Missä tänään mennään?
En katsonut tänään Ykkösaamua, joten en tiedä, mitä pääministeri Sanna Marinilta kysyttiin ja mitä hän vastasi. Vilkaisu someen riittää kuitenkin kertomaan, että johtamisen sijaan hän käyttää aikaansa suosion kalasteluun esiintymällä televisiossa. Tätä mieltä näyttävät olevan erityisesti ne, jotka vielä eilen vaativat häntä tulemaan julkisuuteen ja kertomaan koronarajoituksista.
En myöskään tiedä, onko perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru tänään sankari vai konna. Hän on ollut koko korona-ajan julkisena sylkykuppina, mutta jokin aika sitten häntä kehuttiin johtajuuden ottamisesta. Kun hänen johtamansa ministeriö nyt esitti koulujen etäopetussuosituksen antamista, mutta koronaministeriryhmä ei sitä halunnut tehdä, niin ehkä hän somen mielestä on taas konna tai ainakin menettänyt otteensa.
Somesta löysin tänään myös viisaan ajatuksen, jonka mukaan hallitus tarvitsisi jonkun selittämään kaikki koronatoimet ihan alusta lähtien. Hänen ensimmäinen neuvonsa olisi, että ota se paperi käteen ja katso, että se on oikein päin. Sitten rupeat lukemaan sitä oikein hitaasti ja keskittyneesti. Sellaista tiedottajaa hallitus tarvitsisi tänäänkin, kun sitä etäopetussuosituksen antamatta jättämistä veivataan suuntaan ja toiseen.
THL esitti, että suositusta ei anneta, ja ministerit päätyivät sen mukaiseen ratkaisuun. He kuulivat muitakin asiantuntijoita ja tekivät päätöksen pitkän harkinnan tuloksena. Tämä on normaali päätöksentekoprosessi, jossa kuullaan eri asiantuntijoita ja vasta sitten tehdään päätös. Sen mukaan sitten eletään, ja jos tilanne muuttuu, niin sitten tehdään uusi päätös.
Mennäänpä sitten sen ohjepaperin lukemiseen alusta lähtien. Ei keskeltä eikä lopusta, vaan alusta. Ihan ensimmäiseksi pitää huomata, että hallitus tai sen koronaministeriryhmä ei päätä koulujen siirtymisestä etäopetukseen, vaan se antaa vain suosituksia. Suositus ei ole määräys. Päätösvalta on yhä edelleen aluehallintovirastoilla silloin, kun päätös koskee useampaa kuin yhtä kuntaa. Yhden kunnan osalta päätösvalta kuuluu sille kunnalle itselleen, mutta päätöksen on perustuttava tartuntatautilääkärin näkemykseen. Kunnat eivät siis voi päättää asiasta vapaasti.
Tätä yritin selittää eilen, ja aika moni sen ymmärsi. Ymmärtäminen edellytti tietenkin jutun lukemista, mutta monien mielestä lukeminen on turhaa, koska kirjoitan kuitenkin paskapropagandaa ja he itse tietävät asiat paremmin. Bile-Sanna bilettää ja Kiuru haluaa jostain hämäräksi jäävästä ideologisesta syystä estää lapsia käymästä koulua, kun taas muut ministerit haluavat sairastuttaa lapset tautiin, jota ei edes ole.
Oikeastaan tällaiset kommentoijat pitäisi passittaa takaisin kouluun yhteiskuntaopin tunneille, jotka kaikesta päätellen jäivät heiltä aikoinaan väliin. Koko päätöksentekoprosessi tuntuu olevan heille täysi mysteeri, ministereiden vastuunjako vieras asia ja vallan kolmijaosta he eivät ole kuulleetkaan.
Ei se ole mikään ihme maassa, jossa yksi kansanedustaja hoitaa omaa koronaansa hevosen loislääkkeellä ja toinen pitää koko koronaa eliitin salajuonena. Kansa on edustajansa valinnut ja kaltaisensa saanut.
PS, Nyt näköjään ruvetaan kohisemaan siitä, että pääministeri uhkasi sulkea ravintolat. Kannattaa lukea muutakin kuin otsikko ennen kuin kommentoi jotain typerää Bile-Sannan kostosta. Pääministeri sanoi, että sellainenkin tilanne saattaa tulla ja siihenkin pitää varautua.
Tästä yhteiskuntaopin osaamisen tasosta olen itsekin ollut vähän huolissani. Näyttää siltä, että joko siellä peruskoulun tarjoamalla vähäisellä opetusmäärällä on nukuttu, oltu joko häirikkönä luokasta ulkona tai sitten voi olla on muita oppimisongelmia. Ja ilmeisesti tältä pohjalta voi päästä vaikka edustamaan kansanosaa.
Ja tietääkseni ammatillisessa koulutuksessakaan ei ole juuri yhteiskuntaoppia mitenkään pakollisena oppimäärän sisällytettynä, eli “ammatti-ihmiset” on otollista maaperää. Pois lukien ne, joilla on ollut omaa viitseliäisyyttä perehtyä siihen, kuinka asiat toimii (yhteiskunnassa). Toisaalta tällainen on varmaankin kasvattavan sukupolven mielestä “turhaa hömpötystä” ja pitäisi keskittyä vaan tekemään työnsä.
Tietämätön on taitamaton niin ei heille jotkut sitä tietämistäkään halua jakaa. Tietämättömiä kun on helpompi johdatella vaikka mihin uskomaan.
Ammartillissa perustutkintokoulutuksessa on kaikille, nuorille ja aikuisille, pakollinen opinto “yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen. Tältä osin tietosi oli siis vanhentunutta. Aiemmin ennen uutta lakia 2017 aikuisilla näyttötutkinnon suorittavilla ei ko. opintoa vaadittu.
Ei siellä kouluissa tarvita enempää häirikköjä, pidetään ne vain Somessa melskaamassa, siellä eivät aiheuta vahinkoa.