Kestääkö yksimielisyys?

Tuttu ja turvallinen maailmamme romuttui 24. helmikuuta Venäjän aloittaessa laittoman hyökkäyksensä Ukrainaan. Asenteet ja asetelmat muuttuivat hetkessä Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa. Venäjän hyökkäys tuomitaan yleisesti, ja maa näyttää jäävän yksin. Internet tuo siviileihin kohdistuvan terrorin kaikkien nähtäville, ja se vahvistaa yksimielisyyttä.

Suomessa tapahtuu nopeasti suuria muutoksia asenteissa ja mielipiteissä. Puolueet muodostavat uudet Nato-kantansa pikavauhtia, ja jäsenhakemuksen jättäminen lienee vain lyhyen ajan kysymys. Kaikkien puolueiden kaikki jäsenet ja kannattajat eivät tule koskaan sitä hyväksymään, mutta demokratiassa heillä on täysi oikeus olla eri mieltä. Puolueiden kannatukseen se saattaa vaikuttaa, mutta enemmistön kanta ratkaisee.

Yksimielisesti autetaan myös Ukrainasta tulevia pakolaisia, ja heitä saattaa olla tulossa Suomeen kymmeniä tuhansia. Heidän auttamisensa yleinen hyväksyminen onkin tarpeen, sillä tietenkin heistä aiheutuu kustannuksia. Nyt ei kukaan kaipaa sitä vuosikaudet kestänyttä huutoa Suomesta koko maailman sosiaalitoimistona. Hädän tuleminen näin lähelle meitä osoittaakin sen huudon irvokkuuden.

Kaikki puolueet ovat yksimielisiä myös mittavista lisäyksistä maataloustukeen ja puolustusmenoihin. Ne ovat välttämättömiä Suomen huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta, joten puheita budjettikehyksessä pysymisestä ja velanotosta ei nyt ymmärrettävästi kuulu mistään suunnasta. Koko Suomi näyttää puhaltavan yhteen hiileen.

Mutta kuinka kauan sitä kestää? Muistamme kaikki, miten kaksi vuotta sitten koronapandemian alkaessa puolueet sopivat, että sillä ei politikoida. Sopimus kesti vain muutaman viikon, ja samoin saattaa käydä nytkin. Polttoaineen hinta herättää raivoa, mutta se on vasta alkusoittoa tulevalle. Kaikki hinnat tulevat nousemaan, ja jo nyt varoitellaan, että jokaisen on tingittävä jostain. Kysymys onkin siitä, kuka on valmis tinkimään mistä ja miten paljon. Mitä tapahtuu sitten, jos joudutaan ottamaan käyttöön jopa kulutusrajoituksia samaan tapaan kuin vuoden 1973 öljykriisin aikana?

En tiedä, mutta minä muistan senkin ajan oikein hyvin. Se ei ollut mukavaa silloin, ja vielä vähemmän mukavaa se olisi nyt, kun olemme paljon riippuvaisempia öljystä ja sähköstä.

Tämän hetken yksimielisyyden jälkeen tulee erimielisyyksiä, kun kansalaisten tyytymättömyys pienempiin asioihin herättää politikoinnin halun. Pahoin pelkään, että ne sisäpoliittiset erimielisyydet alkavat heti, jos hallitus esittää sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen ehdottamaa ylimääräistä eläkeindeksin korotusta kompensoimaan hintojen nousua pienituloisille. Saattaa olla, että jo silloin kuulemme tuttua puhetta sietämättömästä velkaantumisesta. Niinhän yleensä käy aina, kun kaikkein köyhimmille halutaan antaa jotain.

Niitä erimielisyyden aiheita on paljon muitakin. Natosta jo mainitsin, mutta sen ratkaisevat realiteetit. Ongelma eivät myöskään ole ne omaan kuplaansa juuttuneet, jotka eilenkin järjestivät mielenosoituksen olemattomia koronarajoituksia vastaan. Jonkinasteinen ongelma tulee myös pakolaisten hädänalaista asemaa hyväksi käyttämään pyrkivistä, sillä jo nyt vastaanottokeskuksista kysellään naisseuraa. Tällaisten ilmiöiden kitkemiseksi alkuunsa on ehdottoman tärkeää, että kaikki pakolaiset ovat viranomaisten vastuulla ja saavat tietoa oikeuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kaikki erimielisyydet ovat ratkaistavissa, jos vain halua löytyy. Minun mielestäni nyt olisi sopiva aika antaa loputkin siitä vappusatasesta, jonka maksaminen keskeytyi ensimmäisen erän jälkeen koronapandemiaan. Nyt olisi hyvä pitää kaikki yhteiskunnan kelkassa, sillä kovat ajat ovat vasta tulossa. Silloin tarvitaan ihan kaikkia.

***
Koska jo kolmas kommentti oli tätä lajia, niin kommentoinnin sijaan voitte lähettää tälle tyypille palautetta.