Siedätyshoitoa

Ei ehkä kannattaisi palata enää eduskunnan päätökseen olla purkamatta kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) syytesuojaa, mutta teen sen kuitenkin ihan vain muistilapuksi tulevaa varten. Oikeastaan sanoin jo sanottavani lauantaina, mutta saamani palaute vaatii muutaman kommentin.

Minulle sanottiin monella suulla, että nyt ei sitten näköjään se usein korostamani perustuslaki kelpaakaan. Kyllä se kelpaa, sillä eduskunnan päätös oli perustuslain mukainen. Niin olisi ollut myös syytesuojan purkaminen, mutta siihen ei saatu tarvittavaa määräenemmistöä. Se johtui siitä, että eduskunta teki rikoslain soveltamisesta poliittisen kysymyksen ja rupesi tuomariksi omassa asiassaan.

Mutta kysehän oli sananvapaudesta, sanottiin. Niin sanoo myös kansanedustaja Päivi Räsänen (kd), ja ymmärrän kyllä myös hänen näkökantansa. Tosin ymmärtäisin sen vielä paremmin, jos Räsäsellä ei olisi asiassa omiakin intressejä.

Kysehän on kansanedustajien puheoikeudesta ja syytesuojasta yleisemmin, ei suinkaan Mäenpään tapauksesta, sanottiin. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä nyt äänestettiin nimenomaan Mäenpään syytesuojasta. Jos kyseessä olisi ollut perustuslain muuttaminen, niin silloin olisi äänestetty kansanedustajan yleisestä puheoikeudesta ja syytesuojasta.

Varsinkin perussuomalaiset ovat syyttäneet ihan suorin sanoin valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista syyttömyysolettaman unohtamisesta ja politikoinnista. Professorit Jukka Kekkonen ja Matti Tolvanen kumoavat väitteet syyttömyysolettaman unohtamisesta, joten halukkaat voivat jatkaa juridista väittelyä heidän kanssaan. Valtakunnansyyttäjää politikoinnista epäileville sanon vain, että teidän mielestänne siis ylimmän syyttäjäviranomaisen politikointi asialla korjattiin sillä, että ratkaisun teki täysin epäpoliittinen eduskunta puhtaasti juridisin perustein.

Tämä oli tietenkin piruilua, mutta sitähän te oikeasti tarkoitatte, vaikka ette huomaakaan tarkoittavanne. Jos tarkemmin ajattelette, niin ette usko siihen itsekään. Eduskunta teki asiassa päätöksen, joka kyllä on perustuslain kirjaimen mukainen ja näyttää kovasti sananvapauden ja kansanedustajan puheoikeuden puolustamiselta, mutta on oikeasti juridisella yksittäistapauksella politikointia.

Mutta Mäenpään tapaus on käsitelty loppuun. Kiinnostavaa on, mitä se poikii tulevaisuudessa. Luvassa lienee entistä kovempia puheita, joilla testataan kansanedustajan puheoikeuden rajoja. Tätä jo lupasi kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps), joka jo aiemmin on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Puhemiehen nuija tulee paukkumaan, kun Mäenpään tapauksessa korostettua eduskunnan sisäistä käytöstapojen valvontaakin testataan.

Jatkossa  kansanedustajat voivat puhua luottaen siihen, että aina löytyy tarvittava vähemmistö estämään rälssisäätyyn kuuluvan asettamisen syytteeseen. Tämä rohkaisee myös kansalaisia koventamaan puheitaan, mutta heillä ei ole parlamentaarisen immuniteetin suojaa.

Tapauksella on kuitenkin sellainen välillinen vaikutus, että rikoksen tunnusmerkistön täyttävien puheiden määrä lisääntyy yleisesti. Niistä oikeuteen joutuminen on jo nyt arpapeliä, ja jatkossa se on sitä vielä enemmän. Yleinen ilmapiiri muuttuu entistä enemmän sietäväksi.  Näin on tapahtunut jo vuosien ajan, sillä vielä kymmenkunta vuotta sitten tällaisesta asiasta ei tarvinnut edes keskustella. Siedätyshoito on tehonnut ikävän hyvin.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (72)
  1. Entinen työtön
    29.6.2020, 11:56

    Markku Jokisipilä on sitä mieltä, että tapaus Mäenpää suitsii kansanedustajien suita liikaa ja demokratia on vaarassa. Hänen mukaansa ei siis olisi pitänyt edes pyytää eduskunnalta syyttämislupaa demokratian vaarantumisen takia. Joskus pidin miestä ihan asiallisena, mutta nyttemmin hän tuntuu olevan enemmän oikean laidan politikko kuin tutkija. Johanna Vuorerma piti itsestään selvänä, että puheet eduskunnassa kovenevat. Eikä hän ole näkemyksensä kanssa yksin. Perussuomalaisten huonoon käytökseen voi aina luottaa.

