Paukut lopussa

Vappu on poliittisten puheiden aikaa. Perinteisesti oppositio höykyttää puheissaan hallitusta, mutta tämän vapun erikoisuutena keskustan kansanedustajat keskittyvät hyökkäämään opposition, erityisesti SDP:n kimppuun. He aikovat kovaan sävyyn tivata vaihtoehtoja hallituksen harjoittamalle politiikalle.

Ilmeisesti hallituspuolueet ovat kehua retostaneet itseään niin kovalla äänellä, että omat korvat ovat menneet tukkoon. Hallitushan on ottanut itselleen kaiken ansion yleismaailmallisen talouskasvun kehityksestä, ja pitää sen tuomia uusia työpaikkoja omien toimiensa tuloksena. Suomen Kiky-sopimus, työttömien määräaikaishaastattelut, aktiivimalli ja jättimäiset leikkaukset ovat siis saaneet koko maailman talouden nousuun.

Kunta-alan työntekijät suostuivat kiky-sopimuksella luopumaan kolmanneksesta lomarahojaan ja lisäämään työaikaansa. Kiky-sopimuksen hyväksymisen ehtona oli, että työttömyysturvaan ei tehdä enää yhtään leikkausta. Tämän hallitus lupasi pyhästi, mutta rikkoi lupauksensa säätämällä työttömyysturvan aktiivimallin, joka leikkaa puolelta työttömistä 4,6 prosenttia työttömyysturvasta.

Siinä sivussa hallitus on leikannut perusturvasta, ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, opintorahasta, lääkekorvauksista, varhaiskasvatuksesta, peruskouluista, ammatillisesta koulutuksesta, tutkimuksesta, korkeakouluista ja kulttuurilaitoksista.

Hallitus ajaa läpi itsenäisyyden ajan suurinta muutosta sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä aluehallintoon. Sote-uudistus tuo yksityiset palveluntuottajat samalle viivalle julkisen sektorin kanssa kilpailemaan asiakkaista palveluista, jotka veronmaksajat kustantavat. Maakuntahallinto tuo uuden hallintoportaan, ja sinne siirretään suunnilleen kaikki väliportaan hallinto tekemään sitä, mitä valtio määrää niillä rahoilla, jotka valtio antaa. Niiden rahojen kohdentamisesta tulevat päättämään vaaleilla valittavat maakuntapäättäjät, joiden vastuulla on koko järjestelmän toimivuus. Hallitus on etukäteen pessyt kätensä kaikesta täytäntöönpanosta.

Näitä toimia SDP:n johdolla arvostellut oppositio saa nyt tuntea vastahyökkäyksen, jonka keskusta on nimennyt vastavälikysymykseksi. Kuten sanottu, niin oppositio ei kuulemma ole esittänyt yhtään vaihtoehtoa hallituksen toimille.

On esittänyt koko ajan, mutta hallitus ei ole kuunnellut. Eiväthän hallituspuolueiden edustajat halua kuunnella edes asiantuntijoita, kuten sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkisen käytös osoittaa.

Hallitus on ihan jo kannatuslukujenkin perusteella ajautunut selkeästi altavastaajan asemaan. Sillä ei enää ole mitään millä puolustaa toimintaansa, joten se on päättänyt ruveta viimeisillä voimillaan epätoivoiseen vastahyökkäykseen. Se jääkin sitten tämän hallituksen viimeiseksi, ja sen se tietää itsekin. Vastavälikysymyksen esittäjille voi todeta, että puhuhan sinä, niin minä pitelen hevosta.

Hyvää tätä ja vielä parempaa ensi vappua kaikille.

balloon with poodle dog caniche shape flying in blue sky sunny day

 

 

 

 

Kommentit (33)
  1. Anne Pahtakari
    1.5.2018, 11:05

    Lehdistö on mukana tässä hullutuksessa.

