Orjamarkkinoiden avaus

– Runsaat kaksi vuotta on Juuassa ollut pitkäaikaistyöttömille suunnattua kuntouttavaa työtoimintaa. Toiminta haluttaisiin jatkossa vakinaistaa työpajatoiminnaksi. Työpajan kautta tarjoutuisi työttömälle väylä takaisin työelämään tai koulutukseen.

Näin kertoi paikallislehti Vaarojen Sanomat yrittäjille, virkamiehille ja päättäjille järjestetystä aamukahvitilaisuudesta. Kunnan palkkaama kuntouttavan työtoiminnan vetäjä oli tilaisuudessa ylistänyt työpajatoimintaa yksipuolisesti. Se ei ole mikään ihme, koska hän saman jutun mukaan käy parhaillaan työvalmentajan erikoisammattitutkintoon valmistavaa koulutusta. Sen aikana hän perehtyy siihen, mitä työpajatoiminnan käynnistäminen vaatii.

– Työpajatoiminta on mahdollista saada aikaan hankerahoituksen kautta. Pitkällä tähtäimellä toiminta voisi olla osittain kannattavaa pyörien niillä tuloilla, joita saataisiin esimerkiksi  alihankintatöistä, jatkaa tämä työvalmentaja.

Siinähän se totuus tuli. Työpajan tarkoitus olisi siis koota yhteen pitäaikaistyöttömiä tekemään yrityksille alihankintatöitä. Yritys maksaisi pienen korvauksen työpajalle ja itse työ tehtäisiin palkatta. Työntekijät saisivat työmarkkinatuen ja yhdeksän euron ruokarahan päivässä. Keskitysleireillä toimittiin vähän samalla tavalla.

Jo tämän aamukahvitilaisuuden osanottajien koostumus on kuvaava. Paikalle oli kutsuttu yrittäjiä, kunnan virkamiehiä ja päättäjiä. Työttömien yhdistyksen edustajat taisivat tarkoituksella jäädä kutsumatta. Orjamarkkinoilla puhuvat vain myyjät ja ostajat, mutta orjilla ei ole puhevaltaa.

Oli tilaisuudessa puhuttu kauniisti myös asiakkaan omista tarpeista. Jokaisen kohdalla kuulemma mietitään polku hänen tilanteestaan lähtien ja työpaja tarjoaisi paikan ja mielekästä tekemistä. Ainakin tähän asti kuntouttava työtoiminta on ollut rakennusten purkamista, joten kaipa siihen on valittu vain sellaisia, jotka jatkossa tulevat kovasti työllistymään alalla.

Toiminnan vetäjä toivoo, että kunnan päättäjät suhtautuisivat työpajatoiminnan käynnistämiseen myötämielisesti. Voin kertoa jo nyt, että minä en suhtaudu myötämielisesti ilmaiseksi tehtävään työhön. Kuntouttavan työtoiminnan on oltava nimensä mukaisesti kuntouttavaa ja tähänastisesta toiminnasta pitää tulla vankkaa näyttöä. Sellaiseksi ei kelpaa oman työpaikkansa puolesta puhuvan toiminnan vetäjän vakuuttelu.

¤ ¤ ¤

Päivitys klo 11

Minä tiedän, että mielipiteeni tulee saamaan kritiikkiä. Ensi vuoden alussa aloittavana valtuutettuna minun odotetaan suhtautuvan myönteisesti viralliseen totuuteen. Keskustelun jatkamisen edellytys on, että saan julkisesti vastauksen kahteen kysymykseen:

1 Kuinka moni työtön on tämän runsaan kahden vuoden aikana osallistunut kuntouttavaan työtoimintaan?

2 Kuinka moni heistä on työllistynyt kuntouttavan työtoiminnan ansioista oikeaan palkkatyöhön pysyvästi tai edes tilapäisesti?

Kommentit (10)
  1. Leena Nylander
    8.11.2012, 10:48

    Hohhoijaa ja mihinkäs ammattiliittoon tämä tonttuarmeija sitten kuuluu, vai vietetäänkö koko elämä vuoren uumenissa? Taiteilijoista 90% toimii sisäisen kipinän voimalla, 10% saa palkaks rinnastettavan apurahan tililleen. Median valokeila valikoi ja näyttää niin loistavalta. Tämä on kai yksi hyvinvointia kulttuurista idean sovellutuksiasta, sosiaalisuus kristallisoituu vaikka hitsauskipinässä ja kuka nyt itteään vain ajattelis ja pysyyhän työpaja siistinä, väkellykset häviää omille teilleen.
    Muuten – elämä on tässä ja nyt! Ja yhtä arvokas on toinen ihminen eli mitä kurnutan, tänäänkin tapaa työkaverin, vaikka kelan eläkeläisenä en näyttelyjä pysty organisoimaan, koska maksan vaan entisiä. Siitä huolimatta – katsotaan toisiamme häpeilemättä! Tämä on Kataisen Suomi, jossa muutamat rikastuu hitosti, tämä ei ole ainoa mahdollinen Suomi, eikä maailma.

  2. Kiväärimies
    8.11.2012, 11:31

    Silloin kun työvalmentaja puhuu ”pitkällä tähtäimellä” tapahtuvasta toiminnasta, on kysyttävä kuinka pitkä tuo tähtäin on, sillä tähtäin on laite. Jos työvalmentajalla ei ole edes alkeellisin terminologia hallussa, puuttuu moiselta valmentajalta myös muut avut.

Kommentointi suljettu.