Saatiin maisteripiika

Työttömyysturvan aktiivimallin epäkohdat tiivistyvät sanomalehti Karjalaisen yleisönosastokirjoituksessa, joka kelpasi myös uutisaiheeksi. Aktiivimallin kannattaja osallistui pääministeri Sipilän suosittelemiin kannustustalkoisiin ja tarjosi siivoustyötä kotonaan 18 tuntia kolmessa kuukaudessa 10 euron tuntipalkalla. Palkka kolmen kuukauden aikana on siis 180 euroa, ja se täyttää aktiivimallin vaatimukset.

Työn tarjoajan hämmästys on ilmeisen vilpitön, kun kaikki työttömät sadan kilometrin säteeltä eivät ilmoittautuneetkaan sankoin joukoin halukkaiksi siivoamaan hänen kotiaan. Työ kiinnosti vain opiskelijoita ja jo töissä olevia. Johtopäätös tästä on tietenkin, että työttömät ovat laiskoja. Onneksi työhön kuitenkin löytyi 55-vuotias kasvatustieteen maisteri. Epäselväksi jäi kummalta se itku pääsi, mutta minun mielestäni sen pitäisi päästä kaikilta.

Tämän maisterin työttömyystukea ei leikata, koska hän täyttää aktiivisuusvelvoitteen. Työpäiviltä hän tietenkin sen menettää, ja maksaa lisäksi tuloistaan veroa. Hän joutuu ilmoittamaan jokaisen työtunnin ja toimittamaan palkkakuitit tuen maksajalle. Vaikka työtön saa ansaita 300 euroa sen vaikutamatta tukiin, niin hänen tukensa maksaminen pysäytetään siksi aikaa, kun tuki lasketaan uudelleen. Näin tehdään siitä huolimatta, että tuki ei alene, sillä asia on lain mukaan tutkittava. Lisäksi palkkatuloilla saattaa olla vaikutusta hänen mahdollisesti saamaansa asumistukeen ja toimeentulotukeen. Koska hän on ollut töissä vähintään yhden tunnin viikossa, niin hänet tilastoidaan työlliseksi. Taas ollaan yhden työttömän verran lähempänä hallituksen työllisyystavoitetta.

Työn teettäjä saa kotitalousvähennyksen, joka kattaa suunnilleen palkan sivukulut. Hän maksaa sen kymmenen eruoa tunnilta, ja saa siistin kodin halvalla. Niin saa myös pojan perhe, sillä maisteria voi lainata sinnekin siivoamaan.

Vieläkö joku ilkeää arvostella aktiivimallia, kysyy työnantaja. Kyllä ilkeää. Työtön joutuu tekemään aktiivimallin edellyttämän työn käytännössä ilmaiseksi, sillä vaikka hän säästyy aktiivimallin mukaiselta tuen leikkaukselta seuraavan kolmen kuukauden tarkastelujakson ajan, niin työpäivältä ei tukea saa ilman pitkää odottelua. Sen korvaa palkka, josta jää käteen saman verran kuin päivän tuki olisi. Mahdolliset matkakulut vievät senkin, jos hän ei satu asumaan ihan työnantajan naapurissa. Hänen palkkansa ovat ne sosiaalistuminen ja yhteisöllisyys, jotka kuulemma ovat tärkempiä asioita kotisohvalta ulos patistetun työttömän elämässä. Valitettavasti ne eivät kelpaa kaupan kassalla maksuvälineeksi.

Työn tarjoaja saa siivouksen lisäksi omasta hyvyydestään kohonneen itsetunnon, jota kelpaa esitellä lehden yleisönosastolla. Lisäbonuksena työttömät saatiin leimatuksi pääosin laiskoiksi ja työhaluttomiksi.

Näin toimii aktiivimalli kohti piika- ja renkiyhteiskuntaa. Pohjantähden pappilan väki lisäsi taksvärkkiä ja otti itselleen Jussin raivaamaa peltoa, jotta lapset saavat säätynsä mukaisen koulutuksen. Tästä katkeroituneena Jussi käski omat poikansa navettaan luomaan sontaa, säätynsä mukaiseen työhön. Nykyaikana niitä sonnanluojia on kaikensäätyisiä, kouluttamattomasta maisteriin ja tohtoriin. Pappilan väki ei näe asiassa mitään kummallista, vaan pitää itseään hyväntekijänä.

