Suositus, ohje vai määräys?

Jatkuvasti saa jopa uutisista lukea valitusta koronamääräysten ja ohjeiden sekavuudesta. Kukaan ei tunnu johtavan päätöksentekoa ja tiedottamista, hallitus riitelee, THL sanoo yhtä, STM toista, aluehallintovirastot kolmatta ja kunnat neljättä. Haastatellut asiantuntijat sanovat milloin mitäkin, ja somen asiantuntijat ne vasta sanovatkin. Sitä on tuota sanojata, kuten jo Kätkäläinen aikoinaan totesi.

Siltähän se näyttää, jos määräysten ja ohjeistuksen punainen lanka on hukassa. Yleisin virhe on, että ei osata erottaa toisistaan sitovia määräyksiä, ohjeita, suosituksia ja asiantuntijoiden sekä poliitikkojen henkilökohtaisia mielipiteitä. Kun siihen vielä lisätään kansalaisten omat mielipiteet, niin sekavuus on taattua. Se on sitä vapaaseen yhteiskuntaan kuuluvaa kansalaiskeskustelua, jossa jokainen saa sanoa sanottavansa. Se ei kuitenkaan ole päätöksentekoa.

Kerroin tästä päätöksentekojärjestelmästä jo viikko sitten, mutta kerrataan. Eduskunta säätää lait ja hallitus antaa asetukset sekä tekee linjauksia ja antaa suosituksia. THL on päätöksentekoa tukeva asiantuntijaorganisaatio, joka myös ohjeistaa kansalaisia tehtyjen päätösten perusteella. STM ohjeistaa aluehallintovirastoja ja kuntia, mutta ei määräile niitä niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Aluehallintovirastot päättävät useampaa kuin yhtä kuntaa koskevista rajoituksista ja kunnat päättävät rajoituksista omien rajojensa sisällä.

Ei tämä sen vaikeampaa ole. Demokratiassa ei ole yhtä johtajaa, vaan valta on hajautettua. Kaoottiselta vaikuttava keskustelu sekoittaa kansalaisten ajatuksia, mutta keskustelu ei ole päätöksentekoa. Sitä eivät myöskään ole asiantuntijoiden erilaiset mielipiteet, vaan niistä päättäjät saavat eväitä päätöksentekoon. Sitten hallitus linjaa ja antaa suosituksia, THL antaa kansalaisille ohjeet ja STM ohjeistaa aluehallintovirastoja ja kuntia, jotka tekevät päätökset.

Kuitenkin monet tuntuvat kaipaavan johtajaa, koronanyrkkiä tai Kekkosta sanomaan, mitä pitää tehdä. Sellaista ei normaalioloissa ole, sillä demokraattinen yhteiskunta ei ole armeija, jossa käskyvaltasuhteet näkyvät arvomerkeistä ja jossa esimiestä vastaan ei pullikoida. Demokratiassa se nytkin kaivattu johtajuus näkyy kyvyssä luotsata päätöksenteko läpi sekavalta vaikuttavan keskustelun ja pitää langat käsissään.

Näin siis normaalioloissa. Eri asia on, jos taas joudutaan toteamaan poikkeusolot  ja ottamaan käyttöön valmiuslain pykäliä. Sekään ei tarkoita kaiken vallan keskittämistä hallitukselle, vaan toimivaltuuksia otetaan käyttöön vain tarpeen mukaan. Päätöstä ei vielä ole tehty, ja jos se tehdään, niin tarkoituksena ei ole ottaa käyttöön uusia rajoituksia, vaan turvata sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta. Tarvittaessa sitten voidaan ottaa käyttöön vaikkapa liikkumisrajoituksia, kuten tehtiin kaksi vuotta sitten.

Jos siihen joudutaan menemään, niin sitten meillä on se paljon kaivattu johtaja, ja se on maan hallitus. Sekään ei tarkoita vapaan keskustelun ja kritiikin lopettamista, vaan sitten ne vasta alkavat. Sitten kaikki nyt johtajuutta vaativat rupeavat valittamaan määräysvallan keskittämisestä yksiin käsiin.

Näin se demokratiassa menee, ja niin sen pitääkin mennä. Kansalaisen kannalta kaikkein tärkeintä olisi selkeä tiedottaminen, ja se ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Itse kaipaisin viranomaisilta vaikkapa tv:ssä esitettäviä tietoiskuja, joissa kulloisetkin päätökset ja niiden perusteella annetut ohjeet väännettäisiin rautalangasta. Mitä tehdään, jos kotitesti on positiivinen? Mennäänkö lääkäriin vai jäädäänkö omaehtoiseen karanteeniin, ja jos jäädään, niin kuinka moneksi päiväksi? Miten käy karanteeniajan palkan? Menevätkö lapset kouluun, jos perheessä on koronaa mutta lapsissa ei?

Tällaisia asioita kansalaiset haluavat tietää, eivät niinkään sitä, mitä joku jossain on sanonut ja mitä joku toinen siihen on sanonut.