Uudelleenkasvatusta

Hallitus on tuomassa eduskunnalle esityksen, jonka avulla vakituisia työntekijöitään lomauttanut yritys voi tarjota nuorisotakuun mukaista paikkaa nuorelle, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Arto Satonen kertoo.

Esityksen mukaan yritys voisi myös samalla hakea nuoren Sanssi-palkkatukea, jota saa enimmillään 700 euroa kuukaudessa yhdeksän kuukauden ajan. Aiemmin tämä ei ole ollut mahdollista ja lainsäädäntö on rajannut suuren joukon yrityksiä nuorisotakuujärjestelmän ulkopuolelle.

Näin kertoo verkkolehti Nykypäivä. Samassa jutussa kerrotaan muistakin hyvistä suunnitelmista työllistää nuoria. Esillä ovat ainakin koeajan pidentäminen ja alennettu palkka. Tietenkään matala palkka ei ole tavoite, vaan tärkeintä on työllistäminen.

Ja paskan marjat. Meneillään on aivan uskomaton kansan uudelleenkasvatus nuorisotakuun nimellä. Uusi sukupolvi opetetaan heti koulun jälkeen tekemään palkatonta työtä nuorten työpajoissa. Sieltä heidät ohjataan yrityksiin tekemään joko palkatonta työtä työkokeiluna tai työtä matalammalla palkalla. Senkin palkan maksaa valtio työnantajalle palkkatukena. Tärkeää on vain työn tekeminen, mutta siitä maksettavalla palkalla ja palkasta saatavilla verotuloilla ei näytä olevan mitään merkitystä.

Tähän asti ehdoton sääntö on ollut, että palkkatukea ei myönnetä sellaisille yrityksille, jotka ovat lomauttaneet tai irtisanoneet vakituisia työntekijöitään. Nyt siis sekin mahdollistetaan. Ei tarvita kovin kummoista ennustajaa kertomaan seurauksista.

Yritykset potkivat tietenkin pihalle vakituiset pitkäaikaiset työntekijänsä ja korvaavat heidät palkkatuella palkatuilla nuorilla.  Vain hölmö jättää tällaisen tilaisuuden käyttämättä.

Ihmettelen kovasti, jos entinen ay-johtaja ja nykyinen työministeri Lauri Ihalainen esittelee tällaisen lakimuutoksen. Vielä enemmän ihmettelen sitä, jos ay-liikekin nielee tämän. Silloin uskon, että ihmiset ovat täysin tietämättömiä ja piittaamattomia siitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu.

Kun tämäkin asia osuu omalle kohdalle, niin parku on oleva suuri. Lomautetut seuraavat sivusta, kun heidät korvataan uusilla ja halvemmilla työntekijöillä. Myöhäistä se sitten on.

Kommentit (5)
  1. Niinpä olen nyt hankkinut tahkon ja läjän vanhoja risakirveitä ja alkanut niihin veistellä varsia.
    Uskon nimittäin erittäin vahvasti, että ei mene nää kovinkaan pitkään kun niille hyvin teroitetuille kirveille tulee taas käyttöä!

  2. Yhä vain hurjemmaksi mennee. Onko kokoomus nykyään todellakin ainoa ”työväenpuolue” suomessa?..huh huh.

Kommentointi suljettu.