Perusoikeudet, yksilönvapaus ja oikeusvaltio
Kun ensimmäiseksi aamulla saa lukea Suomen perustuslaissa oleviin perusoikeuksiin sisältyvästä sosialistisesta ajattelutavasta ja oikeusvaltion olevan pelkkä poliittinen määrittelykysymys, niin päivä ei ala hyvin. Filosofi määrittelee perusoikeudet yksilönvapauden vastakohdaksi ja suurlähettiläs selittää oman maansa oikeusvaltion rappiotilan olevan makuasia. Nämä näkemykset kuvastavat hyvin nykyistä tapaa verhota omat mielipiteet ja oma toiminta juridisen keskustelun kaapuun, jolloin perusoikeudet, yksilönvapaus ja oikeusvaltion käsite määritellään vain omaa etua ajatellen.
Se on kaukana juridisesta keskustelusta. Jari Ehrnroothilla on tapana nähdä sosialismia kaikkialla estämässä yksilönvapautta. Hänen mielestään jokaisen yksilön perustarpeiden takaaminen yhdenvertaisuuden periaatteen mukaisesti rajoittaa yksilönvapautta. Vapaiden kansalaisten tasavallassa jokaisen yksilön on oltava itsenäinen ja vapaa, eikä kenelläkään ole valtaa tai etuoikeuksia toisten yli.
Niinpä niin. Tämä on kuin suoraan säätyläisyhteiskunnasta, jossa rikkaat ja etuoikeutetut olivat vapaita tekemään mitä haluavat ja köyhät olivat vapaita tekemään täsmälleen niin kuin nämä rikkaat ja etuoikeutetut käskivät. Suutari pysyi lestissään ja sittipörriäinen paskakikkareen alla. Hyväosainen ei vieläkään halua osallistua veroja maksamalla köyhien elättämiseen, koska se rajoittaa hänen vapauttaan nauttia omista etuoikeuksista. Tämä lähtökohta voidaan kuorruttaa omien halujen mukaisesti vaikkapa viittaamalla valtion velkaantumiseen, mutta taustalla piilee puhdas omahyväinen piittamattomuus.
Unkarin suurlähettiläs puolestaan valkopesee oman maansa toimintaa väittämällä oikeusvaltion olevan määrittekykysymys. Ei se ole, vaan se on jo määritelty. Oikeusvaltion käsitteen ydintä ovat myös kansalaisten perusoikeudet, yhdenvertainen kohteleminen lain edessä sekä loukkaamaton ihmisarvo.
Järjestäytyneessä yhteiskunnassa sen ylimpien toimielinten valtasuhteet ja pelisäännöt löytyvät laista, lakikirjasta. Oikeusvaltiossa myös kansalaisten tärkeimmät oikeudet ja velvollisuudet on kirjoitettu lakiin. Ja sitten kun näitä lakeja pitää tulkita, tarvitaan riippumattomia tuomioistuimia ja tuomareita. Ilman riippumatonta ja poliittisesta painostuksesta vapaata oikeuslaitosta yhteiskunta on tuuliajolla.
Moderni yhteiskunta edellyttää jatkuvuutta, oikeusvarmuutta. Jos ei ole itsenäisiä tuomioistuimia vaan kaikki on pelkän päivänpoliittisen liikehdinnän varassa, yhteiskunnasta tulee epävakaa. Se ei ole hyvä asia sen enempää liike-elämälle kuin kansalaisillekaan, sanoo Suomen EU-tuomari Allan Rosas.
Tätä sietäisi myös Ehrnroothin ajatella. Hänen kaipaamansa vapaus on varakkaan ja etuoikeutetun vapautta nauttia eduistaan, mutta se ei voi koskaan tapahtua ilman alempana olevien oikeuksien polkemista. Jostainhan se varallisuus on tullut, mutta ei koskaan pelkän oman työn ja erinomaisuuden tuloksena saavutettuna. Ihminen on sosiaalinen olento ja elämä on vuorovaikutusta.
Jos Ehrnroothin silmätikukseen ottamat yhteiskunnan tuet poistetaan tai niitä leikataan rajusti, niin yhteiskunnasta tulee epävakaa. Köyhät ovat siitä ikäviä, että he eivät enää nykyisin tyydy osaansa nöyrinä taivaspaikkaa odotellen, vaan vaativat oikeutta elää ja olla olemassa. Jos sitä oikeutta rajoitetaan, niin tuloksena on kapina. Ilman sitäkin epävakaa yhteiskunta on huono juttu sekä oman maan että erityisesti kansainvälisen bisneksen kannalta.
Juuri yhteiskunnan ja yksilön vapauden takia meillä tarvitaan perusoikeuksia ja niiden totetumisen vaikka sillä pakotetulla yhteisvastuun periaatteella takaava oikeusvaltio. Jotkut ahneet ja itsekkäät eivät kerta kaikkiaan sopeudu yhteiskunnan pelisääntöihin muuten kuin pakottamalla yhtään sen paremmin kuin taparikollisetkaan, joita varten oikeusvaltiolla on myös omat sääntönsä.
