Keppi ja sananvapaus

Julkinen keskustelu heijastaa aina koko yhteiskunnan tilaa, ja nykyisin vallitseva trendi on kepin antaminen. Kun sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen eilen taas kerran ilmoitti aktiivimallin leikkurin olevan jo menossa romukoppaan, niin samaan uutiseen piti mahtua Suomen Yrittäjien pääekonomistin vaatimus kepin antamisesta työttömille. Mitään perusteluja hänellä ei vieläkään ole, vaan asia nyt vain on niin, että työttömät tarvitsevat keppiä.

Kuten eilen kerroin, niin myös opiskelijat, nuo laiskat syöttöporsaat, tarvitsevat ainakin sanallista keppiä. Kun toimittajat sitä tarjoavat, niin kansakunnan eliitti rientää sosiaalisessa mediassa kiittelemään toimittajia nerokkaista teksteistä. Jos joku erehtyy kritisoimaan toimittajia ja sanomaan tekstejä harvinaisen huonoiksi, niin sanoja vastustaa sananvapautta, maalittaa ja on ammattimainen mielensäpahoittaja. On se kumma, kun mitään ei enää saa sanoa ilman että joku ammattiloukkaantuja närkästyy. Sellainen touhu johtaa ennen pitkää lehtitilausten perumiseen ja se taas johtaa yliopistojen rahoituksen leikkaamiseen tutkijoiden mielipiteen takia.

Tämä logiikka ei minulle aukene. Sen mukaan jos joku kulkee huonoa tuotetta myyvän kaupan ohi ostamatta sitä tuotetta, niin hänen sanotaan vastustavan markkinataloutta. Minun mielestäni juuri se on sitä vapaata kilpailua, joka pätee myös lehtiin. Jos lehti julkaisee huonoja juttuja, niin kuluttajalla on oikeus jättää lehti tilaamatta ilman että se horjuttaa muiden kuin lehden ja sen toimittajien taloutta. Ei sillä ole mitään tekemistä yliopiston rahoituksen kanssa, jota on ahkerasti leikattu jo nyt, ja jatkuvasti kuulee lisää vaatimuksia “turhien” tieteenalojen rahoituksen leikkaamisesta.

Mutta vähät logiikasta, sillä nyt ei ole kyse sananvapaudesta. Kyse on siitä, että yhteiskunnan eliitiksi itsensä katsovat pitävät ehdottomana oikeutenaan antaa keppiä kaikille alempana oleville. Syytä siihen ei tarvita, vaan tärkeintä on näyttää kenellä on valta. Tämän oikeuden kritisoiminen katsotaan oikeuksiin puuttumiseksi ja sananvapauden rajoittamiseksi.

Kun eliitti katsoo oikeudekseen antaa keppiä perusturvansa perään kyseleville kansalaisille, niin hyvinvointiyhteiskunta alkaa olla kriisissä. Tätä eliitti ei sokeudessaan huomaa, sillä se on viime vuosina tottunut siihen, että alaspäin saa lyödä ihan vapaasti. Ylöspäin he eivät ole koskaan uskaltaneetkaan lyödä, tai heillä ei ole ollut siihen tarvetta.

Heidän kannattaisi miettiä sitä mahdollisuutta, että se lyöty jonain päivänä ottaa kepistä kiinni ja lyö takaisin.