 

Kommentit (123)
  1. Tuikku Karhu
    28.1.2018, 11:24

    Nissinen on aivan yhtä ulalla kuin Jari Lindströmkin. Jos ei mistään mitään tiedä, niin parasta olisi pistää suu suppuun ja lukea, mitä oikeasti siellä aktiivimallissa lukee, mitä se tarkoittaa ja miten se vaikuttaa työttömään. Syyllistetään syyttä.

    1. Sitaatti viimeisimmän Seura-lehden jutusta ”Ihminen tyhmistyy”:
      ”Typeryys on universaali ominaisuus, eikä koulutus poista sitä, muistuttaa Jaana Hallanmaa. Kriittinen ajattelu on vaativaa ja epämukavaa. On helpompi etsiä yksinkertaisia vastauksia, joita kansallispopulistiset liikkeet tarjoavat monimutkaisiin, vaikeisiin kysymyksiin.”

      Massatyöttömyyden monimutkaiseen ja vaikeaan kysymykseen tarjotaan helppoa vastausta: ”Työttömyys johtuu vain laiskuudesta.” Ongelma on siis ratkaistu. Vai onko sittenkään…?

      1. a. talvisaari
        28.1.2018, 20:42

        ”Innostumisen ja lannistumisen psykologia siis tunnetaan. Kannusteiden käyttöä kepin asemasta on jo pitkään kokeiltukin motivoitaessa suuryritysten johtajia.”

        Juha Siltala Ylen sivuilla https://yle.fi/uutiset/3-10038895

      2. Kannattaa vähän laajentaa näkökulmaa ja katsoa Noam Chomskyn selvitys epätasa-arvon kehityksestä, dokkarissa Requiem for the American dream. Tulipa mieleen kun tässä on viimeaikoina vihjattu mahdollisuuksista päästä jotenkin hivuttautumaan unelmatöihin.
        Mielenkiintoista kuinka selkeästi Chomsky kertoo missä mennään ja mihin ollaan menossa. Se mikä pätee Amerikkaan on tapahtuu myös Suomessa.
        https://www.youtube.com/watch?v=44ua-M4a97A

        1. Katsoin tuon dokumentin eilen illalla. Kaikki viimeaikaiset…ja vähän vanhemmatkin…tapahtumat saivat järkeenkäyvän selityksen. ”Iso kuva” tuli viimein näkyväksi…eikä se ollut mitenkään kaunis kuva.

          Katsokaa ja hämmästykää…

  2. Nyt vähän tarkennan. Siis työpäivältä ei automaattisesti menetä korvauksia, vaan se riippuu ansaitusta palkasta. Voihan työpäivä olla vaikka vain yhden tunnin pituinenkin. 300€ asti työttömyyskorvaus säilyy sellaisenaan, sitten menettää korvausta 50 senttiä jokaiselta eurolta. Ja tämä ansaittu palkka lasketaan kuukausipalkalla, ei päivätasolla.

    Eri asia sitten on, onko fiksuinta hukata maisterin osaaminen työhön, jossa osaamisesta ei ole hyötyä. Tässä oletuksena, että maisteri haluaa oman alan töihin.

    Ja p.s. Vastustan aktiivimallia. Tämä ei ollut kannatuspuheenvuoro.

    1. Ja tuo byrokratia, tukien viive jne. Se on täyttä totta. Teen itse koko ajan töitä TE-toimiston asiakkaana, joten tämä on erittäin tuttua.

      1. Timo Anderson
        28.1.2018, 11:47

        Saan työmarkkinatukea ja olen parina viime vuonna tehnyt keikkatyötä jonka ansiot jäivät alle 300 euroa per kuukausi. En koenut edes tarpeelliseskis ilmoittaa asiasta TE-toimistoon tai KELAan koska eihän sillä ole väliä? Tuki vaan viipyy, etenkin kun monesti työ oli laskutettava ja asiakkaalla ja laskutustoimistolla voi mennä useampi viikko ennen kuin tulee palkka.
        Olenko rikkonut lakia? Verotoimistoon olen kertonut jotta palkka laskettais oikealla veroprosentilla, tietty.
        Aktiivi-malli estää tekemästä tätä ainakin joka kuukausi, mutta nähtäväksi jää. Mutta tosiaankin, jos ei ole täsä tapauksessa varsinaisesti aktiivimallin uhri, mitä eroa sillä on, ilmoittaako ne alle 300 tulot vai ei?