Jos perusoikeudet ovat yksilönvapautta rajoittavaa sosialismia ja oikeusvaltio poliittinen määrittelykysymys, niin silloin ei puhuta oikeusvaltiosta, vaan sääty-yhteiskunnasta tai diktatuurista.
Arvelinkin (ja toivoin), että kirjoitat Jari Ehrnroothin kolumnista. Minulle kirkastui vihdoin, että (ääri)oikeisto valmistautuu jo seuraaviin eduskuntavaaleihin. Puheet ovat kovia jo nyt ja kuinka paljon ne ehtivätkään koventua neljän vuoden aikana.
Ehrnroothin ilmaus “ihmisoikeusidealismi” varmaan tuntui mukavalta muiskaukselta Persujen persuksissa. “Ihmisoikeusidealismi”. Mitä se edes tarkoittaa? Että ihmisoikeudet ovat joutavaa höpinää, utopiaa? Idealismia, joka kyllä karisee kunhan ihminen kasvaa aikuiseksi? Ehrnrooth hokee tasa-arvoa, että jokainen on “itsenäinen ja vapaa”, mutta kuittaamalla ihmisoikeudet idealismiksi tunnustaa, että ei kuitenkaan ole.
Persut, Kokoomus, Keskusta ja Kristilliset haluavat muodostaa seuraavan hallituksen. Kaikki keinot ovat sallittuja. Pahaa pelkään, että suuret ikäluokat tekevät meille vielä viimeisen karhunpalveluksen ja äänestävät tuon (ääri)oikeistosakin valtaan. Harkitkaa silloin TARKKAAN ketä äänestätte. Etenkin naiset, sillä tuolla sakilla on teille tarjolla vain yksi paikka, eikä se ole päättäjien pöydässä.
Tuli kyllä naisena huomattua mitä mieltä Ehrnrooth naisista on: “Uuden uhkan tasavaltaiselle liberaalille perustuslaille muodostaa vihreän komentotalouden akanvirta.” Että sillä tavalla. Vai pitäisikö oikeastaan olla hieman pollea kun saa moisen miehen itseänsä pelkäämään 😉
Akanvirta ei kylläkään viittaa naiseen, vaikka sana saattaa etymologisesti sieltä johtuakin – se tuntuu jopa todennäköiseltä.
Taitaapa tarkoittaa, peitetysti, kierosti!
Ei suoraan, mutta mihin muuhunkaan se voisi tässä kohtaa viitata, kun niin moni oppositioon jäänyt on ollut irvailemassa Vihreiden “naisistumisesta” , mikä tietenkin tarkoittaa joillekin tason laskua niin älyllisesti kuin osaamistasolla. Puhumattakaan ministerivalinnoista ko. puolueesta. Nuoria naisia on jostain syystä niin herkullista mollata. Välillä tuntuu siltä, ettei asenteissa ole tapahtunut mitään kehitystä siitä kun naiset saivat äänioikeuden.
Kyllä olet taas hyvin kirjoittanut!
Pystyykö kukaan taikomaan rahaa tyhjästä, ilman kenenkään muun panosta siihen?
Ollako maksamatta veroja ja peloissaan rakentaa sen sijaan muureja turvakseen, maksaa vartijoille, maksaa poliisille, maksa virkamiehille asioidensa hoitamisesta? Vai maksaako veroja ja elää ilman alituista pelkoa suhteellisen luotettavassa yhteiskunnassa?
Ehrnroothit ovat ajatelleet asian siten, että he ottavat valtion paikan. Tässä kuviossa “valtio” on yksityinen bisnes, ja kansa maksaa elämästään veroa tai korkoa näille äärnruuteille työllä tai rahalla. Kaikki on äärnruuttien omistamaa.
Rent seeking, kansa vuokralla kansainvälisillä sijoittajilla. Finanssipankkitoiminta ja -talous on tätä jo nyt kaikkialla maailmassa. Raha synnytetään velkana pankeissa. Pitkässä jonossa välikäsiä kansalainen on se viimeinen. Joka välikädessä rahan hinta nousee tai sen ostovoima laskee.
Periaatteessa läänitykset toimivat samalla tavalla keskiajalla feodalismissa. Maailmanpankki on keisari, ja paikalliset rikkaat linnanherroja tai vasallikuninkaita. Kansa on turpeessa maaorjina.
Ehnrooth on kuin jokin muinaisjäänne joka on kuitenkin elossa eräänlaisena anarkokapitalismin, individualistisen anarkismin, plutokratian ja fasismin sekasotkun lähettiläänä luomassa uutta sääty-yhteiskuntaa. Hän ei puhu kansan enemmistön yksilönvapauden puolesta vaan sitä vastaan, tietoisena että hänen ajatustensa sekasotku ajaa “äärnruutien” etua.
Ja kun osa kansasta elää jo nyt vaihtoehtoisessa todellisuudessa, niin ei tarvitse kuin sekottaa heidän ajatuksiaan hiukan lisää varmistaakseen että “äärnruutit” saavat rakentaa uutta säätyläisyhteiskuntaa hyödyllisten idioottien häiritsemättä ja jopa heidän tuellaan.