Avoimesti fasisti

-Olen etnonationalisti, traditionalisti ja fasisti.

Näin julisti Perussuomalaiset Nuoret ry:n toinen varapuheenjohtaja Toni Jalonen eilen Tallinnassa pidetyssä Etnofutur IV -konferenssissa. Tämän julistuksen voitte katsoa vaikka täältä.

Meidän suurimman oppositiopuolueemme nuorisojärjestön varapuheenjohtaja julistautui avoimesti fasistiksi, ja selitykset alkoivat heti. Jalonen kuulemma edusti tilaisuudessa vain itseään, eikä puolueella tai sen nuorisojärjestöllä ollut mitään tekemistä tapahtuman kanssa. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä ohjelman mukaan Jalonen edusti itsensä lisäksi myös Suomen Sisua ja Perussuomalaisia.

Lisäksi hän tapasi järjestönsä edustajana Viron valtiojohtoa.

Tässä ei ole mitään selittelemistä. Suurin oppositiopuolueemme ei ilmeisesti näe mitään ongelmaa siinä, että sen nuorisojärjestön varapuheenjohtaja ilmoittaa kansainvälisessä tilaisuudessa olevansa fasisti. Jussi Halla-aho on aiemmin sanonut haluavansa nuorisojärjestön omaan kontrolliinsa, mutta ilmeisesti se ei ole onnistunut. En nimittäin halua ajatella sellaista mahdollisuutta, että se on onnistunut ja että nuorisojärjestön johdon linjalla on puoluejohdon hyväksyntä.

PS-nuorilla on ollut kyseenalaisia linjauksia ennenkin. Etnonationalismilla on järjestössä vankka jalansija, ja siellä määritellään etnistä suomalaisuutta geeniperimän avulla. Viime keväänä PS-nuorten valtionavustus peruttiin järjestössä ilmenneen avoimen rasismin takia. Silloin Halla-aho sanoi joidenkin olevan väärässä puolueessa. Niin näkyvät olevan yhä vieläkin.

Koska puolue ei saa nuorisojärjestöään kuriin, niin ilmeisesti valtiovallan on se tehtävä samalla tavalla kuin viime keväänä.

Nuorisojärjestöjen avustuksista säädetään nuorisolaissa, ja lain tavoitteista säädetään sen 2 §:ssä. Tavoitteena on mm. edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia, kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa sekä edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista.

Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisvastuu, kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys, kestävä kehitys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen ja monialainen yhteistyö.

Lain 17 §:n mukaan valtionapukelpoiseksi voidaan hyväksyä sellainen nuorisoalan järjestö, joka toteuttaa 2 §:ssä säädettyjä tavoitteita ja lähtökohtia. Jos lakia ei noudateta, niin valtionapukelpoisuus voidaan peruuttaa.

On vaikea kuvitella, että etnonationalismia ja fasismia kannattavan henkilön johtoonsa valinnut järjestö täyttää nuorisolain edellytykset ainakaan yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja kulttuurien moninaisuuden osalta.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta laki
Kommentit (51)
  1. Kyllähän tuo sininen solmio mustan kauluspaidan kanssa on myös selkeä viesti fasismista, Suomi-perinteinen asu, joka vahvasti nyökkää Italian fasististen “Blackshirtien” suuntaan. Myös Jussi Niinistö käytti usein.

  2. Kukahan toimittaja mahtaa olla se joka kysyy, Kokoomuksen niiltä vaikuttajilta jotka hyväksyvät yhteistyön Perussuomalaisten kanssa, “miltä nyt tuntuu, oletko vielä samaa mieltä yhteistyöstä?”
    Timo Haapala?

Kommentointi suljettu.