verotusta varkautena ja luottavat markkinavoimien kykyyn hoitaa kaikki asiat. Samoin hiljenivät myös yövartijavaltion kannattajat, joiden mielestä valtion ja yleensä koko julkisen sektorin toiminta on supistettava minimiin. Virkamiehiäkään ei ole pidetty siinä määrin turhakkeina kuin aiemmin, vaan heidän roolinsa koronan torjumisessa on noin yleensä ottaen ymmärretty. Valtion on ymmärretty olevan se pelastusrengas, joka viime kädessä turvaa yhteiskunnan ja samalla myös yritystoiminnan pyörimisen.

Veroille on koettu saatavan vastinetta, ja hyvä niin. Ilman niitä monesti kirottuja veroja meillä ei nyt kriisin hetkellä olisi minkäänlaista keskitettyä toimintaa, vaan markkinavoimat hoitaisivat kaiken. Meillä olisi kyllä valtion ja kuntien organisaatiot, mutta niillä ei olisi resursseja tehdä mitään keskitetysti.

Monta vuotta olen ihmetellen seurannut aiempien hallitusten veronkevennyksiä ja julkisen sektorin harkittua alasajoa. On pidetty normitalkoita, on vähennetty sääntelyä ja on ulkoistettu toimintoja yksityisten yritysten hoidettavaksi. Sipilän hallitus yritti ulkoistaa jopa sosiaalitoimen ja terveydenhoidon, mutta se hanke pysähtyi perustuslakiin. Kaiken maailman dosentit ja perustuslakitalibanit häiritsivät ikävästi markkinavoimien toimintaa.

Viimeinkin löytyi ymmärrystä niille pahuksen veroille. Niitä kerätään juuri sitä varten, että yhteiskunta toimisi kaikissa olosuhteissa. Lainsäädäntö asettaa vastuun monen toiminnan järjestämisestä juuri julkiselle sektorille, ja avainasemassa tässä ovat valtion itsensä lisäksi myös kunnat. Koko julkinen sektori on juuri se monesti kirottu hallintohimmeli, joka tästä kaikesta vastaa, ja ihan konkreettisesti näitä asioita hoitavat virkamiehet ja muut julkisen sektorin työntekijät. Siis juuri ne ihmiset, joiden työtä niin usein vähätellään ja pidetään turhana.

Tai näin minä luulin vuosi sitten. Nyt kun koronaan on turruttu ja kyllästytty, niin vanhaa virttä viritellään jo. Samaan aikaan kun vaaditaan suoranaisen yrityshätätilan julistamista, niin kysellään myös sopeutuspäätösten perään. Oppositio vaatii hallitusta tekemään puoliväliriihessä sopeutustoimia ja leikkauslistoja, koska maa velkaantuu liikaa. Nyt hallitus ei kuulemma voi piiloutua koronan taakse, vaan taloutta on ruvettava sopeuttamaan.

Nämä vaatijat puhuvat itsensä kanssa ristiin. Juuri he ovat olleet vaatimassa valtiolta enemmän nopeita ja kalliita koronatoimia sekä yritystukia. Verorahat eivät ole riittäneet alkuunkaan, joten suurin osa on kustannettu velaksi. Nyt se velkaantuminen on lopetettava, mutta koronatoimia ja yritystukia pitää saada yhä edelleen. Jos heiltä kysyisi mistä rahat otetaan, niin he vastaisivat, että ei ainakaan verottamalla, vaan rajoituksia purkamalla ja elinkeinoelämää elvyttämällä, mutta koronan leviäminen on kuitenkin pysäytettävä. Ehkä niistä sosiaalietuuksista voisi vähän nipsaista.

Tämä on täsmälleen se kuviteltu tilanne, josta kolme vuotta sitten edesmennyt aiempi kunnanjohtajamme Olavi Tiittanen kerran huoltoaseman parlamentin kahvipöydässä puhui. Aina valitetaan veroista ja palvelujen kehnoudesta, mutta jos joku vaikka putoaa jäihin, niin rannalle kerääntyy iso joukko ihmisiä kyselemään toisiltaan, että onko kukaan soittanut kuntaan ja missä se kunta viipyy.

Se viipyy sitä kauemmin, mitä vähemmän sillä on resursseja toimia paitsi arjessa, niin myös ja erityisesti hädän hetkellä. Voihan olla, että se kunta on joutunut ostamaan uuden paloauton velaksi juuri näitä tilanteita varten. Kun jäihin pudonnut on saatu ylös, niin osa katsojista sanoo, että olipa hyvä, kun tuli ostettua se auto, ja nyt sitten voidaankin myydä se. Muutenhan velka jää meidän lastemme maksettavaksi, joten korjaillaan vähän sitä vanhaa romua.