    Sen sijaan en usko siihen, että kovat puheet alkavat nostaa perussuomalaisten hiipuvaa kannatusta. Kyllätymispiste on jo tullut. Väki voi vaihtua toki iällä tulla, että uusia tukijoita tulee, mutta vanhoista tukijoista näyttäisi isompi osa putoavan pois. Tämä on sitten yhtä validi tutkimustulos kuin Jokisipilän.

    1. Jani-Petteri S
      29.6.2020, 20:52

      Markku Jokisipilä on järjen ääni niin tässä, kun sananvapaus asioissa yleensä. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan tässäkin asiassa.

      Kuin myös siinä, että vihervasemmiston vihapuhe leimakirves viuhuu turhan usein ja tällä yritetään suitsia kriittistä keskustelua esimerkiksi maahanmuutosta ja siihen liittyvästä uskonnosta. Näitä kun ei Jokisipilän mukaan voi kritisoida ilman, että leimataan vaikkapa rasistiksi. Myös loukkaantumiskulttuurin hän katsoo saman porukan aikasnsaannoksiksi. Jokisipilän mukaan kärkäskin arvostelu tulee voida sanoa vsikka siitä joku loukkaantuisi.

      Ja näinhän se on. Sananvapaus on juuri sitä varten, että voi sanoa ikäviäkin asioita. Jos pelkkää kivapuhetta puhuttaisiin, niin mitä koko sananvapaudella edes tekisi?

      Jos tähän Mäenpää tapsukseen palataan, niin Saku voinee kertoa missä kohtaa puhettaan Mäenpää mainitsi jonkun tietyn kansanryhmän? Kysyn ihan mielenkiinnosta, koska olen siinä käaityksessä, että kiihottamisrikoksessa tulee yksiselitteisesti mainita se ryhmä,jota vastaan rikos tapahtunut.

      1. sakutimonen
        29.6.2020, 21:12

        Valtakunnansyyttäjä voinee vastata kysymykseesi, minä en tunne Mäenpään puhetta sana sanalta.Sinänsä kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei välttämättä vaadi jonkun tietyn etnisen ryhmän mainitsemista, vaan maahanmuuttajat tai turvapaikanhakijat voidaan katsoa lain tarkoittamaksi kansanryhmäksi.

      2. Mäenpää viittasi ihmisiin puhuessaan ”haitallisista vieraslajeista”, joilla tarkoitetaan: ”lajeja, jotka vaikuttavat negatiivisesti alkuperäiseen ekosysteemiin tai ihmisen talouteen” (Wikipedia).

        Mäenpään mielestä jotkut nimeltä mainitsemattomat ihmisryhmät ovat siis näitä vieraslajeja. Tämä ei jäänyt kenellekään epäselväksi. Sen sijaan monille perussuomalaisille kansanedustajille on edelleenkin epäselvää mikä on kansanedustajan tehtävä ja mikä on istuntosalissa käytävien keskustelujen tarkoitus. Eduskunta on yhä joillekin pienen keskiolutbaarin aamuöinen pihamaa, jossa mies huutaa vihaisena ympärijuovuksissa tai jonkunlainen viihdeohjelma, jossa menestyäkseen pitää esiintyä mahdollisimman lapsellisesti saadakseen somehuomiota.

        Puhemiehistön harteilla on kurinpito eduskunnassa ja heillä on keinoja joita voidaan käyttää vihapuheen suitsemiseen. Eduskunnan ulkopuolella syytesuojaa kansanedustajalla ei ole, ja rangaistukset voivat olla jopa tiukempia kun kyse on kansanedustajasta. Tynkkysellä on jo kaksi tuomiota takana, kolmas tuomio samasta asiasta on jo kovempi, kun toistetaan rikosta eikä oteta opiksi.

      3. Kaija Laine
        30.6.2020, 01:47

        Miksi kriittistä keskustelua maahanmuutosta ja islamista ei voi käydä asiallista termistöä käyttäen ja hyviä tapoja noudattaen? En ole kansanedustaja eikä puheillani somessa tai sen ulkopuolella ole juurikaan painoarvoa mutta yli puoli vuosisataa olen pystynyt keskustelemaan ja väittelemään eri mieltä olevien kanssa asiallista kieltä käyttäen. Myönnän, olen joskus ehkä turhautunut ja hetkeksi unohtanut hyvät tavat. No, sillä olen vain tuominnut itseni keskustelun häviäjäksi. Sananvapauttani en kotoa opittujen käytöstapojen koe vähentäneen. Vihapuhe somessa, jota olen välillä vastaani saanut, raiskaustoivomukset ja vahva epäilys siitä että nimeni löytyy joltain epämääräiseltä nimilistalta on kyllä vähentänyt sananvapauttani. Vähää vapaa-aikaansa ei halua kuluttaa lukemalla väkivaltafantasiaa johon itselle on varattu uhrin rooli ja perheellisenä ihmisenä en vain enää muutamaan vuoteen ole uskaltanut sanoa kaikilla foorumilla sitä mitä olen halunnut.

