Yhteiskunnan loiset
“Me olemme todellakin luoneet ylenpalttisen anteliaan yhteiskunnan, jossa voi keplotella ja elää yhteiskunnan kustannuksella jopa paremmin kuin työtä tekemällä. Näille 1980- ja 90-luvuilla syntyneille pöjötautisille nuorille ei kelpaa koulutus, ei työ, koska elämän pitää olla kivaa. Ja toden totta, kyllä työttömyysturvalla, asumistuella ja sossusta saadulla toimeentulotuelle elää ja harrastaa kaikenlaista kivaa.”
Näin kirjoittaa entinen kansanedustaja Tuulikki Ukkola Uuden Suomen blogissaan. Hän siteeraa myös Juhana Vartiaista, jonka mukaan työttömät pitää patistaa töihin piiskalla ja porkkanalla. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo puolestaan, että jos työ ei kelpaa, niin sosiaalietuudet pitää ottaa pois. Voimala-ohjelmassa joku professori sanoi köyhiä tyhmiksi ja toivoi avoimesti paluuta luokkayhteiskuntaan. Silminnäkijä-ohjelmaan uskaltautunut nuorenpuoleinen työtön mies joutui yleisen halveksunnan ja suoranaisen raivon kohteeksi, koska hän ei halunnut tehdä ilmaista paskaduunia.
Samaan aikaan on käynyt ilmi, että Finnairin lentoemännät ja stuertit alensivat palkkojaan säilyttääkeen työpaikkansa. Säästyneet rahat käytetiin ylimmän johdon bonuksiin, jotta he pysyisivät töissä. Viime vaaleissa eduskunnasta tippuneet saavat kansanedustajan sopeuttamiseläkettä kuolemaansa asti ihan iästään riippumatta. Yleensäkin näytämme elävän jonkinlaisessa kleptokratiassa, jossa kaikki lain ja oikeuden varjolla muodollisesti otettavissa oleva otetaan armotta. Sitten nämä ottajat osoittavat sormellaan köyhiä, jotka nakertavat hyvinvointiyhteiskuntaa.
Sosiaalietuuksien lakkauttamisen vaatimukset työttömiltä alkavat kuulua yhä selvemmin. Ikävä kyllä nämä vaatijat eivät vie ajatteluaan riittävän pitkälle tai eivät ainakaan sano mietteitään ääneen. Mitä pitää tehdä sitten, jos sitä työ- tai opiskelupaikkaa ei löydy etuuksien poistamisen jälkeenkään? Rakennetaanko kenties työleirejä, joissa opetetaan kuria ja herran nuhdetta laiskoille loisille? Vai pitääkö heidät leikata radikaalisti kokonaan irti yhteiskuntaruumiista, kuten vuonna 1918 kauniisti sanottiin ampumisesta?
Se luokkayhteiskuntaa kaipaileva professori voi olla ihan huoletta, koska hänen toiveensa on jo toteutunut. Kansa on jo jakautunut, joten ihan turha on enää vaatia yhteen hiileen puhaltamista. Köyhä saa kuitenkin vain savut silmilleen ja tulen syttymisen jälkeen hänet sysätään syrjemmälle, pois parempiosaisten ja sivusta kannustaneiden tieltä.
Ehkä pitäisi heittää kaikki häveliäisyys pois ja patistaa koko kansaa varkaisiin. Muistetaan vain, että rikkailla on enemmän varastettavaa kuin köyhillä.
Kyllähän se niin on, että välttämättömyydestä tehdään hyve – kun sitä paikkaa ei löydy yritetään tehdä hyvä elämästä sillä mitä on. Ihan varmasti työttömyyden vähetessä myös nuorten työllistyminen paranee, julkilausutuista asenteista riippumatta. Nythän tuntuu, että kaikenmoinen toleranssi myös työelämässä on nollassa – ennen pidettiin selvänä, että tulijaa koulutetaan talon tavoille, nyt heidän pitäisi olla täydellisen valmiita ensimmäisestä päivästä alkaen.
En usko, että omakaan sukupolveni nyt niin mahdottoman valmis oli töihin mennessään, mutta en muista sitä lehtien palstoilla siunaillun vaan työelämä kouli tavoilleen.
Kiitos päivän tekstistä kuten myös edellisistä. Näistä saa tiivistetyn kuvan siitä ´miten maa makaa´…