Huhuja ja juoruja

Olen parin päivän ajan ottanut etäisyyttä sosiaaliseen mediaan ja kunnan luottamustoimien hoitamisen lisäksi katsonut muutaman jakson erinomaisesta sarjasta Politiikka-Suomi. Se on politiikan lähihistorian hyvä kertaus, jonka näkökulma poikkeaa kiitettävällä tavalla päivittäisestä uutisoinnista. Siinä ei spekuloida tulevalla, vaan kerrataan menneisyyttä.

Päivän uutiset ja erityisesti niiden ruotiminen somessa ovatkin sitten kuin märkä rätti päin naamaa. Politiikka-Suomen ensimmäisessä jaksossa toimittaja Tarmo Ropponen kysyi Ahti Karjalaiselta suoraan alkoholiongelmasta ja jätti johtopäätösten tekemisen yleisölle. Nykyisin toimittajat tekevät ensin johtopäätökset ja yrittävät todistaa ne oikeiksi poliitikkoja haastattelemalla. Jos se ei onnistu, niin poliitikkojen poistuttua studiosta kutsutaan paikalle toinen toimittaja vahvistamaan ne alkuperäiset johtopäätökset oikeiksi.

Näin tapahtui eilen A-studiossa, jonka johtopäätös kerrottiin jo otsikossa ja jota mainostettiin ennakolta. SDP:n ja Keskustan rakkaudessa on ryppyjä ja hallitusyhteistyö horjuu. Kun studiovieraina olleet SDP:n Niina Malm ja Keskustan Matti Vanhanen pilasivat juonen kertomalla yhteistyön sujuvan ajoittaisista erimielisyyksistä huolimatta, niin lopuksi politiikan toimittaja kertoi “julkisuuden ulkopuolelta” kuulemistaan tiedoista, joiden mukaan hallitus on kriisissä ja yhteistyö horjuu. Toimittajat itse puhuvat analysoinnista, mutta suomeksihan julkisuuden ulkopuoliset tiedot tarkoittavat juoruja.

Juorujen perusteella vahvistettiin oikeiksi tiedot hallituksen horjumisesta ja mahdollisesta kaatumisesta sisäisiin erimielisyyksiin.

Ei mene sen paremmin Tampereellakaan, jossa perussuomalaisten valtuutettu Veikko Vallin herätti pahennusta. Hän piti kolmen minuutin pätkiin pilkotun maahanmuuttajia vastustavan puheen, jota perusteli linja-autossa näkemällään väestörakenteen muutoksella, paikallisessa baarissa kuulemillaan puheilla ja tutustumisellaan rappukäytävien nimitauluihin. Tämän syvällisen tutkimuksen perusteella hän julisti Tampereen jengiytyvän ja klaaniutuvan, eivätkä muslimit voi hänen mukaansa koskaan sulautua valtaväestöön.

En minä sitä puhetta sinänsä ihmettele, mutta muiden valtuutettujen reagointia ihmettelen. He tyytyivät kauhistelemaan asiaa sosiaalisessa mediassa, mutta nähtävästi kenenkään mieleen ei juolahtanut viedä asiaa poliisin tutkittavaksi mahdollisena kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Valtuusto ei ole mikään eduskunta, jossa kansanedustajan mahdollisesta syytteeseen asettamisesta päättävät kollegat, vaan siellä jokainen puhuu omalla vastuullaan. Poliisin tehtävä on sitten katsoa nauhoite läpi ja päättää esitutkinnan mahdollisesta aloittamisesta. Lainsäädäntö ei anna valtuutetun puheille erityissuojaa, vaan hän on rikosoikeudellisesti samassa asemassa kuin kuka tahansa kansalainen.

Kuntalaki sanoo vain, että luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla, mutta tämän lainkohdan rikkominen ei ole sanktioitu. Sen sijaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos myös valtuustossa tehtynä.

En minä väitä Vallinin syyllistyneen rikokseen eivätkä Tampereen valtuustossa pidetyt puheet minua edes erityisemmin kiinnosta. Jos puheenjohtaja ja muu valtuusto ne sallivat, niin turha niitä on somessakaan kauhistella. Ne tulevat jatkumaan ja saavat rajojen venyttämisestä vain lisäpontta. On vähän huvittavaa, että miljonäärivaltuutettu kalastelee äänestäjien suosiota lähiöbaareista ja vetoaa siellä kuulemiinsa huhuihin, kun hän valtuutetun tiedonsaantioikeuden nojalla saisi helposti oikeita tietoja vaikkapa niistä vuokra-asuntojen jakoperusteista, mutta kukin hoitaa luottamustointaan osaamallaan tavalla.

Miten nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen? Siten, että nykyisin on liian helppoa perustella omia johtopäätöksiään huhuilla ja juoruilla tutkitun tiedon sijaan. Sama näkyy pätevän sekä poliitikkoihin että politiikan toimittajiin.