Pakolaiset, viranomaiset ja vapaaehtoistyö

Venäjän oikeudeton hyökkäys Ukrainaan aiheuttaa suunnattoman määrän inhimillisiä kärsimyksiä, ja uutiskuvat Puolan rajalta ovat ahdistavaa katsottavaa. Tungos on valtava, ja vaikka sotaa pakenevia siirretään jatkuvasti muihin Euroopan maihin, niin uusia tulee koko ajan. Monet vapaaehtoiset ovat järjestäneet bussikuljetuksia myös Suomeen, ja siitä he ansaitsevat ison kiitoksen. Turvaan tuodut kokevat huoliensa keskellä varmasti suurta helpotusta, ja Suomessa heistä huolehtii toimiva viranomaiskoneisto.

Edellytyksenä on kuitenkin jokaisen tulijan rekisteröityminen oikeiden viranomaisten kirjoihin. Jos se unohtuu, niin voi seurata ongelmia. Iltalehti kertoi eilen, että joissakin Suomen kunnissa vapaaehtoisesti Ukrainan pakolaisia majoittavat henkilöt ovat olleet yhteydessä sosiaalitoimistoihin ja pyytäneet korvausta majoituksesta. Korvausta ei kuitenkaan makseta, sillä kyseessä on vapaaehtoistoiminta, jota yksittäinen kansalainen ei voi siirtää kunnan vastuulle. Pakolainen ei saa toimeentulotukea, vaan hänen elinkustannuksensa katetaan sitä vähän pienemmällä vastaanottorahalla.

Sama on tilanne silloin, jos yhteismajoitusta järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kunnassa saattaa olla tarkoitukseen sopiva kiinteistö, jonka vapaaehtoiset haluavat valmistella sotaa paenneiden vastaanottoa ja majoitusta varten. Jos yhteistyö kaikkien tarvittavien viranomaisten kanssa unohtuu, niin siitä seuraa turhaa vastakkainasettelua. Vapaaehtoiset kansalaiset näyttävät törmäävän tylyyn ja byrokraattisen joustamattomaan viranomaiskoneistoon, vaikka siitä ei ole kysymys. Kysymys on toimivallan jaosta.

Monelle kunta on ensimmäisenä mieleen tuleva viranomaistaho, koska normaalissa arjessa se oikeasti onkin se tavallisin. Vapaaehtoisilla toimijoilla saattaa olla ihan tiedostamattaan sellainen oletus, että kun homma pannaan alulle, niin kyllä kunta sitten tulee mukaan ja hoitaa asiat. Tämä voi olla taustalla myös noissa vapaaehtoisten kotimamajoittajien yhteydenotoissa sosiaalitoimeen, sillä en halua uskoa kenenkään pyrkivän hyötymään sotaa paenneiden kustannuksella.

Nyt ollaan kuitenkin tekemisissä erityislainsäädännön kanssa. Kunta ei ole maahanmuuttoviranomainen, vaan niistä asioista huolehtii Migri. Suomi myöntää Ukrainasta paenneille joko turvapaikan tai tilapäistä suojelua, jonka myöntäminen on nopeampi prosessi. Edellytyksenä on kuitenkin hakemuksen jättäminen poliisille tai rajaviranomaisille. Sen jälkeen hakijalla on oikeus vastaanottorahaan, jonka tarkoitus on kattaa hänen elinkustannuksensa. Ilman rekisteröitymistäkin voi olla maassa kolme kuukautta, mutta silloin ollaan matkailijan statuksella ilman oikeutta yhteiskunnan palveluihin.

Tilapäistä suojelua saava voi asua vastaanottokeskuksessa tai järjestää majoituksensa itse, jolloin sitä kutsutaan yksityismajoitukseksi. Yksityismajoituksessa voi olla missä tahansa, sillä suojelua saava voi liikkua ja työskennellä maassa vapaasti. Vapaaehtoisvoimin järjestettävä yhteismajoitus on ongelmallinen, sillä siinä on otettava huomioon monia asioita.

Siihen tarvitaan toimivien, terveellisten ja tarkastettuja tilojen lisäksi myös riittävä määrä ammattitaitoista henkilökuntaa. Jos majoitus on ympärivuorokautista, on henkilökuntaa oltava sen mukaisesti. Pelkkä majoitus ei riitä, sillä siihen kuuluvat myös sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, vastaanotto- ja käyttöraha, tulkkauspalvelut, työ- ja opintotoiminta sekä ohjaus- ja neuvontapalvelut. Lisäksi pitää huolehtia turvapaikkaprosessiin ja asiakkaiden kuntaan siirtymiseen liittyvistä toimista, kertoo nämä asiat erittäin hyvin tunteva Juuan kunnanjohtaja Henri Tanskanen blogissaan.

Kun nämä ja monet muut asiat selviävät vapaaehtoisille, niin heille saattaa helposti tulla mieleen koko toiminnan siirtäminen kunnan hoidettavaksi. Kunnilla ei kuitenkaan ole velvollisuutta eikä useimmiten edes resursseja ottaa hoidettavakseen vapaaehtoisten alullepanemaa toimintaa. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää alueellaan asuville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille samanlaiset palvelut kuin kaikille muillekin kuntalaisille, mutta jos kunnalla ei jo valmiiksi ole omaa vastaanottokeskusta, niin sellaisen perustaminen ei käy käden käänteessä. Siihen tarvitaan tilat, rahaa, henkilöstöresursseja ja sopimus Migrin kanssa. Sopimusta tuskin edes saadaan, sillä jo olemassaolevia ja kertaalleen suljettuja vastaanottokeskuksia avataan uudelleen tarpeen mukaan.

Turhien hankaluuksien ja jopa riitojen välttämiseksi olisi kaikkein selvintä, että kaikki sotaa paenneet saataisiin heti Suomen rajalla maahanmuuttoviranomaisten kirjoihin. Näin he saavat nopeasti kaikki heille kuulvat palvelut ilman että heitä tarvitsee etsiä erikseen ympäri Suomea. Puolassa tilanne on varmasti kaoottinen, mutta Suomessa järjestelmä toimii myös kuormittuneena. Vapaaehtoisia tarvitaan aina, mutta vapaaehtoistoiminta saa ulottua viranomaisten tontille vain erikseen sovittavalla tavalla.

Yhteistyö takaa aina parhaan tuloksen.

***
Kommentointi on nyt auki, mutta pitäkää keskustelu asiallisena. Jutun tarkoitus on antaa tietoa, joten ei laajenneta keskustelua aiheen ulkopuolelle.