        1. Saku Timonen
          28.1.2018, 11:52

          Oletpa tainnut rikkoa. Kelan sivujen mukaan kaikki tulot on ilmoitettava, vaikka ne jäisivätkin alle suojaosan.

        2. Erkki Posti
          28.1.2018, 12:03

          Kyllä. Olet rikollinen ja kaikki tukesi voidaan periä takaisin, koska olet valehdellut työttömyysajan ilmoituksessa. Tämä ei ole vitsi.

        3. Nythän aktiivimallin takia joutuu ilmoittamaan. Jos et ilmoita, olet passiivinen ja tukeasi leikataan.

          Ellet ole sitten osoittanut aktiivisuuttasi toisella hyväksytyllä tavalla.

          1. Tuo juttu voi aktivoitua vuoden parin päästä. Kela saa verotustiedot ja kun se näkee, että on ollut verotettavia tuloja, se on selvityksen paikka.

            Toisaalta myös verottaja voi ilmiantaa työvoimaviranomaiselle sellaisen, jolla on verotettavaa tuloa ja saa samanaikaisesti työttömyyskorvausta. Tuota on käytännössä tapahtunut. Työvoimaviranomainen sitten katkaisee maksatuksen selvitystyön ajaksi.

    2. Saku Timonen
      28.1.2018, 11:40

      Työttömyysetuus lasketaan aina uudelleen. Jos saa ansiosidonnaista, niin lasketaan soviteltu päiväraha. Jos saa työmarkkinatukea, niin se menee käytännössä kokonaan.

      Koska en voi jokaisessa jutussa kirjoittaa auki jokaista yksityiskohtaa, niin puhun aina alimmasta työttömyysturvasta eli työmarkkinatuesta.

      1. Jukka Laine
        28.1.2018, 12:43

        2000-luvun alussa olin työmarkkinatuella ja vedin samaan aikaan pari 4 X 4 tunnin tietokonekurssia. Ilmoitin Kelan lomakkeella että olen ollut näinä päivinä töissä neljä tuntia. Vähennettiin kustakin työpäivästä puolen päivän tuki, ei joutunut odottelemaan.

        1. Tuollainen ei kyllä yleensä ole mahdollista. Jos noin on todella tapahtunut, siinä on Kelan virkailija tehnyt omaperäisen ratkaisun.

      2. Haluaisin tarkentaa tähän, että myös peruspäivärahaa voi saada soviteltuna, eikä sen tarvitse olla ansiosidonnaista. Sama työssäolovelvoite tosin pitää täyttyä kuin ansiosidonnaisenkin kanssa.

        1. …kommentissani tarkoitin siis tietenkin työssäoloehtoa. Ei sentään työssäolovelvoitetta vielä 🙂

      3. merja lohikainen
        28.1.2018, 17:26

        Tietääkseni etuutta ei lasketa uudelleen,jos se ei ylitä 300e,eikä etuuden pitäisi katketakkaan.Verotus taphatuu samalla prosentilla 300e asti.Kelalle tai tyttömyyskassaan pitää ilmoittaa.

    3. Pekka Järvi
      28.1.2018, 13:26

      Nina sanoo:
      ”Eri asia sitten on, onko fiksuinta hukata maisterin osaaminen työhön, jossa osaamisesta ei ole hyötyä. Tässä oletuksena, että maisteri haluaa oman alan töihin.”

      Täällä ”uudessa” kotimaassani esim. vaikkapa nyt arkkitehti, joka on joutunut työttömäksi ja on joutunut ottamaan työn kaupan kassalla, lasketaan työttömäksi. Täällä on kaksinkertainen tilastointi. Toisessa hän on työllistynyt ja toisessa hän on olosuhteiden pakosta joutunut työllistämään itsensä työhön, joka ei ole hänen ammattinsa.
      En nyt valitettavasti muista termiä jota tuosta työllistymisestä käytetään.
      (Muistui mieleen tällainen nippelitieto).

Kommentointi suljettu.