Tietoa vai mielipiteitä?

Sosiaalisessa mediassa sattui silmiin juttu, jossa neuvottiin heittämään viltti sohvalle oikeaoppisen rennosti. Ensin luulin sitä pilaksi, mutta ilmeisesti se ei sitä ollut. Jutussa kerrotaan, että oikean vaikutelman saamiseksi saatetaan tarvita tuntikausien yrittäminen.

Niin varmaan tarvitaan myös hallituksen arvostelemiseen mediassa. Toimittaja ei voi sanoa suoraan, että kelvoton hallitus tekee kelvottomia päätöksiä, vaan asiat pitää pohjustaa kunnolla. Hallituksen koronatoimien arvostelussa olen huomannut toistuvan kaavan.

Ensin ei olla millään ymmärtävinään hallituksen tiedotustilaisuuksien sisältöä, vaan toimittajat kyselevät sekä toisiltaan että hallitukselta asioita, jotka hallitus juuri kertoi. Lisäksi tivataan sellaisia yksityiskohtia, joista saa tietoa muualta tai joista tietoa ei voi olla kenelläkään. Voidaan kysyä hallitukselta vaikkapa tehohoidossa olevien tarkkaa määrää tai juuri tämän hetken kuolleisuuslukuja. Erityisen tärkeää on kysyä yhä uudelleen kasvomaskien riittävyydestä, laadusta ja käyttöpakosta, joka joko pitää tulla tai sitten ei pidä, ihan kysyjästä riippuen. Ehdottomasti on kysyttävä hallituksen koronastrategian tarkasta sisällöstä, vaikka se juuri kerrottiin. Pitää tentata myös, milloin rajoituksia puretaan, jotta talous pääsee elpymään.

Tältä pohjalta voi kirjoittaa jutun, jonka mukaan tiedotustilaisuus oli epäselvä, eikä kysymyksiin tullut selkeitä vastauksia. Hallitukselta puuttuu strategia, ja taudin annetaan toimittajan näkemyksestä riippuen joko levitä laumasuojaa tavoitellen vapaasti, tai sitten liian tiukoilla rajoituksilla tuhotaan talous.

Tällä pärjätään ensi alkuun, ja syvällisempi analyysi tehdään myöhemmin ajan kanssa. Tärkeintä on, että hallitus joka tapauksessa tekee kaiken ihan väärin, ei ole osannut varautua mihinkään ja on kaikin puolin osaamaton. Jos rajoitukset toimivat, niin ainakin ne tuhoavat talouden. Kohdalleen ei saa mennä koskaan.

Parhaassa asemassa ovat Ylen ajankohtaisohjelmien toimittajat, jotka ilta illan jälkeen saavat järjestää kansantuomioistuimen kokoontumisen. Siinä he itse toimivat syyttäjinä, kuulevat itse valitsemiaan todistajia ja lopuksi julistavat tuomion, jonka ovat päättäneet jo etukäteen. Oikeudenkäynnissä saattaa olla syytettynä joku poliitikko tai vaikkapa STM:n virkamies, joka yritetään saada puhumaan syyttäjän haluamalla tavalla. Jos se ei onnistu, niin hänen vastaväitteitään ei olla kuulevinaan, vaan jatketaan halutulla linjalla. Ei sovi, että etukäteen päätettyä käsikirjoitusta ruvettaisiin muuttamaan kesken käsittelyn.

Anteeksi nyt vain, mutta tältä uutisointi ja ajankohtaisohjelmat ovat näyttäneet jo pitemmän aikaa. Olen aina kuvitellut, että toimittajan tehtävä on kertoa faktoja, selvittää eri näkemyksiä ja tehdä yhteenveto. Nykyisin monet toimittajat haluavat olla enemmän aktiivisia mielipiteiden muokkaajia kuin puolueettomia raportoijia. Meilläkin on yleistynyt amerikkalaistyyppinen sankarijournalismi, jossa pääosassa on tähtitoimittaja omine mielipiteineen. Hänellä on hallussaan Totuus, jonka hän todistaa oikeaksi vaikka väkisin.

Saatan olla vain vanhanaikainen, mutta minun mielestäni uutisten ja ajankohtaisohjelmien tarkoitus on antaa tietoa. Nykyisin ne toimivat mielipiteiden muokkaajina. Kyllä toimittajat voivat myös kritisoida hallituksen strategiaa ja toimia, mutta sen ei pitäisi olla pääasia. Kannattaisi ensin kertoa ihan vain ne tosiasiat, ja vasta sen jälkeen ruveta spekuloimaan. Olen kyllästynyt uutisointiin, jonka ainoa tarkoitus näyttää olevan hallituksen arvostelu ja kansalaisten mielien hämmentäminen. Haluan tietoa, en valmiita mielipiteitä.