Yrittäisitte edes!

Olen seurannut politiikkaa jo semmoiset 50 vuotta, enkä muista poliittisen keskustelun olleen koskaan niin kelvotonta kuin nykyisin. Tekipä hallitus mitä tahansa, niin opposition ja sitä myötäilevän median mielestä olisi pitänyt tehdä toisin. Jos hallitus sitten tekeekin opposition haluamalla tavalla, niin sekin on väärin tehty, ja olisi pitänyt tehdä toisin.

Opposition pitääkin olla hallituksen kanssa eri mieltä, joten kyse on eri mieltä olemisen tavasta. Nykyisin oppositiopoliitikot voivat puhua läpiä päähänsä ihan vapaasti, ja kaikki puheet uutisoidaan sellaisenaan. Jos faktoja tarkistetaan, niin se tehdään vähintään päivä myöhässä. Silloin kohu on jo tehnyt tehtävänsä ja ne löysät puheet jäävät elämään totuutena.

Tästä on hyvänä esimerkkinä vaikkapa liikennemerkkiuudistus, jonka monet luulevat olevan Marinin hallituksen kalliiksi tuleva sukupuolineutraali hanke. En tiedä mistä tämä harhaluulo on saanut alkunsa, mutta tosiasiassa siitä päätettiin Sipilän hallituksen aikana, eikä sillä ole mitään tekemistä sukupuolineutraaliuden kanssa. Vanhat merkit vain vaihdetaan uusiin sitä mukaa kuin niitä pitäisi muutenkin vaihtaa, ja niiden ulkonäkö muuttuu vähän. Niin on muuttunut ennenkin.

Tämä on jo vanha juttu, joten katsotaanpa uudempia. Toissapäivänä kokoomuksen kansanedustaja, entinen sisäministeri Kai Mykkänen kysyi, pitäisikö Suomen itärajalle rakentaa aita. Tämän Donald Trumpilta kopioidun ajatuksen pitäisi jokaisesta tuntua erittäin kummalliselta, mutta ei sitä ole juuri ihmetelty. Se menee ihan täydestä nyt, kun Valko-Venäjän aiheuttama pakolaiskriisi jatkuu Puolan rajalla. Hallitus tekee töitä koko ajan, mutta oppositio näyttää pelaavan Valko-Venäjän joukkueessa lietsoessaan paniikkia.

Kun aidasta oli kohistu vuorokausi, niin vasta sen jälkeen media otti selvää sen hinnasta. Älytön ajatus tulisi älyttömän kalliiksi, mutta se ei tunnu lukijoita haittaavan. Iltalehden Facebook-sivu jutun alla on tuttuun tapaan täynnä rikoksen tunnusmerkistön täyttävää haaveilua miinoista ja ampumisesta, eikä moderoinnista ole tietoakaan. Näin sisäministerinä järkeviä puhuneen nykyisen oppositiopoliitikon puheista saatiin polttoainetta nettivihalle.

Vielä enemmän sitä polttoainetta saatiin, kun Kimmo Sasi maalasi Verkkouutisissa uhkakuvan Suomen rajalle ilmestyvistä maastopukuisista miehistä maastoautoissa ja pesäpallomailat kädessä. Heitä tulee kuulemma miljoona, ja sisäministeri Maria Ohisalo päästää heidät kaikki rajan yli, kunhan he vain huutavat tullessaan ”asylum”. Näinkin älyttömällä tarinalla saadaan mölykuoro huutamaan aitaa ja rautaa rajalle.

Sosiaalinen media koukuttaa, ja erityisesti se koukuttaa vihaan. Tämän ovat ainakin iltapäivälehdet huomanneet, ja varmaan siksi ne eivät moderoi kunnolla keskustelupalstojaan. Tai moderoivat kyllä, mutta väärään suuntaan. Yrittäkääpä joskus saada läpi vaikkapa asiallisesti nykyistä hallitusta kiittävä kommentti. Toimittajatkin näyttävät tekevän hartiavoimin töitä herättääkseen vihaa ja purkaakseen omaa vihaansa hallitusta kohtaan.

Tästä olkoon ikävänä esimerkkinä Iltalehden Mika Koskinen, joka nostaa taas esille Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) epäonnistuneen maskikaupan ja johtajan eron. Jo otsikko on alatyylinen, eikä jutussa vastoin otsikkoa puhuta munille potkimisesta mitään. Siinä vain yritetään kääntää viranomaisen osaamattomuus hallituksen syyksi.

Virkamies voi menettää työnsä myös syyllistymättä rikokseen, ja vaikka maskien ostaminen ei suoranaisesti kuulunutkaan HVK:n tehtäviin, niin kyllä virkamiestenkin pitää opetella uusia asioita. Voisi kysyä myös, miksi HVK:n varastoissa oli vanhaksi päässyttä tavaraa ja miksi kauppa tunaroitiin niin perusteellisesti, mutta sitä ei kysytä. Tärkeintä on puhua virkamiehen bussin alle heittämisestä, jotta saadaan somekansa raivostumaan. Se äänekkäin osa somekansastahan yleensä vihaa virkamiehiä, mutta jos heidän virheensä saadaan Marinin hallituksen syyksi, niin siinä tapauksessa virkamiehet ovat kaltoin kohdeltuja sankareita.

Munille potkimisesta ja bussin alle heittämisestä kirjoittamalla saadaan aikaan haluttu vihareaktio, ja se innostaa kirjoittamaan lisää vastaavia juttuja. Oppositiopoliitikon löysä pohdinta aidan rakentamisesta tai entisen poliitikon puoluelehdessä rakentama olkiukko miljoonasta vihreästä miehestä antavat päivittäisen viha-annoksen sitä kaipaaville, ja kun reaktio on toivottu, niin näitä älyttömiä avauksia tulee varmasti lisää.

Kun löysiä puhumalla ja uutisoimalla saa aikaan mölinää, niin asialliset asiat peittyvät sen mölinän alle. Jotain on pahasti vialla, kun kokoomusta ei enää erota perussuomalaisista eikä iltapäivälehtiä MV:stä. Tärkeintä näyttää olevan saada aikaan nettimölinää. Se ei ole poliittista keskustelua, vaikka mölisijät niin luulevatkin.

***

Minä olen kyllästynyt siivoamaan sitä mölinää blogistani, ja siksi tätä juttua ei voi kommentoida.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (1)
  1. Päivän sitaatti (Sakari Timonen): Ei enää erota – Migrant Tales
    14.11.2021, 20:58

    […] Lue alunperin sitaatti tästä. […]

Kommentointi suljettu.