Soihdut ja talikot

Kun yhdistetään typeryys, ilkeys ja lähdekritiikin puute sekä lisätään ripaus salaliittoteoriaa, niin ollaan ns. ”kriittisen maahanmuuttokeskustelun” ytimessä. Joku kertoo huhun tai suoranaisen valheen, toiset tarttuvat siihen hanakasti kiinni ja joku lisää mukaan salaliittoteorian. Kohta sosiaalisen median kylänväki on lähdössä soihtujen ja talikoiden kanssa hirviöjahtiin eli lakiterminä harjoittamaan omankädenoikeutta.

Näin se sujuu. Ensin kerrotaan kammottava tarina:

Tätä asiaa kauhistellaan joukolla ja mukaan tupsahaa salaliittoteoreetikko:

Sitten kehittyy valtava raivo; vihalla ja kostonhimolla suorastaan hekumoidaan:

Tähän mennessä kenenkään mieleen ei ole juolahtanut pohtia jutun todenperäisyyttä. Viha on niin herkullinen nautinto, että kukaan ei edes halua epäillä silminnäkijän kertomusta. Viimein tulee antikliimaksi:

Tässä vaiheessa keskustelijat hajaantuvat hämmentyneinä mutisten, mutta tarina jää elämään putkahtaakseen taas joskus esille historiallisena faktana. Vuoden kuluttua joku jossain rupeaa muistelemaan tällaista tapausta ja sitten saavat vettä myllyyn ne, joiden mielestä kukkahattuhyysäreiden ja Demlan salaliitto on painanut rikoksen villaisella.

Näinhän sosiaalinen media toimii. Vähän väliä näkee vaikkapa toissavuotisen aprillipilan perunan kotikasvatuskiellosta ilmestyvän kauhisteltavaksi täytenä totena. Jakaja ja kauhistelijat eivät viitsi katsoa edes kuohuttavan uutisen päivämäärää saati harjoittaa muuta lähdekritiikkiä. Tunnekuohu voittaa järjen.

Ihan samalla tavalla toimivat myös johtavat ns. maahanmuuttokriitikkomme, mutta he tekevät sen tietoisesti. He luottavat kannattajiensa innokkuteen ja tyhmyyteen eivätkä koskaan pety. Muistellaanpa vaikka Jussi Halla-ahon neljä vuotta sitten kauhistelemaa tapausta, jossa pakolaiskeskuksen asukas oli raiskannut heinäpellossa nuoren tytön. Asia tutkittiin eikä näyttöä rikoksesta löytynyt, mutta tämä tosiasia ei koskaan ole häirinnyt Halla-ahoa tai hänen kannattajiaan.

Ei sen ole tarkoituskaan häiritä. Tärkeintä on saada lynkkausjoukot kiihotettua raivoon ja se onnistuu aina ja poikkeuksetta helposti. Joskus on vaikea uskoa, että nämä raivoavat kansanjoukot ovat suorittaneet oppivelvollisuuden.

He ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan, mutta eivät ajattelemaan ja epäilemään lukemaansa.