Tutkivaa journalismia

Iltapäivälehdet tietävät, mikä myy lehteä ja huudattaa kansaa. Kaikkein eniten huudattaa keskustelu sellaisista rahasummista, jotka jokainen ymmärtää ja joita voi vertailla omaan kukkaroonsa. Vielä parempi on, jos asialla saa herätettyä epäilyn poliitikkojen väärinkäytöksistä. Silloin kansa suorastaan raivostuu. Kansalla tarkoitan tässä vain iltapäivälehtien lukijoita, jotka sormet syyhyten odottavat päivittäistä kohua päästäkseen mellastamaan näiden “uutisten” huonosti moderoidussa kommenttiosiossa.

Eilen huudettiin perussuomalaisten puhemaratonin veronmaksajille aiheuttamista kustannuksista. Tämä jarrutuskeskustelu aiheutti yli 77 000 euron kulut virkamiesten ylitöinä ja työnantajamaksuina. Yötä myöten pidettyjen puheiden ja yleensä koko jarrutuskeskustelun järkevyydestä voi olla vaikka mitä mieltä, mutta kuluerittelyn laatimisessa ei ole järkeä. Kulut ovat demokratian hinta, eikä tämä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun istunnot venyvät. Vaikka tällä kertaa kyseessä taisi olla yhden edustajan onnistunut yritys päästä historiaan pitkällä puheellaan, niin sekin kuuluu demokratiaan. Kansa hänet sinne on valinnut ennätystä tekemään, ja perustuslain 31 §:n mukaan kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.

Tänään sitten päästiin vielä ymmärrettävämpään asiaan eli pääministeri Sanna Marinin kauppalaskuun. Otsikon mukaan pääministeri maksattaa perheensä aamiaiskulut veronmaksajien rahoilla silloin, kun perhe yöpyy Kesärannan virka-asunnossa. Tämä etu on ollut kaikilla pääministereillä jo ennen Marinia, ja jotkut muutkin ovat sitä käyttäneet. Jostain syystä asia kiinnostaa vasta nyt.

Nyt pitää saada tietää, onko tämä kauan käytössä ollut etu laillinen, eikä sekään riitä. Pitää saada tietää myös kauppalaskujen sisältö. Kansan pitää siis saada tietää tarkalleen, missä pääministeri tekee ostoksensa ja mitä hän perheineen syö aamiaisella. Ehkä pitäisi tietää sekin, kuinka monta kupillista pääministeri juo aamukahvia ja mitä merkkiä kahvi on. Ettei vaan ole sieltä kalleimmasta päästä.

Voi helvetti, en enää paremmin sano. Meillä on siis oikeasti journalisteja, jotka käyttävät aikaansa pääministerin kauppalaskujen penkomiseen, vaikka he voisivat kirjoittaa vaikkapa sotesta tehdystä välikysymyksestä tai mieluummin soten sisällöstä. Mutta ei, näitä toimittajia kiinnostaa enemmän pääministerin aamiainen. Seuraavaksi nämä tutkivat journalistit varmaan menevät tonkimaan Kesärannan roskapönttöjä ja julkaisevat kuvia niiden sisällöstä. Hirveä kohu saadaan aikaan, jos pääministeri on kierrättänyt pakkaukset väärin ja sekajätteestä löytyy muovia.

Tämä aamiainen on siis ollut kaikkien pääministereiden käytettävissä ollut etu ja kauppalaskut salataan siksi, että ostokset on keskitetty yhteen kauppaan. Ainakin nyt on lisää syytä salaamiseen, sillä raivostunut kansa menisi luultavasti rähisemään siihen kauppaan. Aamiainen kuuluu yksityiselämän piiriin ja pääministerin turvallisuuden varmistaminen on syynä ostospaikan salaamiseen. Siitä piittaamatta lukijoita yllytetään raivoon. Luulenpa veronmaksajille aiheutuvien kulujen vain kasvavan, kun pääministerin turvallisuutta joudutaan tehostamaan. Jos lehdet eivät paljasta ostospaikkaa, niin joku niiden innoittama itseoppinut yksityisetsivä sen varmasti tekee.

Voi tätä typeryyden määrää, voi laatua sen, kuten eräs kaverini totesi jo kauan sitten iltapäivälehteä lukiessaan.