Käytöstavat takaisin

Muutaman päivän ajan ainakin somessa on puhuttu kansanedustaja Mauri Peltokankaan (ps) törkeästä kielenkäytöstä, ja mediakin on kiinnittänyt huomiota asiaan yleisellä tasolla. Tosiasia on, että valitettavasti juuri perussuomalaisten kansanedustajat tuottavat sosiaaliseen mediaan epäasiallista puhetta enemmän kuin koko muu eduskunta tuottaa sinne yleensä yhtään mitään. Tuomo Kondie laski Twitterissä, että yhden kesäsunnuntain aikana perussuomalaiset tuottivat Twitteriin 70 twiittiä, joista 61 oli asiattomia. Koko muu eduskunta tuotti yhteensä 84 tviittiä, joista yksi oli asiaton.

Silti asiaa hyssytellään. Jopa paheksuvissa kolumneissa toistuu pyrkimys ymmärtämiseen. Sanotaan, että ”asiasta pitää keskustella” ja ”ehkä he kokevat, että muu ei enää auta”. Luokan häirikköä pitää taas ymmärtää ja meidän muiden täytyy keskustella ja keksiä, mitä voisimme tehdä toisin. Ei ymmärretä, että juuri tällaisen tilanteen aiheuttaminen näyttää olevan ihan tarkoituksellista. Kun epäasiallista toimintaa paheksutaan, niin paheksuttavat kääntävät asetelman päälaelleen ja uhriutuvat siitä, mitä itse tekevät muille. He tekevät sen siksi, että me muut olisimme korrektisti hiljaa ja ymmärtäväisiä, kun he lyövät nyrkin pöytään ja komentavat, että turpa kiinni älkääkä iniskö.

Tästä mölyämisestä näyttää puuttuvan asiasisältö kokonaan, mutta kyllä se sieltä löytyy.  Se vain ei ole kulloisenkin keskustelun substanssiin missään yhteydessä. Perussuomalaiset vaativat paljon ja äänekkäästi monia asioita, mutta eivät koskaan tee juuri niistä itselleen tärkeistä asioista lakialoitteita. Tämä taas johtuu siitä, että länsimaiset yhteiskunnat on tarkoituksella sidottu kansallisin ja kansainvälisin oikeusnormein, joiden muuttaminen ei tapahdu hetkessä. Niinpä sitä ei edes yritetä, vaan keskitytään keikuttamaan yhteiskunnan venettä.

Puolue näyttää keräävän mukaansa kaikkien asioiden yleisvastustajia, jotka eivät ehdota lainsäädännöllisin keinoin toteutettavia muutoksia vastustamiinsa asioihin. Vaaditaan turvapaikanhakijoiden ottamisen lopettamista ja eroa EU:sta, mutta koska vaatimuksia ei käytännössä voi laillisesti toteuttaa lyhyessä ajassa tai ollenkaan, niin jatketaan asiasta puhumista yhä törkeämmäksi käyvällä retoriikalla.

Vaaliehdokkaaksi näyttää ainakin somekirjoittelusta päätellen kelpaavan kuka tahansa, joka osaa kertoa vastustavansa jotain ja jonka siksi ajatellaan olevan hyvä ääniharava.

Perussuomalaiset ovat aloittaneet ensi kevään kuntavaalien ehdokkaiden värväämisen ja vaalimainonnan hyvissä ajoin. Ehdokkaita varmasti myös löytyy, sillä asioiden vastustajista ei ole pulaa. Niinpä ensi kesänä aloittavissa valtuustoissa istuu taas paljon sellaisia, jotka vaativat maahanmuuton lopettamista, EU-eroa ja muita sellaisia asioita, joilla ei ole mitään tekemistä kunnallishallinnon kanssa. Kun heille selviää tämä, niin he joko istuvat tuppisuina tai keskittyvät vaikeuttamaan oman kuntansa päätöksentekoa.

Kun vaaliehdokkaat vaativat Suomea takaisin, niin pyytäkää täsmennystä asiaan. Mihin he ovat Suomen hukanneet ja mistä tai keneltä se olisi saatava takaisin? Vai tarkoittavatko he paluuta ajassa taaksepäin jonnekin mystiseen menneisyyteen? Pitäisikö palata Impivaaraan asti vai riittääkö 1930-luku?

Ei Suomi ole kadonnut, mutta käytöstavat ja asiapolitiikka ovat. Tuokaa ne takaisin.