    Tänään tiistaina 1.5. Iltalehti kertoo Lauri Ihalaisen tiukoista vapputerveisistä ”Toinen keskeinen asia on ihmisten työelämässä kokema turvallisuus, jota ei pitäisi enää lisää murentaa esimerkiksi hallituksen esittämillä kotkotuksilla”. Loppuun Ihalainen kehuu Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton yhteistä Tuottavuutta yhdessä -ohjelmaa, joka myös toteutetaan yhdessä. (http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804292200904438_pi.shtml)

    Samana päivänä IL:n pääkirjoitus haukkuu Ihalaisen maanrakoon ja syyttää häntä vastakkainasettelusta (http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/201804302200911983_pk.shtml)! Hän kehtaa sanoa hallituksen toimia kotkotuksiksi! Pääkirjoituksen mukaan hallitus on tehnyt kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista edistämällä työllisyyttä ties millä vippaskonsteilla. Siis pääkirjoitus syyttää Ihalaista vastakkainasettelusta! Olen aivan pöyristynyt! Minun mielestäni Ihalainen ei ainakaan ole se joka asettelee työntekijöitä ja työnantajia vastakkain, se vastakkainasettelija löytyy kyllä ihan muualta! Esimerkiksi hallituksesta, joka ei todellakaan ole tehnyt yhtään hyvää eikä kaunista ihmisten elämän parantamiseksi! Loppuun tämäkin kirjoitus kehuu jo Ihalaisen mainitsemaa yhteistä ohjelmaa juuri sen takia, että siinä tehdään yhdessä, ikään kuin antaaksen Ihalaiselle opetuksen, että näin tämä asia katsopas pitää hoitaa. Ihalainenhan mainitsi asiasta ensin!

    En tiedä mikä tyyppi tämän pääkirjoituksen rustannut Kreeta Karvala on, mutta ei hän kyllä ihan ajan tasalla ja looginen ole kirjoituksessaan. Ihmistä ei voi näin näpäyttää asialla, jonka hän on jo todennut hyväksi. Tiedoksi toimittajalle: ihmisten puolustaminen ei ole vastakkainasettelua, se on inhimillisyyttä.

  2. Mielenkiintoinen uutinen tämäkin.

    https://www.is.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000005663151.html

    Kun uutisen sanomuotoja analysoi niin siinä annetaan ymmärtää, että enemmistö suomalaisista kannattaisi jo itsensä piiskaamista eli irtisanomisuojansa heikentämistä. Lisäksi sanamuodot on taitavasti aseteltu niin että juttun aihe linkittyy velvollisuuksien laiminlyöntiin, luvattomaan poissaoloihin tai epäasialliseen käyttäytymiseen. Tällä pyritään epäsuorasti luomaan kuvaa, että kaikki ketkä vastustavat irtisanomisuojan heikentämistä ovat ikään kuin luvattomasti poissaolevien ja huonosti käyttäytyvien töitään laiminlyövien asialla. Vaikka he todellisuudessa olisivat ihan tavallisten perheen isien ja äitien asialla, jotka pelkäävät työpaikkansa puolesta.

    Olisi mielenkiintoista tietää miten tämä tutkimus on tehty, koska jo uutisen sanamuodot antavat ymmärtää, että kysymyksen asettelu on ollut tyyliä työpaikallasi on juoppo ja rikollinen työntekijä saako hänet irtisanoa entistä helpommin tyylisesti. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää onko haastateltujen joukko rajattu siten, että saadaan haluttu tulos tutkimuksesta? (vai onko mitään tutkimusta koskaan edes tehty lehdethän suomessa alkavat olla Sipilän hallituksen ja EK todellisuustunnelin luojia ja mielipiteen muokkaajia jo siinä määrin, että tästäkään ei enää voi olla varma)

    Huvittavaa jutussa on se, että töitään laiminlyövien ja luvattomasti poissaolevien irtisanominen on mahdollista jo nyt eikä siihen tarvita mitään kiristyksiä, joten tässäkin kohtaa juttu on vähintään huonoa journalismia. Oma lukunsa on sitten se, että luvattomankin poissaolon taustalla voi olla vaikka minkälaisia ihmiskohtaloita ja tragedioita, mutta niitä taustoja ei halutakkaan ymmärtää. Sen ymmärrän, että ei yritykset voi ottaa täyttä vastuuta ihmisten elämästä ja kohtaloista, mutta kaiken vastuun sysääminen muualle on sekin väärin, koska yritysten toiminta jo itsessään aiheuttaa haittaa luonnolle, ympäristölle monessa eri muodossa. Myös ne ihmiset joutuvat kärsimään yritystoiminnan ja varakkaiden elämäntyylin aiheuttamat saateet ja ongelmat, jotka eivät itse kuluta kuin minimaalisesti. Lisäksi yritykset käyttävät hyväksi yhteiskunnan julkisilla varoilla rakentamaa infrastruktuuria jos yrityksillä ei ole mitään vastuuta ihmisistä eikä yhteiskunnasta niin miksi infraa sitten pitäisi edes rakentaa yrityksiä varten tai antaa heidän käyttöönsä?

Kommentointi suljettu.