Kun maailma muuttui

Venäjän oikeudeton ja käsittämättömän julmaksi osoittautunut hyökkäys Ukrainaan on muuttanut nopeasti Suomen turvallisuuspolitiikkaa, ja Naton jäsenyyttä tullaan hakemaan hyvin pian. Päättäjien yksimielisyys on ilahduttava asia. Tietysti joukkoon mahtuu myös soraääniä, kuten demokratiassa pitääkin mahtua, mutta esimerkiksi Ano Turtiaisen mielenosoituksellinen poissaolo eduskunnasta Ukrainan presidentin puheen aikana tietää hänen kannattajiensa kaikkoamista.

Myös kansalaisten mielet ovat muuttuneet nopeasti, kun Ukrainasta löytyy jatkuvasti lisää murhattujen siviilien joukkohautoja ja netissä leviää suorastaan kuvottavaa kuvamateriaalia venäläisten sotilaiden raakuuksista. Propagandasotaa käydään puolin ja toisin, ja Venäjä kiistää kaikki sotarikokset. Sen mukaan videot ja kuvat ovat lavastettuja, ja omille kansalaisille tarjoillaan suunnitelmien mukaan sujuvaa “sotilaallista erityisoperaatiota”,  jossa taistellaan juutalaisia homonatseja ja saatananpalvojia vastaan. Se menee läpi, koska kaikki tärkeimmät tiedotuskanavat ovat valtion hallinnassa.

Uppoaa se joihinkin suomalaisiinkin. Varsinkin salaliittoteoreetikot ovat paljastaneet oikean karvansa ja ruvenneet julistamaan avoimesti Venäjän asiaa, kuten Satu Vasantola sanoo Helsingin Sanomien kolumnissaan. Kaikki heistä eivät suinkaan ole tietoisesti Venäjän asiamiehiä, vaan suurin osa on hyödyllisiä hölmöjä. Omaa toimintaansa voivat nyt miettiä kaikki ne, jotka ovat puhuneet turvapaikanhakijoista raiskaajina ja terroristeina tai pandemiasta keksittynä tai tahallaan levitettynä. Joukkoon voisi ihan hyvin lisätä vielä sateenkaariväen mustamaalaajat, BLM:n vastustajat, woketuksesta vouhottaneet ja monet muut, mutta se jääköön jokaisen omaan harkintaan. Salaliittoteoreetikot ovat hyviä sielunkalastajia ja tarjoavat monenlaisia syöttejä.

Moni näitä juttuja levittänyt on tullut järkiinsä. Kun oikea uhka alkaa varjostaa maata, niin pienemmät jutut näyttäytyvät tosi pieninä. Kaikki eivät koskaan tule järkiinsä, mutta se on heidän asiansa. Mielien muutosta kuvastaa hyvin myös se, että somessa jotkut pasifistit ovat vaatineet Putinin pysäyttämistä sotatoimin ja jotkut aikoinaan siviilipalveluksen valinneet harmittelevat valintaansa. Itse olen huomannut harmittelevani ikääni, joka sulkee minut pois asevelvollisten joukosta. Nämä ajatukset ovat sikäli turhia, että raivo on ymmärrettävää ja jokaisella on perustuslain mukaan velvollisuus osallistua jollain tavalla maanpuolustukseen.

Mutta nyt ei olla menossa sotaan, ja toivottavasti ei koskaan tarvitse mennäkään. Vaikka Ukrainan sota jatkuu, niin jotain siihen turtumisesta kertoo jossittelun lisääntyminen. Nyt on ruvettu kaivelemaan poliitikkojen vanhoja puheita ja tekoja aina 1970-lukua myöten, ja siinä riittää joutavilla ammennettavaa. Tätäkin juttua on ruvettu jakamaan uudelleen ikään kuin 1970-luvun idänsuhteilla ja nykyisellä Venäjällä olisi jotain tekemistä keskenään. Esimerkiksi Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen ovat ennättäneet uransa aikana sanoa vaikka mitä, ja tuoreempaa löytyy monelta muulta vaikkapa Fennovoimaa kannattaneelta. Voihan niitä kaivella, mutta minusta sekin näyttää jonkin sortin propagandalta. Täyttä propagandaa ovat somessa nyt leviävät väitteet siitä, että Tuomioja olisi eilen ehdottanut Suomen ja Ruotsin puolustusliittoa. Hän sanoi Ruotsin sitä ehdottaneen.

Jossittelu on aina mukavaa, mutta hyödytöntä. Kuten emeritusprofessori Jukka Kekkonen sanoi Turun Sanomien yleisönosastossa, niin menneisyyttä ei pidä arvioida nykyajan perspektiivistä. Se on sitä jälkiviisautta, josta jo Konsta Pylkkäsellä oli painavaa sanottavaa.

Maailma muuttui oikeasti 24.2.2022, ja kaikki entinen ajattelu kannattaa jättää syrjään. Se ei ole takinkääntöä, vaan viisautta tosiasioiden edessä.