        1. Näinhän se menee että netin kovaäänisimmät valtaavat tilan ja vaientavat ne järjen äänet, siksi kommentti palstoilta saat lukea juuri sitä mitä siellä on koska tavan ihminen ei edes halua sotkeentua. Elä kuitenkaan huoli! Perus kommentointi ei edusta enemmistön rauhan ajattelijoiden mielipidettä! Vaikka tästä yleisestä sananvapauden rappiosta kylläkin kannattaa olla huolissaan 🙁 terveisin nuorempi kansalainen

        2. Olen samaa mieltä Kaijan kanssa. Se keskustelun lyttyyn lyöminen rajuilla ja tylyillä sanavalinnoilla tarkoittaa mielestäni sitä, ettei aiheesta enää saa keskustella ollenkaan. Tätä lyttäämistä harrastetaan oman tietämättömyytensä peittämiseksi.

          Onhan niin, että asiallinen keskustelu vaatii ajatustyötä, joka näyttää hektisellä ajallamme olevan aikaa vaativaa, vaatii hyvät pohjatiedot ja ennen kaikkea ON KOVAA TYÖTÄ!

          Minua surettaa ja hävettää, että osa kansasta on tällaisen matalamielisen ”keskustelukulttuurin” puolella.

      4. ”Sananvapaus on juuri sitä varten, että voi sanoa ikäviäkin asioita”

        Vaimollekin voi hyvän huomenen sijaan sanoa, että takapuolesi on levinnyt, rintasi roikkuvat, tukkasi hapsottaa ja turhaan meikkaat kun ei se tuohon naamaan enää auta. Sitten voi tuntea olevansa suorastaan sananvapauden airut ja suuri väärinymmärretty todenpuhuja.

        Rikokset on sit kumminkin vähän vakavampi asia kuin moukkamainen käytös.
        Kansanryhmää vastaan kiihottaminen… mitäs se ny muka on?
        Asia saa mittasuhteet siten jos miettii, että kaikki maailman sodat ovat alkaneet ajatuksesta
        ”Noi” on huonompia kuin ”me”. Semmoisen lietsonta on bensan kaatamista liekkeihin. Ihan vaan kännissä ja läpällä varovasti kaadoin joten eihän se minun vikani voi olla jos tuli karkasi. Muut kaatoi ihavvarmana enemmän.

      5. Kaisa Jyräs
        2.7.2020, 12:02

        Näitä ihmisiä tapaa.
        ” Minä olen suoraluontoinen ihminen, minä sanon suoraan”.
        Mutta sanoppa näille ”suoraluontoisille ihmisille suoraan, vailka kuinka asiallisesti ja asiasta, miten verisesti he loukkaantuvatkaan.
        Politiikka on yksi ammatti, jos he sanovat suoraan, miksi ei samaa oikeutta suota papeille, lääkäreille, linja-autokuskeille?
        Tässä yhtenä päivänä linja-autoon tuli nainen, joka jostain syystä päätti purkaa huonon tuulensa kuskiin: ” Mene sinne mistä olet tullutkin!” Jos kuski olisi vastannut em. ”Lähdenkö heti, vai halustko sitä ennen kyydin jonekin?” Arvatkaa olisiko lähtenyt valitus kuskin epäystävällisestä käytöksestä?
        Täällä netissä on sama ilmiö. Jotkut latelevat ilkeyksiään, vastaappa heille, he sitten osaavat uhriutua.

  2. Päivi Terävä
    29.6.2020, 12:08

    Onhan tässä mielenkiintoista jatkossa sekin, että jos edustat ryhmää, jolla on vähintään 34 edustajaa, löytyy tueksesi määrävähemmistö ja saat sanoa ”mitä tahansa”. Jos taas olet vaikkapa 15 edustajan ryhmästä, voit täsmälleen samoista puheista menettää syytesuojasi. Edustajan sananvapauskin siis on suhteellista.

    1. Heli Heikkinen
      29.6.2020, 13:07

      Juuri tätä muistutin mm. Lasse Lehtiselle Rauli Virtasen fb-postauksen alla. Ei vastannut.

      1. Kimmo Paaso
        29.6.2020, 17:37

        Yllätyitkö kun ei vastannut?

        Minä en olisi.

Kommentointi suljettu.