Vetkuttelua

Jotenkin alkaa tuntua siltä, että Talvivaaran kaivoksen päästöille ei oikeasti aiota tehdä mitään. Asiasta puhutaan paljon, mutta siihen se taitaa sitten jäädäkin.

Katsotaanpa tämänhetkistä tilannetta. Ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo, että kaivokselle annetaan aikaa vuoden loppuun saada päästönsä kohtuullisiksi. Jos näin ei tapahdu, niin vasta sitten käytetään hallinnollista pakkoa eli uhkasakkoa tai toiminnan keskeyttämistä. Tämähän kuulostaa oikein jämerältä, mutta sanoman sisältö onkin toinen juttu.

Mikä on tämä Niinistön tarkoittama kohtuullinen päästö? Nykyisessä ympäristöluvassa ei sulfaatille ole määritelty raja-arvoja ollenkaan, joten ihan kaiken voidaan väittää olevan kohtuullista ja luvan mukaista. Lisäksi Niinistö kävelee suoraan Kainuun Ely-keskuksen yli antaessaan kaivokselle tällaisen määräajan.

Hallintopakosta päättäminen kuuluu yksinomaan Ely-keskuksen toimivaltaan ja sieltä kerrotaan, että ministeri ei ole ollut keskukseen yhteydessä. Voi ministeri näin tehdä, mutta yksittäisiin asioihin puuttuminen ei anna kovin hyvää kuvaa.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies puolestaan näyttää pelaavan suoraan Talvivaaran pussiin. Hän sanoo, että ei usko pakkokeinoihin, vaan toivoo luottamuksen valvoviin viranomaisiin palautuvan muilla keinoin. Siis hetkinen, kenen luottamuksesta nyt on kysymys? Kansalaisten, ministerin vaiko peräti Talvivaaran?Valvovan viranomaisenko pitää nauttia valvottavansa luottamusta?

Jos päästöjä haluttaisiin oikeasti rajoittaa, niin hallinnolliselle pakolle nyt heti ei olisi mitään estettä. Ei toimintaa tarvitse välittömästi keskeyttää, mutta ravakka uhkasakko saisi kaivoksen suhtautumaan päästöjen vähentämiseen vakavasti.

Ministereiden nykyisillä eväillä touhu voi jatkua entisellään. Eräänä päivänä kuopiolaiset huomaavat asuvansa suolaisen meren rannalla, kunhan päästöt ehtivät Kallaveteen asti. Nyt ne ovat menossa jo tuolla Syvärin tienoilla.

talvivaara-alpo-penttinen (Kuva: Alpo Penttinen)

Kommentit (1)
  1. Eija Elmgrén
    3.5.2012, 17:16

    Kaikilla on ilmeisesti oma lehmä ojassa ja Ville Niinistö vihr. kuten kaikki muutkin vihreät eivät voi tehdä asialle yhtään mitään; ehkä pelkäävät paikkojensa menettämistä ja sehän olisi ihan kauheeta.

    Vrt. esim., että kuinka vihreät sallivat Suomen valtion porata oljyä Arktikselta?

Kommentointi suljettu.

Kärpäsestä härkänen

Olkinukke (straw man) on wikipedian mukaan yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyriä vastaan. Tässäpä oikein tyyppiesimerkki sen rakentamisesta.

Osallistuimme Jussi K.Niemelän kanssa eräässä fb-ryhmässä keskusteluun, jossa pohdittiin tamperelaisen Anu Palosaaren uuden puolueen perustamissuunnitelmia. Suunnitelma on edennyt tietääkseni jo rekisteröidyn yhdistyksen tasolle ja nimien kerääminen puoluetta varten alkanee ihan lähiaikoina. Tällainen oli meidän keskustelumme:

anup

Kommenttini pitää paikkansa. Minut oli liitetty ilmeisen vahingossa Demokratialiiton fb-sivulle, mutta jo puolisen tuntia myöhemmin pääsyni sivulle estyi. En ole koskaan väittänytkään, että puolueohjelma olisi jotenkin salainen. Olen luonnoksen itsekin lukenut, mutta kommentoin sitä kenties joskus toiste. Palosaari oli ilmeisesti nähnyt keskustelumme, joka hänen mielessään muuttui suorastaan vaaralliseksi vihanlietsonnaksi. Tällaisena hän sen näki:

anu

Näin näppärästi meistä siis tuli äärivasemmistolaisia, mahdollisesti aivovaurioisia ja vaarallisia vihanlietsojia. Tällä tavalla uusi puolue saa ainakin riittävästi kuvitteellisia uhkakuvia, joita vastaan taistella.

(Kerrotaan vielä sekin, miten tämä Palosaaren kommentti päätyi minun silmiini. Se oli eräässä toisessa ihan kaikille julkisessa fb-ryhmässä. Tämän kerron siksi, ettei kenenkään tarvitse ruveta pohtimaan mitään salaliitto- ja vakoojateorioita)

Kommentit (3)
  1. https://www.facebook.com/groups/204840379635194/

    Mikäli ky. sivu, minulle ainakin aukeni luettavaksi

  2. Kyllähän sivu aukeaa sellaisille luettavaksi joita ei ole estetty facebookissa. Sitäpaitsi ryhmään ei ole saanut ketään lisätä, kaikki jotka siellä ovat , on omin ehdointahdoin sinne pitänyt hakea.

    Ehkä sinun kannattaa poistaa esto tai sitten sinut on estetty.

Kommentointi suljettu.